Kauan toivottu jälleennäkeminen ( Unknownsoldier & Shiho )

Damon

Seefferinpentu istuskeli Hidetoshin asunnon etupihalla kärsimättömänä muutaman muun koiran kanssa. Damon oli pyytänyt erästä setteriä hakemaan John paikalle. Myös muut koirat olivat innostuneet asiasta ja nyt ne odlttelivat Idän tiikeriä paikalle. Hidetoshi itse katseli ikkunasta mitä oli meneillään. " Kauan niillä vielä kestää?" Sung niminen chihuahua kysyi. Damon tuhahti ja väläytti hampaitaan. " Turpa kiinni pätkä, jos sinulla ei ole muuta kysyttävää ole hiljaa. En jaksa kuunnella turhanpäiväisiä." Damon huusi ärtyisänä. Nuorukainen ei todellakaan häpeillyt kertoa mielipiteitään suoraan. Sung nyökkäsi hieman peloissaan. Vaikka Damon olikin vasta puolivuotias pentu, se pomotteli hyvinkin usein jopa täysikasvuisia koiria.

John
Uros hölkkäsi setterin vierellä kohti Hidetoshin asuntoa.
"Miksi haluatte minut paikalle?" John ärähti setterille. Nuorempi koira vinkaisi.
"Yksi kavereistani haluaa tavata sinut!" Setteri sanoi pelästyneenä. John tuhahti.
"Parempi olla jotain tärkeää..."

Pian kaksikko saapui Hidetoshin talolle. John asteli ylväästi kotikoirien eteen ja katsoi heitä. Muutamat vapisivat hieman vanhan seefferin edessä. Johnin silmät jostain syystä katsoivat suoraan nuorempaa sakemannia. Pentu näytti jotenkin tutulta. John lipaisi huuliaan.
"No niin! Mitä te rääpäleet haluatte?" John ärähti. Yksi nuori shiba säikähti ja astui taakseppäin. John katsoi uudestaan sakemannipentua ja aisti heti että pentu oli taistelija.

Damon

Lähes kaikki kotikoirat jähmettyivät paikoilleen nähdessään Johnin. Vain Damon pysyi lujana ja rohkeana. Iästään huolimatta oentu oli mieleltään sekä keholtaan vahva, eikä se todellakaan pelännyt omaa setäänsä. Kukaan ei kerennyt vastaamaan Johnin kysymykseen kun jo Hidetoshi säntäsi paikalle. Damonin katse kääntyi vanhaan mieheen joka katsoi paikoillaan vuoroin Johnia ja Damonia. 'Ne todella ovat samannäköisiä. Damon on aivan kuin John pentuna!' Hidetoshi ajatteli hieman hämillään. Damon käänsi taas katseensa Johniin ja hymyili lempeästi. "John.... Et olekaan vielä nähnyt siskosi poikaa! Damon on sisarenpoikasi!" Huudahti Hidetoshi

John
John katsoi entistä isäntäänsä. Hidetoshi-san ei ole muuttunut yhtään! John sanoi ja heilautti häntäänsä miehelle. Kuullessaan Hidetoshin sanat John jähmettyi ja katsoi suoraan Damonia. Mitä? Tämä kakara on minun siskonpoikani?
"Onko se totta?" John kysyi Damonilta. John ei ollut kuullut mitään toisesta siskostaan, Luciesta, yli kymmeneen vuoteen. John uskoi Damonin olevan Lucien poika, sillä Gemini oli murhattu nuorempana ja nartulle ei ollut pentuja.

Damon

Damon naurahti Johnin kysymykselle ja katsahti muihin kotikoiriin. Kaikki näyttivät olevan hieman hämillään. "Tietenkin on! Miksi vanha omistajasi huijaisi sinua?" Seefferi kysyi hieman huvittuneena. Damon oli jo pitkän aikaa yrittånyt karata vuorille, mutta Hidetoshi oli pitänyt hyvin tiukkaa vartiota karkaamisen varalta.

John
Sakemannivanhus ei tiennyt miten suhtautua asiaan. Hetken John oli hiljaa ja sitten hymyili hitaasti Damonille.
"Vai niin... Oletko vielä yhtä hyvä kuin vanha setäsi?" John kysyi huvittuneena ja ryntäsi kohti Damonia hampaat paljastettuna. Johnilla ei ollut aikomustakaan satuttaa toista, se vain halusi testata Damonia hieman. Jos Damon oli Johnin kaltainen, niin pennulla ei olisi mitään ongelmia hyökkäyksen väistämisessä.

Damon

Seefferi tuhahti setånsä kysymykselle virnistäen. "Totta kai olen, ellen parempikin." Damon sanoi iskien leikillään silmää. Hidetoshi katseli vähän matkan päästä kaksikon touhuja hymyillen. Tämä oli iloinen kun sai nähdä Johnin. Aluksi Hidetoshi pelkäsi että John ei pitäisi Damonista, mutta kaksikko näytti tulevan hyvin toimeen. Damon huomasi heti Johnin aikeet, ja väistikin iskun helposti. Oennun silmät toimivat kuin unelma, ja ennen kuin John oli syöksynyt kohti Damonia, oli Damon huomannut että Johnin lihakset jännittyivät hetkellisesti. Hidetoshi naurahti ja katsoi vanhaa koiraansa. "John, taidat pian jäädä kakkoseksi.Edes täysikasvuiset hurtat eivät kunnolla pärjää Damonille." Hidetoshi sanoi ylpeänä uudesta koirastaan. Damon hymyili hieman ylimielisenä kaikille paikallaolijoille.

John
Sakemannivanhus ulisi ja katsoi Hidetoshia. John kääntyi kohti Damonia ja hymyili.
"Näyttää siltä. Sinusta tulisi hyvä lisä Ohun koiriin." John sanoi ja katsoi taivaalle. Aurinko oli vielä korkealla, mutta John halusi viettää hieman aikaa kylässä. "Lähden huomenna, ensimmäisen päivänvalon aikaan. Haluatko lähteä mukaan?" John kysyi Damonilta.

Damon

'Ohun sotureihin hyvä lisä? Minustako Ohun soturiksi?' Damon ajatteli hieman hämillåän. Mitenköhän Hidetoshikin suhtautuisi asiaan? Jälleen kerran Hidetoshi ehkä menettäisi koiransa, kolmannen kerran. Toisaalta, Damon eikä Hidetoshi vielä kumpikaan ollut kiintynyt toisiinsa. Seuraavan kysymyksen seurauksena kaikki paikallaolevat koirat håmmästyivät. Damon muuttui hieman kalpeammaksi ja katsoi Hidetoshia. Hidetoshi tajusi heti mistä oli kyse ja nyökkäsi hyväksyvästi. "Jos tahdot niin voit mennä. Sukusi jäsenet eivät selvästikåän ole kotikoiria." Hidetoshi sanoi baurahtaen. Damon huokaisi ja nosti sitten katseensa Johniin. "Tulen."

John
John nyökkäsi tyytyväisenä.
"Hyvä. Lähdemme huomenna." John kääntyi ja hölkkäsi Hidetoshin asunnon portaille. Mies katsoi vanhaa metsästyskoiraansa.
"Mitä? Haluatko sisälle?" Hidetoshi kysyi. John haukahti ja työnsi Hidetoshin ohi ja suuntasi sisälle. John ei ollut nukkunut talossa melkein viiteentoista vuoteen, mutta John päätti että yksi yö ei haittaisi. Damon varmaan halusi hyvästellä isäntänsä ja viettää vielä hieman aikaa hänen kanssaan. John kävi nukkumaan matolle, samaan paikkaan missä se oli aina nukkunut ennen kun oli liittynyt Ohun koiriin.

Damon

Seefferinpentu nyökkäsi sedälleen ja katsoi tämän perään. Hidetoshi huokaisi ja komensi Damonin perässään,sisälle. Kotikoirat alkoivat haikeana tehdä jo lähtöään. Ilta oli jo alkanut hämärtää. Sisälle päästyään Damon hölkkäsi juomakupilleen ja hörppäsi hieman raikasta vettä. Hidetoshi istuutui pöydän ääreen ja katsoi Johnia hymyillen. "Siitä onkin aikaa kun täällä viimeeksi käväisit." Totesi vanhus ääneen. Damon olisi tahtonut kysellä sodan tapahtumista, mutta Johnia varmasti väsytti. Hidetoshi asteli takapihalleen ja Damon seurasi hölkäten perässä. Mies katsoi seefferiä,hymyillen. Damon kallidti hieman päätään, mutta hölkkäsi sitten sisätilojen kautta etupihalle.

Hidetoshin naapuriin oli jokin aika sitten muuttanut nykyinen kunnanjohtaja perheineen. Kunnanjohtajalla oli myös saksanpaimenkoiranpentu, saman ikäinen kuin Damon. Pennun nimi oli Toshiie, eikä Damon pitänyt rotutoveristaan lainkaan. Nytkin Toshiie hölkkäsi kohti Hidetoshin pihaa virnistäen Damonille. "Kuulin että se John on tullut käymään." Toshiie sanoi virnuillen. Damon väläytti hampaitaan jo nyt. "Niin on. Mitä siitä?" Damon kysäisi ärsyyntyneenä. "Päästät minut sisälle katsomaansö sitä Johnia." Toshiie sanoi ylimielisenä hölkäten kohti sisätiloja. "En tasan päästä!" Damon huudahti tarratessaan naapuriaan niskasta. "Päästä irti!" Kiljui Toshiie. Damon vain murahti ja painoi Toshiien vasten seinää. Silmät ummessa Toshiie vinkui ja uikutti kuuluvasti.

John
Sakemannivanhus nosti päänsä kuullessaan etupihalta taistelun ääniä. John nousi ylös ja käveli ovelle. John katseli sivusta kun Damon ja Toshiie tappelivat. Damon oli selvästi paljon vahvempi kun toinen seefferinpentu ja Toshiie näytti ihan avuttomalta Johnin siskonpojan hampaissa. John hymähti.
"Hienoa Damon, hienoa." John kehui ja käveli nuorempien koirien viereen. "Mutta säästä vihasi oikeita vihollisia varten, joohan?" John katsoi Toshiieta ja tuhahti. "Kiusaatko sinä minun siskonpoikaa, vai, pätkä?" John ärähti Toshiielle.

Damon

Toshiie oli aivan avuton vahvemman Damonin hampaissa, ja viimekädessä sen pyristelyt tuottivat sille vain lisää kipua. Damon ei edes purrut totmsissaan, mutta hampaat olivat Damonilla aivan omaa luokkaansa. Johnin saapuessa paikalle Damon irrotti otteensa ja nyökkäsi. "Voisihan se olla ihan viisasta taistella sellaisia vastaan jotka edes onnistuisivat väistämään helpotkin iskut." Damon sanoi turhautuneena. Toshiie oli ärsyttänyt Damonia jo kauan, mutta Hidetoshi ei ollut antanut Damonin pahoinpidellä kunnanjohtajan koiraa. Kunnanjohtaja itse oli sitä mieltä, että pentujen tulisi selvittää välinsä haluamallaan tavalla.

Toshiien katsoessa aivan sen edessä seisovaa Sakemannia, meinasi itku olla jo tässä vaiheessa lähellä. "En! Minä vain äää-rsytin vähäsen!" Toshiie huudahti ja juoksi itkien kotiinsa. Damon räjähti kuuluvaan huutonauruun katsoessaan etääntyvää Toshiiea.

John
John katsoi Toshiien perään ja naurahti.
"Juokse vain! Juokse takaisin äitisi luokse!" John ilkkui ja katsoi sitten Damonia. "Hänestä ei koskaan tulisi soturia. Tulet menestymään Ohun soturina, Damon." John kertoi ja kääntyi kohti Hidetoshin taloa kohti. "Tuletko sisälle? Meillä on pitkä päivä edessä. Ohussa on kova kuhina päällä kun vihollisia on joka paikassa." Sakemannivanhus sanoi.

Damon

Sakemanni nyökkäsi sedälleen vakavana ja lähti sitten hölkkäämään kohti sisätiloja. Seefferi kävi vielä hörppäämässä vettä vesikupistaan ja käppäili sitten omaan nurkkaukseensa. Pennulla ei ollut omaa petiään, sillä Hidetoshin mukaan se oli rahan tuhlausta. Uni tuli melkein heti.



//Lyhyt... //

John
John nukkui yön matolla. Kuitenkaan hän ei nukkunut sikeästi. Aina silloin tällöin John heräisi ja katselisi säikähtäneenä ympärilleen. John kuitenkin muisti, että oli ihmisten luona ja rauhoittui. Pian John kuitenkaan ei enään saanut unta ollenkaan ja nousi ylös sohvalle katsomaan ulos. Taivaalla oli vielä tähtiä, mutta aamu ei voinut olla kaukana sillä kauempana näkyi jo hieman valoa.

John katsoi kun yö väistyi taivaalta ja teki tilaa auringonnousulle. Pian taivas värjääntyi siniharmaaksi ja John päätteli että oli tullut aika lähteä. John hyppäsi pehmeästi alas sohvalta ja käveli Damonin luokse. Pehmeästi, John töytäisi pentua kylkeen tassullaan (?).
"Hei, poju, herää." John kuiskasi. "On tullut aika lähteä."

Damon

Yö sujui Damonin unien kannalta mukavasti, aivan kuin yleensäkin. Pentuvei melkein ikinä heräillyt kesken unien, vaan olikin nukkuessaan aina sikeässä unessa. Yleensäkään Damon ei nähnyt mitään unia, kuten ei nytkään.

Damon tunsi pienen kosketuksen kyljellään ja säpsähti kierähtäen sivummalle. Hetkessä seefferi olikin jaloillaan ja siristi silmiään. Refleksit pelasivat turhankin hyvin, ja öisin ja aamuisin pentu oli turhankin säikky. "Niin... Niin kai sitten. Opetatko minulle sitten tekniikoita? " Tämän sanottuaan Damon lähti huokaisten hölkkäämään kohti Futago-solaa. Pian pentu katosi puiden lomaan.

John
John naurahti ja seurasi Damonia pois kylästä.
"Olet innokas oppimaan!" John sanoi ja haukotteli. "Noh... Voisinhan minä sinulle jotain opettaa." John kävi hieman syvemmällä metsässä ja toi Damonille ja itselleen kaksi fasaania. John lipaisi huuliaan. "Kannattaisi syödä hieman. Matka ei ole pitkä, mutta Ohun vihollisia saattaa vielä hiippaillla näissä metsissä."

Damon

"Ei ole nälkä. Ja sitäpaitsi, jos ne tulevat niin saavat ainakin elämänsä turpatällin!" Damon uhosi katsoessaan setäänsä. Äkkiä Damon haistoi jotakin tuttua, ja sen askeleet pysähtyivät äkisti. Damonin ja Johnin edessä seisoi kolme täysikasvuista Dobermannia, yksi harvinaisen suurikokoinen. Damon huokaisi ja loi tuiman katseen kolmikon pomoon, neljävuotiaaseen Coderiin. "Mitäs Damon tekee metsässä vanhuksen kanssa?" Kysyi Tyson niminen uros virnistäen. Damon irvisti Tysonille ja murahti äkäisenä. "Se ei kuulu teille.." Damon sanoi tuimana ja jatkoi sitten. "Äläkä hauku setääni!" Damon karjaisi ja viilsi samantien Tysonin kummatkin silmät puhki. Coder naurahti ja yritti tarttua Damonia niskasta, mutta Damon ennätti juuri ja juuri väistää.

John
John katsoi kolmea Dobermannia tiukasti.
"Näköjään tunnette Damonin..." John murisi ja katsoi kun Damon kävi taisteluun. Tysonista ei olisi vaaraa, mutta John huomasi kolmannen koiran syöksyvän kohti Damonia takaapäin. John murahti ja sai pienemmän Dobermannin maahan. "Sinä saat taistella minua vastaan!" John ärähti ja viskasi Doberin puuta päin. "Nyt saat nähdä millainen 'vanhus' minä olen!" John käytti Zugaikotsu Jiteniä ja sai doberin halvaantumaan. Sakemannivanhus naurahti. "Typerys... Luulitko todellakin että voisit haastaa Ohun Johnin?" John kääntyi katsomaan Damonia. "Damon! Todista, että olet minun siskonpoikani!" John kannusti nuorta koiraa. "Lähetä tuo räkäkirsu helvettiin!"

Damon

Coder katseli sivusta kun sen pikkuveli sai Johnin hampaat nahkaansa. Damon nyökkäsi sedälleen ja murisi uhkaavasti Coderille. Coder syöksähti kohti pienempää Damonia, mutta Damon väisti helposti. "Ota kiinni!" Damon härnäsi ja väisteli Coderin hampaita helponoloisesti. Damon hypähti korkealle ilmaan ja tiputtautui kohti Coderia. Coder yritti iskeä hampaansa seefferin kalloon, mutta Damon raapaisi dobermannia kuonoon, ja tarttui sitten tätä kurkusta. Damon aloitti raivoisan Neji-kin Coderin kurkkuun saaden Dobermannin haukkomaan henkeään.

Dobermanni lysöhti maahan voimattomana ja hengittämättä. Damon puuskutti raskaasti tappamansa dobermannin vierellä. Kylmänviileästi pentu lähti hölkkäämään taas eteenpäin.

John
Sakemannivanhus katsoi hämmästyneenä, mutta samaan aikaan ylpeänä, nuorempaa Damonia. John katsoi dobermanneja ja päätti että he eivät olleet hautaamisen arvoisia. John lähti hölkkäämään siskonpojansa vierellä.
"Upeasti taisteltu." John kehui, "Olet todellakin minulle sukua."

Vähän matkan päästä John hypähti suurelle kivelle ja pysähtyi. Hän hymyili nähdessään Gajoun häämöttävän kaukaisuudessa. John hymyili Damonille ja nyökkäsi Gajouta päin.
"Tule tänne ylös!" John sanoi, "Voit nähdä meidän pyhän palatsimme täältä."

Damon

Seefferinpentu hypähti innoissaan kivelle, mutta joutui tosin avittamaan ylöspääsyä tassuillaan. Hitaasti Damon käänsi katseensa samaan suuntaan minne Johnkin. Kaikki mitä pentu näki, oli suuri ja ruma kiviröykkiö kaukaisuudessa. "Tuohan on vain suuri ja ruma kivikasa!" Damon huudahti huvittuneena. Mistäpä pentu olisi voinut tietää Gajyon merkityksen Ohun sotureille.

John
John naurahti. Yleensä, jos aikuinen koira olisi sanonut jotain tuollaista Gajousta, niin John olisi purrut heitä. Kuitenkin, Damon oli vasta nuori, eikä hän tiennyt kaikista niistä taisteluista jotka oli käyty Gajoulla.
"Niin, se ei näytä kovin pyhältä, mutta tiedätkö kuinka monta urheaa soturia on kuollut, puolustaen tuota kivikasaa?" John kysyi. "Se on meidän Ohun koirien voimansymbooli. Gajoulla on käyty niin monta taistelua, jotka me olemme voittaneet. Akakabuton aikana, Gajoulla ei ollut suurtakaan merkitystä, mutta kun saimme karhun hengiltä, niin teimme Gajousta pyhän paikan. Sen sisälle on haudattu kaikki Ylipäällikkö Ginin ja Ylipäällikkö Weedin sukulaiset." John kertoi.

Damon

Seefferi kuunteli täysin hiljaa setänsä asian, ja vasta sitten muisti Hidetoshin ja vanhempien koirien ja ihmisten kertomuksista Gajyon. 'Ai sitäkö John tarkoitti?'. Johnin sanoista Damonin päähän jäi myös yksi nimi: Gin. Damon oli monia kertoja kuullut tarinoita hopeanharmaasta akitasta, joka oli vailla vertaansa. "Kaikki puhuvat aina siitä Ginistä? Millainen hän on? Kertomuksien perusteella hän on varmaankin koko Japanin maineikkain uros."