Onnen varjossa (kaksinpeli, Shiho)

Daigo ja Rina
Daigo nyökkäsi Kenjille.
"Kiitos." Daigo sanoi ja katsoi sitten metsään päin. "En usko että metsässä on muita, joten voit nukkua rauhassa." Daigo sanoi rohkaisevasti. Rina hymyili vielä kerran Kenjille ennen kun kävi kaivamassa kuolleen peuran ylös. Kuitenkin, Rina joutui käymään makuulle ennen kun sai raahattua peuran veljensä luokse. Rina läähätti kovasti. Daigo hölkkäsi siskonsa luokse ja naurahti. "Älä rasita itseäsi, Rina. Ei minulla ole nälkä." Daigo sanoi ja auttoi Rinan pystyyn. "Mene sinäkin lepäämään." Daigo kehotti. Rina katsoi veljeään.
"Enkä...!" Rina yritti vastustaa, mutta huomasi olevansa väsynyt, joten lähti kävelemään luolaa kohti. Jokainen askel väsytti narttua vain enemmän, mutta Rina pääsi luolaan. Saavuttuaan, Rina kävi Kenjin viereen makuulle ja nukahti.

Daigo katsoi siskoaan ja Kenjiä hymyillen. En estele sinua enään, Rina. Olet kasvanut jo isoksi nartuksi. Daigo naurahti itsekseen ja hölkkäsi metsään. Uros vaelteli metsässä vähän aikaa, ennen kun kääntyi eräälle polulle joka johti pienelle aukiolle. Aukiolla oli kirsikkapuu jonka alle oli vieritetty kivi. Daigo katsoi kiveä ja istui sen eteen.
"Äiti... Oletko ylpeä Rinasta?" Daigo kysyi hiljaa ja katsoi äitinsä hautaa. "Rinalla on oma puoliso ja pentuja tulossa. Minullakin on jo puoliso myös, mutta ei vielä pentuja." Daigo sanoi ja katsoi taivaalle. "Toivottavasti Rinasta tulee yhtä hyvä äiti kun sinä."

Kenji

Uros oli jo nukahtanut Rinan saapuessa luolaan. Tummaturkki oli hyvin väsynyt, eikä voinut vastustella unen tuloa.

Unessa Kenji näki Rinan seisovan keskellä niittyä, ja utuisia, pieniä hahmoja loikkimassa tämän vierellä. Uros hymyili tunnistaessaan hahmot pennuiksi. Kenji lähti etenemään kohti puolisoaan ja pentujaan, jotka olivat vielä melko kaukana. Kenjin askeleet muuttuivat juoksuaskeliksi, ja tummaturkki pystyi miltei tuntemaan ihanan auringon kasvoillaan juostessaan.

Kenji alkoi kuitenkin yhtäkkiä tuntea olonsa hyvin epämiellyttäväksi. Hahmot ja Rina eivät lähestyneet, vaikka Kenji kuinka juoksi noita kohti. Uros tunsi kylmiä väreitä selkäpiissään, kun yhtäkkiä kirkas taivas muuttui verenpunaiseksi, ja niityllä oleva Rina ja pennut katosivat kolkon naurun saattelemina taivaalle ilmestyneen tumman hahmon avonaiseen, mustaan kitaan. "Ei!" Kenji huusi hädissään, juostessaan eteenpäin.

Uros hätkähti hereille huohottaen. Kenji tajusi huutaneensa ääneen, ja katseli ympärilleen. Untako vain...? Kenji ajatteli, katsoessaan Rinaa vierellään. (?) Kolkko nauru ei tuntunut jättävän häntä rauhaan, ja Kenji ei saanut enää unta asettuessaan takaisin makuulleen.

Rina ja Daigo
Rina nukkui kevyesti, eikä hän nähnyt unia. Hän kuitenkin heräsi Kenjin huutoon. Narttu kääntyi ja katsoi Kenjiä kysyvästi ja huolestuneesti.
"Mikä hätänä?" Rina kysyi, ja haisteli ilmaa. Narttu ei aistinut ketään ulkopuolisia. Daigonkaan haju ei tuntunut enään ilmassa, joten Rina uskoi veljensä lähteneen. Rina oli kuitenkin tottunut tähän. Joskus Daigo oli heidän luonaan, sitten seuraavaksi hän olisi poissa. Se oli nuoren uroksen elämäntapa. Rina kuitenkin tiesi että isoveli oli onnellisin yksin eikä hänellä olisi mitään hätää.

Daigo katsoi vielä kerran äitinsä hautaa ennen kun pinkaisi metsään. Daigo pysähtyi juomaan purosta, mutta nosti päänsä kuullessaan Kenjin huudon. Daigo loikkasi puuhun ja hyppi oksia pitkin aukiolle. Daigo katsoi alas puusta ja näki suoraan luolalle. Kenji ja Rina makasivat sisällä, täysin kunnossa. Daigo hymähti. Olet onnekas uros, Kenji. Moni on yrittänyt voittaa Rinan sydämmen, mutta sinä olet ainoa jonka hän on hyväksynyt. Pidä hänestä ja pennuista huolta! Daigo ajatteli ja juoksi oksia pitkin syvemmälle metsään. Hän lähti etsimään itselleen paikkaa mistä voisi pitää aluetta silmällä.

//Daigo häippäsee ^^//

Kenji

Tummaturkki hiukan hätkähti Rinan sanoille. "Anteeksi, herätinkö sinutkin?" Uros kysyi pahoittelen. Kenji laski päänsä käpäliensä väliin. "Näin vain painajaists, ei hätää." Uros sanoi, ja hymyili nartulle lämpimästi.

Ulkona alkoi yhtäkkiä pyryttää lunta taivaan täydeltä. Koko maisema tuntui peittyvän pelkkään valkeaan huntuun suurten lumihiutaleiden tanssiessa hitaasti ja äänettömästi alas taivaalta. Hetken päästä Kenjiä alkoi hymyilyttää. "Mieti, millaista olisi olla nyt tuolla ylhäällä...lähteessä?" Tummaturkki kysyi, ja katsoi hymyillen Rinaa. Kuuma vesi tekisi myös hyvää haavoille. Kenji päätti nousta ylös. "Tuletko?" Uros kysyi, katsoen taakseen. Äskeinen unen tuoma inhottava tunne oli poissa.

Rina
Rina ravisti päätään.
"Et herättänyt. En ollut kovin sikeässä unessa." Rina sanoi. Kun Kenji mainitsi unen, narttu katsoi tätä hiukan huolestuneena, mutta ei kysynyt enempää unesta. Rina vain hymyili takaisin.

Rina katsoi ulos, ja katsoi lumea, joka värjäsi maan valkeaksi. Narttu kääntyi hymyillen katsomaan Kenjiä, kun toinen mainitsi kuuman lähteen. "Luit ajatukseni." Rina sanoi hymyillen ja nousi varovasti pystyyn, sillä ei halunnut kaatua. Rina käveli hitaasti luolan perälle ja vilkaisi puolisoaan. "Pärjäätkö sinä?" Rina kysyi.

Kenji

Tummaturkki kääntyi hymyillen nartun puoleen. "Pärjään. Mutta pärjäätkö sinä?" Uros kysyi takaisin. Kenji ei missään tapauksessa tahtonut rasittaa Rinaa yhtään turhaan. "Menen edeltä, niin voit seurata jälkiäni. Kerro heti jos kaipaat apua." Uros tarjoutui ja lähti kiipeämään ylös kallion seinämää.

Urosta alkoi palella, kun tämä pääsi vaivoin kallion laelle. Kipu pisteli kyljessä, mutta Kenji ei voinut olla ihastelematta maisemaa. Kalliota peittävä lumi oli sulanut kuuman lähteen ympäriltä, ja uros hengitti pehmeän tuntuista höyryä hitaasti sisään ja takaisin ulos. Kenji laski kylmettyneen käpälänsä veteen, ja sitä alkoi heti mukavasti nipistellä. Lämpö alkoi hitaasti liikkua käpälästä koko kehoon, ja tummaturkki huokaisi mielihyvästä.

Kenji kääntyi kuitenkin vielä kohti kallionreunamaa odottamaan Rinaa. Uros oli hyvin huolehtivainen puolisoaan kohtaan. Tummaturkki vilkaisi tähtitaivasta, joka oli tummunut pikimustaksi. Oli yö, mutta siitä uros ei nyt välittänyt. Tämä hetki oli ainutlaatuinen. Kenji puhalsi sieraimistaan ilmaa, joka huurustui heti. Sää oli pakkastunut hieman, mutta sitä suuremmalla syyllä olisi ihanaa pulahtaa lähteeseen.

Rina
Rina nyökkäsi.
"Älä minusta huolehdi. Minä pärjään kyllä." Rina sanoi ja seurasi puolisoaan ylös lähteelle. Rina huokaisi onnessaan ja astui varovasti lähteeseen. Lämpö oli ihanaa, ja se sai Rinan rentoutumaan. Narttu istui ensin hetken hiljaisuudessa, ja katsoi sitten Kenjiä hymyillen. "Ajattele... Pian meistä tulee oikea perhe." Rina sanoi iloisena. "Kuules... Toivotko poikaa vai tytärtä?" Rina kysyi toiselta leikkisästi.