Siipirikon kotiinpaluu (Kaksinpeli, Shiho)

// Shiho tänne Rinalla ^^ //

Kenji

Kivusta huolimatta Kenji oli selviytynyt omin avuin Vuoristotemppelien alueelle. Päästessään tuttuun ympäristöön, oli uros hyvin onnellinen. Kenji huokaisi syvään ja nautti hetken raikkaasta säästä, kotona. Vaikka Billin alue ei ollutkaan ollut kauaa uroksen hallussa, niin silti siitä oli tullut hyvin tärkeä Kenjille, varsinkin nyt kun uros oli antanut Kitamin Suzakulle.

Kenji katsoi Rinaa, joka kulki tämän vierellä (?). "Olemme perillä." Kenji sanoi, ja pysähtyi. Yhtäkkiä urokseen iski epävarmuus ja epätietoisuus. Mitä jos kaikki olikin mennyt pieleen? Jos temppelit eivät olleetkaan enää hänen soturiensa hallussa, vaan Harakiri olisi valloittanut alueen?

Kenjin helpotukseksi vastaan tulivat tutunnäköiset kasvot. "Kenji-herra! Olette palanneet!" Soturi sanoi innostuneena, ja kumarsi nopeasti johtajalleen. Kenji hymyili. "Niin olen.." Uros sanoi, ja vilkaisi sitten Rinaa. "Tässä on Rina. Hän on mukanani." Tummaturkki ilmoitti, ja soturi nyökkäsi.

Kun Kenji saapui temppelin pihalle, koki uros valtavan helpotuksen. Kaikki näytti olevan entisellään. Silti uroksen oli saatava tietää totuus. "Miten sodassa kävi?" Uros kysyi. Hetkeksi kaikki hiljenivät. "Menetimme 50 tovereistamme...meitä on tällä hetkellä n. 250." Soturi kertoi. Kenjin ilme synkkeni hieman. "Ohu kuitenkin voitti, ja Harakiri perääntyi. Ylipäälliköt ovat hengissä." Toinen jatkoi, ja Kenji huokaisi helpotuksesta.

Rina
Rina käveli Kenjin vieressä ja katseli ympärilleen. Alue oli niin kaunis... Kaksikko saapui temppelille ja sotilaita alkoi näkyä. Kaikki tulivat tervehtimään Kenjiä. Kun uros esitteli Rinan, narttu hymyili kaikille ujosti ja kumarsi.
"Hauska tutustua." Rina sanoi. Narttu alkoi kuunnella sodan lopputuloksia. Kuullessaan että niin moni oli kuollut, Rina huokaisi surumielisesti. Rina ei edes tuntenut heitä, mutta Kenjille, lauma oli selvästi kuin perhe. 50 oli jo aika suuri määrä. Kuitenkin Ylipäälliköt olivat elossa, ja Ohu oli voittanut. Rina katsoi Kenjiä. "Olen pahoillani... " Rina sanoi haikeasti. "Onneksi kuitenkin Harakiri saatiin pakenemaan."

Kenji

Uros katsoi pahoittelevaa Rinaa, mutta hymyili sitten. "Sellaista sota on...en uskonutkaan kaikkien selvinneen hengissä, mutta meidän on silti jatkettava elämää." Uros sanoi, ja katseli sitten sotureitaan. "Täällä olisi ruokaa, Kenji-herra." Metsästysryhmän johtaja tuli ilmoittamaan. Kenji nyökkäsi. "Kiitos, Hatsuki. Syömme myöhemmin." Kenji ilmoitti. Se tahtoi hetken aikaa totutella taas olemaan kotona.

Uros hölkkäsi temppelin portaat ylös, ja katseli ympärilleen vetäen syvään henkeä. Ehkä tummaturkin olisi parasta valottaa tapahtumia kaikille. "Pahoittelen, että olin niin pitkään poissa." Kenji aloitti, ja saatuaan kaikkien huomion, jatkoi: "Haavoituin pahasti, kuten varmasti muistatte, mutta onnekseni Rina piti minusta huolen." Kenji sanoi, katsoen hymyillen narttua. "Hän on nyt yksi meistä, ja minun kumppanini. Toivon, että kohtelette häntä yhtä hyvin, kuin kaikkia lauman jäseniä." Kenji lopetti, ja hetken hiljaisuuden jälkeen kuului sieltä täältä myöntäviä vastauksia, ja onnitteluja. Osa siirtyi heti lähemmäs Rinaa, tutustuakseen narttuun paremmin.

Rina
Rina kiitti metsästysryhmää ja sanoi syövänsä myöhemmin. Sitten Rina seurasi Kenjiä ylös portaita. Rina kuunteli kun Kenji puhui laumalleen. Hän on mahtava laumanjohtaja... Rina ajatteli ja katseli muita sotureita. Kun Kenji mainitsi Rinan, narttu punastui korviaan myöten.
"Enhän... Enhän minä mitään hirveästi tehnyt..." Rina sanoi hiljaa itselleen, mutta nyökkäsi kunnioittavasti Kenjille ja muille.

Muutama koira tuli Rinan luokse ja alkoi jutella hänen kanssaan. Eräs vanhempi saluki ja tämän tytär astuivat eteenpäin. Saluki tarkasteli Rinan kasvoja ja hymyili.
"Hauska tutustua." Saluki sanoi. "Olen Hikoboshi, ja tässä on tyttäreni Suki." Nuori salukinarttu kumarsi päätään hieman.
"Tervehdys." Suki sanoi ja katsoi Rinaa silmiin. Rina hymyili kaikille ja käveli sitten takaisin Kenjin luokse.

Kenji

Kenji katseli hymyillen Rinaa tämän tutustuessa muihin laumalaisiin. Kun narttu palasi hänen luokseen, lähti Kenji johdattamaan toista temppeliin. "Mennään lepäämään...olemme sen ansainneet." Kenji sanoi, ja vilkaisi nopeasti takanaan tulevaa (?) naarasta.

Tummaturkki asettui makaamaan temppelin perimmäiseen huoneeseen, jossa hän usein yksin nukkui ja vietti aikaa. Nurkassa oli mukava, sammalista ja turpeesta tehty alusta, ja Kenji teki tilaa myös Rinalle, jos tämä tahtoisi tulla hänen viereensä.

Rina
Rina hymyili parilleen ja seurasi tätä temppeliin. Rina katseli huonetta uteliaana.
"Tämä temppeli on kaunis..." Rina sanoi ja kävi makuulle Kenjin viereen. Kun naaras käpertyi pehmeän alustan päälle, se tunsi yhtäkkiä pienen kivun vatsassaan. Rina irvisti kivusta ja nousi seisomaan. "Auts... Taisin maata kiven päälle." Rina sanoi ja hymyili Kenjille, kertoakseen urokselle ettei hänellä ollut mitään hätää. Kuitenkin kun Rina alkoi etsiä kiveä, narttu ei löytänyt mitään pehmeältä alustalta. Rina katsoi alustaa hämmentyneenä. "Outoa." Rina sanoi ja kävi takaisin makuulle Kenjin viereen.

Kenji

Tummaturkki nosti heti päätään, kun Rina irvisti kivusta. Kenji kuitenkin rauhoittui, kun toinen kertoi laskeutuneensa makaamaan kiven päälle. "Anteeksi. Minun olisi pitänyt tarkistaa se ensin." Kenji sanoi pahoitellen. Huomatessaan Rinan hiukan hämmentyneen ilmeen, uroksen hymy hyyytyi. "Oletko varmasti kunnossa? Sattuuko johonkin?" Kenji kysyi. Uros pelkäsi, että Rina oli loukannut itsensä jossain vaiheessa. Kenji nousi nopeasti ylös ja alkoi tutkia naarasta nopeasti silmämääräisesti. Toinen näytti päällepäin olevan kunnossa, joten Kenji rauhoittui vihdoin ja istuutui alas.

Rina
Naaras naurahti hiljaa kun Kenji tutki häntä.
"Olen ihan kunnossa. Älä huoli." Rina sanoi lempeästi ja painoi päänsä Kenjin tassujen päälle (?). Naaras alkoi rentoutua ja huokaisi iloisena. "Nukutaan vähän aikaa..." Rinan lause jäi lyhyeksi kun valtava haukotus karkasi naaraan suusta. Vähän ajan päästä, Rina oli sikeästi unessa.

//Lyhyt//

Kenji

Kenji rauhoittui heti Rinan sanojen jälkeen. Uros haukotteli makeasti, ja asettui makaamaan mukavasti, vasten nartun pehmeää ja lämmintä turkkia.

*Yö menee ohi xD*

Kenji heräsi pirteänä ennen muita. Oli vielä pilkkopimeää, mutta uros nousi hitaasti venytellen, varoen herättämästä Rinaa. Kenji käveli ulos, ja katseli sysipimeää taivasta, jonka reunoilta alkoi pikkuhiljaa valjeta jo aamun ensi säteitä. Kneji haukotteli ja venytteli uudelleen, katsellen kaihoisasti temppelin katon harjalle. Siellä uros istuskeli yleensä, mutta nyt Kenjin oli otettava rauhallisesti, olihan tämä niin luvannut Rinalle. Kenji jäikin istuskelemaan portaikolle, ja katselemaan aamun saapumista.

Rina
Rina nukkui sikeästi koko yön, ja heräsi virkeänä. Rina yllättyi, kun aurinko ei ollutkaan vielä täysin noussut. Rina venytteli ja käveli ulos. Narttu huomasi Kenjin temppelin portailla ja hymyili. Ruskea narttu istahti puolisonsa viereen ja katsoi auringonnousua.
"Kaunis aamu, eikö?" Rina kysyi hiljaa ja painautui Kenjiä vasten (?) .

Kenji

Kenji kuuli jonkun tulevan, ja käänsi päätään kohti temppelin suuaukkoa. Nähdessään Rinan, uros hymyili lämpimästi, ja käänsi katseensa takaisin kohti nousevaa aurinkoa. Rinan painautuessa häntä vasten, Kenji hymähti pehmeästi toisen kysymykselle, ja nyökkäsi. "Voisinpa nyt vain juosta metsässä niin lujaa kuin jaloistani pääsen..." Uros sanoi kaihoistasti. Kenji jo melkein tunsi routaisen maan vahvojen käpäliensä alla, niiden ponkaistessa aina vain lisää ja lisää vauhtia sokkeloisessa metsikössä.

Kenji nousi seisomaan, ja lähti laskeutumaan portaita alas. Uros päätti tuttuun tapaansa loikata maan kamaralle noin puolivälissä askelmia, mutta etujalkojen tavatessa maan, riuhtaisi tutuksi tullut kipu inhottavasti kylkeen, ja älähtäen Kenji rojahti maahan. Hengästyneenä uros haukkoi henkeään, ja nousi varovasti makuulleen kylkiasennosta. "En pysty mihinkään.." Kenji puuskahti turhautuneena.

Rina
Rina huokaisi surullisena. Nartun kävi sääliksi Kenjiä. Narttu katsoi kun Kenji lähti kävelemään. Rina nousi seisomaan ja katsoi kauhuissaan kun Kenji lähti kulkemaan alas portaita.
"Varo-!" Rina huudahti, juuri kun Kenji kaatui. Rina loikkasi alas ja auttoi Kenjin pystyyn (?). Rina huokaisi ja katsoi Kenjiä silmiin. "Älä tuollaista sano! Kyllä sinä pystyt, mutta sinulla täytyy olla kärsivällisyyttä." Rina sanoi ja hymyili. "Rauhoitu ja ota hitaasti. Muutaman viikon päästä pystyt taas juoksemaan niin paljon kun haluat!" Rina sanoi varmasti.

Kenji

Uros huokaisi. "Muutama viikko...kuulostaa ikuisuudelta.." Kenji puuskahti vihaisesti ja mulkaisi Rinaa. Tajutessaan reaktionsa, tummaturkkia alkoi hävettää, ja Kenji luimisti hiukan korviaan alistuneen näköisenä. "Anteeksi..en saisi tiuskia sinulle." Uros sanoi, ja nousi ylös maasta, halatakseen naarasta (?).

"Minä vain tunnen itseni niin avuttomaksi...en tahdo olla vaivaksi muille." Kenji jatkoi, ja istahti alas.

Rina
Narttu ei säikähtänyt tai suuttunut ollenkaan kun Kenji tiuskaisi hänelle. Rina hymyili ja painautui Kenjiin kiinni.
"Ei se mitään. Ymmärrän miltä sinusta tuntuu." Rina rauhoitteli urosta. Olihan nartulle ollut kerran luoti jalassa, eikä hän voinut juosta kunnolla muutamaan viikkoon. Rina vetäytyi pois ja katsoi Kenjiä. "Älä huoli. Muutama viikko kuluu nopeasti. Näet kyllä." Rina sanoi varmasti.

Rina istahti Kenjiä vastapäätä ja hymähti.
"Ei sinusta ole kenellekkään vaivaa. Ei ainakaan minulle." Rina sanoi. "Minulle sinä olet vieläkin se sama Kenji ketä rakastan sydämmeni pohjasta. Ja mitä sitten jos joku sanoo että olet vaivaksi? He eivät tiedä mitään." Rina katsoi taivaalle. "Etkä sinä myöskään ole avuton. Olet todella-" Rinan lause jäi lyhyeksi kun kipu iski Rinan vatsaan. Rina ähkäisi ja kaatui kivusta tajuttomana maahan.

Kenji

Kenji hymyili Rinan sanoille. Toinen osasi todella piristää häntä. "Kiitos. Olet ihana.." Uros sanoi, lempeä katse silmissään. Kuitenkin uroksen ilme muuttui heti kauhistuneeksi, kun Rinan lause katkesi ja tämä kaatui maahan. "Rina?!" Uros huudahti, ja alkoi ulvoa apua.

Paikalle tulvi sotureita. Kenji ei kykenisi itse kantamaan ketään pitkään aikaan. "Auttakaa häntä! Hän vain kaatui tajuttomana maahan!" Uros huusi hädissään, ja katseli vuoroin sotureita, vuoroin puolisoaan. "Rina!" Kenji huudahti. Yksi sotureista nosti Rinan selkäänsä (?) ja kantoi tämän kiireesti temppeliin.

Rina
Naaras ei tiennyt kuinka kauan hän oli tajuttomana, mutta kun Rina heräsi, niin hän ei ollut enään ulkona. Rina katseli ympärilleen ja tajusi olevansa temppelin sisällä. Eräs collienarttu istui tämän vierellä, vakava ilme kasvoillaan. Rina ähkäisi ja nousi heikosti istumaan. Collie katsoi Rinaa.
"Ei kannattaisi vielä nousta." Collie sanoi lempeästi. Rina ei kuitenkaan käynyt makuulle.
"Missä Kenji on?" Rina kysyi. Collienarttu katsoi ovelle ja haukahti.
"Sabeiji!" Pian nuorempi collieuros hypähti sisälle. Narttu katsoi toista. "Käy etsimässä Kenji-Herra ja ilmoita hänelle että Rina on herännyt." Sabeiji nyökkäsi ja lähti. Collie katsoi Rinaa. "Minun täytyy kertoa sinulle ja Kenji-Herralle jotain." Collie sanoi. Rina nyökkäsi, mutta samaan aikaan kauhistui hieman. Mitä jos se on jotain pahaa...? Rina ajatteli. Rina katsoi vanhempaa collienarttua silmiin ja hymyili.
"Mitä minulle tapahtui?" Rina kysyi. Collienarttu hymähti.
"Sinä vain pyörryit. Ei mitään sen pahempaa." Rina nyökkäsi.
"Kuka muuten sinä olet?"
"Olen Louise, laumalaiset kutsuvat minua 'sairaanhoitajaksi' koska osaan auttaa kipeitä koiria. Tuo toinen collie on minun poikani Sabeiji." Ulkoota kuului pian askelia, ja molemmat nartut katsoivat ovelle päin. "Sabeiji varmaan tuli jo takaisin." Louise sanoi.

Kenji

Kenji ei ollut voinut jäädä katselemaan tajutonta Rinaa. Vaikka uros olikin vielä toipilas, tummaturkin oli pakko ollut lähteä metsään kuljeskelemaan ja selvittämään päätään. Rina olisi hyvissä käsissä, kun Louise pitäisi hänestä huolta.

Kenji istahti puron rannalle, ja katseli sen kirkasta vettä. Pinnan alla uiskenteli pieniä kaloja parvessa, ja Kenji katseli niitä hetken. Kyynel vierähti uroksen kuonoa pitkin veteen, ja pinnan rikkoessaan myös kalat kaikkosivat. Rina...hänen on oltava kunnossa.. Kenji ajatteli. Urosta pelotti, että Rina olisi vakavasti sairas tai loukkaantunut.

Yhtäkkiä joku huhuili häntä metsiköstä. Kenji ravisteli nopeasti päätään, ja nousi ylös. "Kenji-herra!" Tummaturkki kuuli nyt lähempää. "Sabeiji, olen täällä!" Uros huudahti, kun tunnisti tulijan. Uros tunsi niskavillojensa nousevan pystyyn. Sabeiji oli Louisen poika, ja Kenji pelkäsi tämän tuoneen huonoja uutisia. "Tule mukaani. Rina on herännyt. Äidillä on asiaa teille molemmille." Sabeiji sanoi. Kenji ei osannut lukea toisen kasvoilta mitään, mutta uroksen uteliaisuus heräsi. "Mitä asiaa?" Kenji tiedusteli, mutta Sabeiji ei vastannut, vaan lähti eteenpäin. Kenjin ei auttanut kuin seurata.

Temppelille päästyään Kenji kiipesi portaat varovasti, mutta kiirehti sisään. Nähdessään rakkaansa hyvissä voimissa, Kenji huojentui. "Voi Rina...." Kenji sanoi hiljaa, ja käveli nartun luo. Katseista välittämättä tummaturkki rikkoi rujon ulkokuorensa, ja asettui huolehtivana makaamaan toisen viereen. Kenji halasi Rinaa nopeasti (?). "Pelkäsin, että.." Kenji aloitti, muttei jatkanut enempää, vaan katsoi sitten Louisea kysyvästi.

Rina
Rina halasi Kenijä takaisin ja hymähti.
"Ei mitään hätää... Kuulemma vain pyörryin." Rina kertoi ja katsoi Louisea. Louise näytti ensin vakavalta, mutta hymyili sitten. Collie katsoi Kenjiä.
"Kenji-Herra... Sinusta tulee pian isä." Louise sanoi hymyillen. Rina hätkähti ja punastui.
"Siis... Se kipu aiemmin...." Louise nyökkäsi.
"Pentusi liikuskelevat näköjään paljon." Rina katsoi Kenijiä. Narttu ei tiennyt, pitäisikö hänen nauraa, vai itkeä.

Kenji

Kenji katsoi vakavana Louisea, jonka ilmeestä ei Sabeijin tavoin saanut mitään tolkkua. Oliko asia paha vai hyvä? "Kerro, Louise..." Kenji pyysi, kun collie ei hetkeen sanonut mitään.

Kun Louise sanoi Kenjistä tulevan pian isä, tummaturkki ei ensin käsittänyt sanoja. Kun ne viimein iskivät uroksen tajuntaan, Kenji näytti ensin hölmistyneeltä, sitten järkyttyneeltä. Lopulta ilme muuttui lämpimäksi, ja Kenji kääntyi katsomaan Rinaa hymyillen. "Sehän on...mahtavaa..." Uros sanoi hiljaa, katsoen suoraan nartun vihreisiin silmiin. Vaikka uros olikin tuntenut Rinan vasta vähän aikaa, niin Kenji tiesi nartun olevan hänelle juuri se oikea.

Rina
Ilon kyyneleet polttivat Rinan silmiä kun narttu hautasi kasvonsa Kenjin turkkiin (?).
"Tämähän on mukava yllätys...." Rina sanoi käheästi. Louise katsoi kaksikkoa ja hymähti.
"Jätän teidät hetkeksi yksin. Olen ulkona jos tarvitsette minua." Collie sanoi ja tallusteli ulos.

Rina vetäytyi hieman kauemmas Kenjistä ja naurahti.
"Minun pitää kertoa isoveljilleni..." Rina sanoi ja nousi ylös. kuitenkin Rina oli vieläkin pökerryksissä ja kaatui takaisin maahan. Rina hymyili Kenjille. "Mutta kerron heille myöhemmin."

Kenji

Kenjin katsoessa Rinaa, oli uroksen ilme täynnä lämpöä. "Minä pidän sinusta huolen. Nyt sinun on otettava rauhallisesti." Uros totesi, ja Rinan noustessa syöksyi nopeasti tätä kohti. Onneksi narttu oli kuitenkin täysin kunnossa. "Hyvä ajatus." Kenji sanoi iskien silmää, ja asettui taas makaamaan nartun vierelle.

Hetken aikaa Kenji oli hiljaa, miettiessään tulevia jälkeläisiään. "Miltähän he näyttävät?" Kenji tuumi ja naurahti. "Saan sittenkin seuraajan itselleni. Temppeleiden ei tarvitse päätyä kenellekään tuntemattomalle." Uros tajusi ja katsoi innostuneena naarasta. "Sinusta tulee hyvä äiti." Kenji totesi, ja nuolaisi narttua poskesta (?).

Rina
Narttu hymyili Kenjille. Rina oli iloinen että hänestä ja Kenjistä oli tullut pari. Rina huokaisi ja ajatteli samaa.
"En tiedä, mutta uskon että heistä tulee vahvoja ja urheita, kuten isänsäkkin." Rina sanoi iloisesti. Narttu nyökkäsi Kenjille ja ajatteli miten temppeleille kävisi jos joku tuntematon ottaisi ne itselleen. Entä jos joku Harakirin alaisista ottaisi vallan? Rina hylkäsi ajatuksen. Ei. Rina aikoi varmistaa että Kenji saisi kunnon seuraajan.

Rina punastui hieman kun Kenji nuolaisi tämän poskea.
"Luuletko tosiaan niin?" Rina kysyi. Naaras ei ollut koskaan ehtinyt ajatella miltä tuntuisi olla äiti. Rina muisteli miten hänen äitinsä oli hoitanut häntä, ja päätti seurata hänen esimerkkiään. Rina hymyili Kenjille ja painautui tämän turkkia vasten (?). "Sinustakin tulee mahtava isä." Rina totesi.

Kenji

Kenji hymyili Rinan aurinkoisille kasvoille, ja nyökkäsi lempeästi tämän kysymykselle. "Toivottavasti he perivät sinun päättäväisyytesi. Ilman sinua makaisin vieläkin siellä maassa.." Kenji sanoi ja naurahti hiukan. Rinan painautuessa tätä vasten, tummaturkki painoi päänsä toisen päälaelle (?) kevyesti ja huokaisi onnellisena.

Kun Rina mainitsi myös Kenjistä tulevan loistava vanhempi, uroksen hymy hyytyi hetkeksi, ja Kenji siirsi päänsä pois. "Toivon niin..." Uros sanoi hiljaa, muistellen omaa isäänsä. Petollinen Hougen, jota kaikki vihasivat. "Toivottavasti pennut eivät koskaan tahdo tietää isoisästään...en tiedä haluanko kertoa heille, että hän oli kylmäverinen murhaaja." Kenji sanoi päätään pudistellen, ja katsoi Rinaa hetken. "Olisipa isäni ollut kuka tahansa muu." Uros sanoi, ja kierähti kyljelleen.

Rina
Rina huokaisi onnellisena kun hän makasi Kenjin vieressä. Rina hymähti kun Kenii sanoi toivovansa että pennut peräsivät nartun päättäväisyyden. Rina hymyili itsekseen ja yritti ajatella miltä pennut näyttäisivät.

Kenjin puhuessaan Hougenista, Rina katsoi urosta lempeästi.
"Älä noin sano..." Rina sanoi lohduttavasti. "Joskus minäkin toivon että minun isäni olisi ollut joku muu, mutta sitten muistan, että jos hän olisi ollut joku muu, niin sehän tarkoittaisi että minäkin olisin joku muu." Narttu sanoi ja muisteli Paholaisten laumasta kotoisin olevaa salamurhaajaa, kuka oli ollut hänen isänsä. "Ja... Minä pidän siitä, että olen sellainen kun olen nyt." Rina katsoi Kenjiä silmiin. "Sama koskee sinua. Minä rakastan sinua sellaisena kun olet nyt." Rina hymyili. "Ja mitä sitten jos pennut haluavat tietää isoisästään? Me vain odotamme kunnes he ovat tarpeeksi vanhoja ymmärtämään."

Kenji

Kenji tajusi, että Rinan puheet olivat totta. Ilman Hougenia ei olisi myöskään häntä itseään. Ilman Hougenia hän ei olisi koskaan tavannut Rinaa ja odottaisi nyt upeita pentuja. Kenji hymyili nartulle heti paljon rennommin. "Olet oikea enkeli..." Kenji sanoi hiljaa huokaisten, ja sulki hetkeksi silmänsä. "Tämä on ehkä vähän tyhmää, mutta..pelkään että joku heistä muistuttaa Hougenia.." Tummaturkki paljasti mieltään kalvaneen asian, ja katsoi sitten Rinaa. "Eihän se tietenkään pennun syy ole..enkä voi olla rakastamatta omia pentujani..mutta pelkään vain että..miltä tuntuu katsoa silmiin koiraa, jossa näke vain...äh...tämä on ihan typerää." Kenji puuskahti. Hänen oli irtauduttava Hougenista lopullisesti, ja päästettävä menneisyyden haamut menemään.

"Minä vain..." Kenji jatkoi, kun ulkoa alkoi kuulua ulvontaa. "Hälytys!" Vartijat alkoivat huutamaan. Kenji pomppasi kyljen kivusta huolimatta jaloilleen ja luimisti korvansa. Tummaturkki katsoi Rinaa silmät laajenneina. "Jää tänne. Lähetän jonkun seuraksesi." Kenji sanoi, ja hölkkäsi ulos. Louise ja Sabeiji tulivat häntä vastaan. "Menkää nopeasti, Kenji herra! Me pidämme huolen rakkaastasi." Collienaaras sanoi, ja Kenji pelkäsi jotain pahaa sattuneen.

Portaat eivät tuntuneet enää yhtä kivuliailta juosta alas, johtuen adrenaliinista, joka tukahdutti kivun. Päästyään maan kamaralle, leijaili Kenjin sieraimiin tuoreen veren rautainen katku, ja uros rypisti otsaansa. "Mitä täällä on tapahtunut?" Kenji kysyi, ja kauhukseen näki maassa makaavan soturinsa vakavasti haavoittuneena. Näytti siltä, kuin tämän eturaaja olisi katkaistu ja jäljelle jäänyttä tynkää alettu syömään uhrin ollessa vielä elossa. Koko soturi oli täynnä puremahaavoja. "Kannibaalit..he...he hyökkäsivät rajalla...saimme heidät pysäytettyä, mutta Yamato..." Toinen vartija sanoi kyyneleet silmissään. Kenji katsoi Yamatoa, joka läähätti tuskissaan. Toinen ei tulisi selviämään. Kenji sulki silmänsä hetkeksi, ja kuullessaan Yamaton vetävän viimeisen henkäyksensä, tummaturkki ulvoi pitkään ja surkeasti.