Haavoittunut taistelija (kaksinpeli, Shiho)

// tänne sitten Shiho voi ilmestyä Rinalla kunhan kerkeää ^^ //

Kenji

Uros katui päätöstään lähteä matkaan yksin. Kivut olivat kamalat, ja veivät ajoittain urokselta melkein tajun. Jalat eivät kantaneet välillä lainkaan, ja Kenjin oli levättävä aina pieniä hetkiä kerrallaan, jotta jaksaisi taas edetä muutaman askeleen.

Tummasta turkista ei erottanut juuri muuta kuin punaista. Osittain veri oli kuivunutta, osittain se jätti maahan tahroja, kertoen, mistä Kenji oli kulkenut. Karva oli paakkuuntunut sieltä täältä kuivuneesta verestä, ja uros näytti suoraan sanottuna kamalalta irvistellessään ja nilkuttaessaan eteenpäin vaivalloisesti. Kylkeen sattui, ja etujalalle ei pystynyt laskemaan lainkaan painoa.

Uros pärjäsi yleensä isokokoisena ja vahvana hyvin taisteluissa, joten Kenji tunsi valtavaa pettymystä ja häpeää joutuessaan pois taistelukentältä niin nopeasti. Vaikka uros olikin saanut muutamia vihollisia hengiltä, niin jonkin vielä suuremman koiran isku oli lyönyt Kenjin kerralla pois pelistä. Uros olisi voinut jäädä jatkamaan taistelua kuolemaansa asti, mutta Kenjin oli pakko nähdä vielä ainakin kerran hänen rakkaansa, Rina.

Kenji toivoi, ettei ylipäällikkö kantaisi hänelle kaunaa, mikäli selviäisi sodasta hengissä. Pysykää vahvoina... Uros sanoi hiljaa mielessään. Kyyneleet valuivat vuolaina uroksen poskia pitkin, Kenjin ajatellessa hänen urheita sotureitaan, jotka olivat jääneet puolustamaan Ohua ilman johtajansa tukea. Nyt Kenjin pitäisi olla johtamassa heitä voittoon yhdessä muiden Ohun koirien kanssa, mutta sen sijaan Kenji oli niin heikossa kunnossa, että kuolisi saman tien jos palaisi.

Jonkin matkaa edettyään Kenji tajusi tulleensa Shiretokoon. Uros muisti joten kuten reitin piilopaikkaan, jonka Rina hänelle näytti, mutta Kenjin väsynyt keho ja jalat eivät suostuneet kuljettamaan urosta enää senttiäkään. Kenji vaipui hitaasti ja raskaasti maahan, ja lysähti kyljelleen. Ei...tämä ei saa päättyä näin...tähänkö minä todella kuolen? Saavuttamatta mitään... Kenji ajatteli. Silmäluomet alkoivat painua hitaasti kiinni, kun uros taisteli pysyäkseen tajuissaan. "Rina..." Kenji henkäisi, ennen kuin kaikki jälleen pimeni.

Rina
Narttu nosti taas yhden kalan joesta. Metsästäminen oli sujunut Rinan kohdalla hyvin viimeisien päivien aikana. Rinalla oli hirveä ikävä Kenjiä, ja halusi juhlistaa uroon paluuta metsästämällä niin paljon ruokaa kun vain mahdollista. Rina raahasi kalan hiukan joenvartta pitkin ja huomasi mustan koiran. Ensin, Rina ei tunnistanut toista, mutta sitten ruskean nartun silmät levenivät.
"Kenji!" Rina huudahti ja juoksi rakkaansa luokse. Uros oli aivan veren peitossa. Rina alkoi nyyhkyttää. "Ei... Et saa lähteä ilman minua... Et voi kuolla Kenji!" Rina itki ja halasi Kenjin veristä kehoa (?).

Yhtäkkiä Rina lopetti itkemisen. Ei... Kenji on elossa. Kenji ei kuole, mutta hän tarvitsee apua. Rina nousi päättäväisesti pystyyn En voi vain itkeä kun jokin pikkutyttö. Rina huokaisi ja kumartui Kenjin pään viereen.
"Hei... Kuuletko minua, Kenji-kulta?" Rinan ääni vapisi hiukan. "Jaksa vielä vähän... Minä vien sinut kuumalle lähteelle. Verenvuoto loppuu sitten. Jooko?" Rina kysyi. Narttu ei kuitenkaan odottanut vastausta vaan nosti Kenjin selkäänsä (?). Jotenkin, Rina oli löytänyt tarpeeksi voimia kantaa suurempaa Kenjiä selässään, mutta naaras ei ajatellut sitä. Oli saatava Kenji parannettua tai Rina saisi elää lopun elämästään yksin. Rina lähti hoipertelemaan kohti luolaa.

Kenji

Kaikki oli pimeää. Kenji yritti raottaa silmiään, muttei kyennyt näkemään mitään. Ympärillä kuului vain kamala jyskytys, kuin sydämensyke, joka voimistui voimistumistaan. Kenji käveli hitaasti eteenpäin pimeässä, ja näki kaukana häämöttävän valon. Jostain syystä Kenjistä tuntui, että hänen oli pakko kulkea tuota valonpistettä kohti. Se näytti niin kauniilta ja kutsuvalta kaiken pimeyden keskellä.

Kenji lähti kävelemään valoa kohti. Askeleet eivät tuntuneet miltään, kuin uros olisi kävellyt tyhjän päällä. Kenjin oli pakko siristellä silmiään, kun valo alkoi käydä yhä kirkkaammaksi. Uros tunsi jo miltei suloisen lämmön ihollaan...

Yhtäkkiä joku asettui Kenjin tielle, ja valo tuntui ampaisevan kauemmas. Kun Kenjin silmät tottuivat jälleen hämärään, tämä erotti edessään toisen koiran. Se oli Hakuro. Palaa takaisin, Kenji. Elämäsi ei ole vielä ohitse. Sinulla on vielä paljon nähtävää ja koettavaa.. Kenji kuuli toisen sanat, vaikka Hakuron suu ei liikkunut. Palaa takaisin..... Kenji kuuli vielä, ennen kuin alkoi lipua pois pimeydestä, ja kuulla päässään myös tutun kuuloisen äänen. Rina... uros ehti ajatella.

Kun Kenji avasi silmänsä, tämä huomasi Rinan kantavan häntä. Nartun tuoksusta ei voinut erehtyä. Kenji tajusi samassa, että hänen oli oltava suuri taakka pienemmälle nartulle, ja siksi pudottautui alas Rinan selästä. Kenji murahti kivusta pudotessaan maahan, mutta väänsi itsensä väkisin pystympään makuuasentoon. "Ei sinun tarvitse kantaa minua, Rina..." Kenji sanoi ja väänsi kasvoilleen väkinäisen hymyn.

Rina
Rina säikähti aluksi kun Kenji putosi maahan. Kenji sanoi että Rinan ei tarvitsisi kantaa häntä, mutta Rina kääntyi ja kumartui uroon vierelle.
"Älä ole tyhmä! Katso itseäsi!" Rina sanoi ja alkoi nuolemaan Kenjin kehossa olevia haavoja (?). "Pyydän Kenji... Anna minun kantaa sinut lähteelle että voit parantua..." Rina sanoi ja uudet kyyneleet nousivat sen silmiin. "Anna minun auttaa sinua Kenji..."

Yhtäkkiä hullu ajatus tuli Rinan päähän. Narttu nousi seisomaan.
"Kenji, pelkäätkö sinä ihmisiä?" Rina kysyi.

Kenji

Uros makasi maassa hiljaa. Rinan sanojen myötä Kenji tunsi suurta lämpöä sisällään, mutta pudisti päätään. "Kiitos huolenpidostasi...mutta en halua rasittaa sinua..." Kenji sanoi ja hymyili, mutta hymy vääristyi jälleen tuskan irvistykseksi.

Hetkeen Kenji ei tajunnut Rinan seuraavia sanoja. "Minäkö pelkäisin...pah..." Kenji sanoi. Uros alkoi vajota taas tiedottomaan tilaan. "Minä en pelkää mitään...." Uros jatkoi, ja kävi hetken tajuttomana, mutta havahtui taas. "Ihmisiä...en minä heidän apuaan tarvitse..." Kenji murahti, sillä ei ollut kuullut ihmisistä paljoakaan hyviä asioita. Kenji oli hiukan sekava, johtuen kivusta ja väsymyksestä.

Rina
Naaras tuhahti.
"Ei se niin rasittavaa ole! Kunhan sinä pysyt elossa..." Rina sanoi ja katsoi kauempana olevia vuoria. "Kuka ikinä tämän teki... Toivottavasti Ohulaiset tappavat hänet!" Rina murahti.

Rina vilkuili epätoivoisena ympäriinsä. Kenji kieltäytyy ihmisten avusta... Mutta ilman ihmisten lääkkeitä hän kuolee! Rina ajatteli surullisena. Rina mietti hetken ja huokaisi.
"Olen pahoillani Kenji, mutta minun on lähdettävä hakemaan apua eräältä ihmiseltä." Rina sanoi ja nuolaisi uroksen poskea (?). "Hän ei tee koirille pahaa. Hän piti minusta huolta kun minua ammuttiin." Rina kertoi Kenjille ja toivoi että uros uskoisi häntä.

Kenji

Kenji palasi taas takaisin kunnolla tähän maailmaan, ja katsoi Rinaa. Uros ei ollut nähnyt koskaan ihmistä kovin läheltä, joten se ei tiennyt, miten noihin pitäisi suhtautua. Nartun sanat saivat Kenjin hiljenemään ja miettimään vaihtoehtojaan, mutta raskaasti huokaisten uros ummisti silmänsä.

"Minä luotan sinuun..." Kenji myöntyi lopulta. Järkevästi ajateltuna ihmiset olisivat luultavasti ainoita, jotka voisivat auttaa urosta. Eikä Kenji voinut kuolla nyt. Hakurokin oli sanonut hänelle, ettei vielä ollut aika. Kenji luotti siihen. "Miten pitkä matka heidän luokseen on..?" Kenji kysyi sitten. Uros ei kestäisi kipua enää kovin kauaa, vaikka siihen alkoikin pikku hiljaa tottumaan.

Rina
Rina helpottui Kun Kenji ei vastustellut sen enempää.
"Hän ei ole kaukana. Odota siinnä niin haen hänet." Rina lupasi ja syöksyi metsään. Rinan jalat kantoivat tätä nopeammin kun koskaan ennen. Toivottavasti hän on kotona... Rina ajatteli kun saapui pieneen kylään. Tässä lähistöllä narttua oli kerran ammuttu jalkaan, ja tämä oli viety erään mukavan eläinlääkärin luokse. Eläinlääkärin nimi oli Kazue Suzuki ja hän asui valkoisessa kerrostalossa, jonka etupihalla makasi vanha saksampaimenkoira ja hiukan nuorempi beagle.

Rina saapui talolle ja juoksi kahden koiran luokse. Saksanpaimenkoira nosti päänsä unisesti.
"Kas, tulit sittenkin takaisin." Uros hymyili. Nuorempi beagle nauroi.
"Kiva kun palasit, Keshi! Alkoi olla jo tylsää kun tuo Neptune alkaa olla jo tosi vanha!" Beagle sanoi. Rina murahti beaglelle.
"Cody! Ensinnäkin, nimeni on Rina! Toiseksi, minulla on metsässä ystävä joka tarvitsee apua. Hälyttäkää omistajanne." Rina sanoi paniikissa. Jaksa vielä vähän aikaa, Kenji! Cody tuhahti.
"Hyvä on sitten." Cody alkoi haukkua kovaäänisesti. Rina katsoi Neptunea.
"Voisitko sinä purra minua jalkaan? Vain silleen että saan haavan?" Rina kysyi. Neptune katsoi narttua kysyvästi.
"Miksi?" Rina pudisti päätään ja ojensi etutassunsa.
"Älä kysele vaan pure minua!" Neptune teki kuten käskettiin ja Rinan etutassunnsa jäi suurehko, verta vuotava haava. Yleensä Rina olisi kiljunut kivusta, mutta nyt hänen mielessään liikkui vain Kenjin pelastaminen.

Juuri silloin, Kazue avasi oven ja tuijotti uhkaavasti Codya.
"Hei! Kuinka monta kertaa minun pitää-?!" Kazuha katse kääntyi Rinaan ja tämän tassuun. "K-Keshi? Onko tuo akita Keshi?" Rinan silmiä poltti. Kazue oli nimennyt nartun Keshiksi kun oli poistanut luodin sen jalasta. Kazue säntäsi sisälle ja saapui pian takaisin laukkunsa kanssa. Nuori nainen kumartui Rinan viereen, ja puhui tälle lempeästi. "Hyvä tyttö..." Rina iski silmää Neptunelle ja Codylle.
"Kiitos avusta." Rina sanoi ja ampaisi metsään. Kazue säikähti ja nappasi laukkunsa.
"Odota Keshi! Anna kun katson tassuasi!" Kazue huusi ja lähti Rinan perään. Rina hymyili itsekseen. Hyvä... Nyt vain johdatan hänet Kenjin luokse!

Rina saapui haavoittuneen uroksen viereen, Kazue kannoillaan. Rina istui Kenjin viereen ja uikuttamaan surkeasti. Kazue henkäisi.
"Voi kamala... Kuka tuon teki?" Kazue kävi polvilleen Kenjin viereen ja ojensi kätensä. "Ei hätää, poika. En aio tehdä pahaa..." Rina kumartui Kenjin pään vierelle.
"Tämä on Kazue. Kuten sanoin, hän ei tee koirille pahaa." Rina kuiskasi ja huomasi Kejin olevan hiukan epävarma. Rina hymyili tummalla urokselle. "Älä pelkää. Voit luottaa häneen."

Kenji

Kenji vain nyökkäsi Rinan sanoille. Tule pian takaisin.. uros ajatteli, ja ummisti silmänsä.

Kenjistä tuntui, kuin aika olisi pysähtynyt. Hän ei kuullut kuin oman hengityksensä ja tuulen suhinan. Urokseen ei sattunut enää niin paljon, johtuen siitä, että Kenji makasi aloillaan liikkumatta. Uros olisi tahtonut siirtyä pois aukiolta, mutta yksikin liikahdus sai koko kehon värähtämään kivusta.

Kenji kuuli hetken kuluttua askeleiden lähestyvän, ja jännittyi. Rinan läsnäolo ei onnistunut rauhoittamaan sitä, kun Kenji vilkuili epäillen lähestyvää ihmistä. Nartun sanat kuitenkin rentouttivat Kenjin hetkeksi. Kun Kazue koski Kenjin kylkeen, refleksinomaisesti uros murahti hampaitaan näytellen, ja Kazue perääntyi säikähtäen. "Ei mitään hätää.." Tuo sanoi. Kenji näytti pahoittelevalta, ja vaikka ihmisen sanat eivät kertoneetkaan tälle mitään, äänensävy rauhoitti Kenjin hetkeksi aloilleen.

Kenji pysytteli hiljaa ja liikkumatta, kun Kazue puhdisti tämän haavat huolellisesti. "Yksi kylkiluu taitaa olla murtunut...sinut on vietävä klinikalle joksikin aikaa.." Kazue sanoi. Kenji katsoi nopeasti Rinaa. "Mitä hän sanoi?" Uros kysyi.

Rina
Narttu katsoi kun Kazue nousi seisomaan, puhelin kädessään. Rina tunsi kyyneleet silmissään ja kumartui halaamaan Kenjiä (?).
"Sinulla on murtunut kylkiluu..." Rina sanoi itkien. "Kazue joutuu viemään sinut klinikalle." Rina kertoi, ja muisti sitten ettei Kenji koskaan ollut tavannut ihmisiä. "Ai... Klinikka on semmoinen paikka missä ihmiset hoitavat eläimiä. Ne pistävät meidät nukkumaan vähäksi aikaa, ja kun heräämme, olemme taas kunnossa. Se on ensisilmäykseltä hieman outo, mutta se ei ole paha paikka." Rina selitti.

Kazue puhui puhelimeensa ja Rina katsoi nuorta naista.
"Kyllä... Löysin sen metsästä. Pystytkö tulemaan niin nopeasti kun mahdollista?" Kazue jatkoi langan toisessa päässä olevalle ihmiselle. Rina katsoi taas Kenjiä.
"Kazue kutsui juuri apua." Rina kertoi ja katsoi kun nainen polvistui taas Kenijin viereen.
"No niin. Yritetäämpäs puhdistaa nämä haavat." Kazue sanoi rauhoittavasti ja otti esiin vahvalle tuoksuvaa ainetta ja pehmeitä kangaspalasia. Kazue ojensi kätensä ja antoi Kenjin haistella puhdistus ainetta.

Kenji

Kenjin sydän alkoi hakata. Vietäisiinkö hänet vankeuteen? Tai niin Kenji ainakin ajatteli. Se katsoi nopeasti Rinaa silmät suurina, ja sitten Kazueta, joka puhui ihmeellisen näköiselle kapistukselle korvallaan. Pian tuo kuitenkin kumartui taas Kenjin puoleen, ja ojensi pistävän ja voimakkaan tuoksuista ainetta kohti Kenjin kirsua. Uros nyrpisteli hiukan nenäänsä silmiään siristäen, mutta antoi toisen käsitellä häntä rauhassa.

Kun pian paikalle saapui maastoauto, Kenji päätti, että oli saanut tarpeekseen. "Olen pahoillani, Rina, mutta en voi mennä klinikalle..." Uros sanoi, ja ulvahti kivusta kammetessaan jaloilleen. Uros lähti päättömästi juoksemaan kohti metsää. Se ei tahtonut joutua yöksi häkkiin, vaikka tiesikin, ettei joutuisi jäämään vankeuteen.

Kenjin askeleet eivät olleet sujuvia, ja kipu sai tämän hoipertelemaan. Silmissä musteni vähän väliä, mutta Kenji ei pysähtynyt. Yhtäkkiä uros tunsi jalassaan pistävää kipua, muttei välittänyt siitä, vaan jatkoi juoksemistaan. Pikku hiljaa uroksen liikkeet alkoivat hidastua, ja Kenji hätääntyi. Mitä tämä oli? Kenji yritti parhaansa mukaan edetä, mutta jalat eivät totelleet. Kenjin silmissä alkoi pimetä, ja pian uros joutui pysähtymään. Uroksen hengitys hidastui, ja silmäluomet kävivät raskaiksi. Tämä ehti nähdä vielä vilauksen miehestä ase kädessään, kunnes kaikki pimeni.

"Olen pahoillani, poika.." Kazue sanoi, kun mies kantoi nukutettua Kenjiä kohti autoa. "Tämä onkin painava koira. Tästä saisi hyvän kaverin." Mies kehui komeaa urosta. Kazue kuitenkin pudisteli päätään. "Tuo koira on villieläin siinä missä karhut ja sudetkin." Hän sanoi, mutta mies vain hymähti. Kenji laskettiin maastoauton takapenkille, ja Kazue kipusi miehen viereen etupenkille. "Tule, Keshi, tule." Kazue maanitteli. Rinan läsnäolo varmasti rauhoittaisi Kenjiä, jos vain Kazue saisi naaraan mukaansa.

Rina
Rina katsoi ylpeänä kun Kenji antoi Kazuen hoitaa tätä. Sitten yhtäkkiä Kenji ampaisi metsään. Rina kauhistui ja juoksi haukkuen tämän perään.
"Kenji! Älä mene! Loukkaannut vielä pahemmin!" Rina ulvoi paniikissa ja vilkaisi taakseen nähdessään toisen ihmisen saapuvan paikalle ase kädessään. Ensin Rina hätääntyi. Narttu pelkäsi että mies lopettaisi Kenjin kivun panemalla sen pois hengiltä. Sitten Rina näki piikin aseen sisällä ja helpottui hiukan. Narttu oli nähnyt ja kokenut kuinka harmittomia piikkejä ne olivat.

Rina katsoi vinkuen sivusta kun Kazue ja paikalle saapunut mies nostivat Kenjin autoon. Rina nuuski auton renkaita ja kuuli kun Kazue kutsui tätä. Rina katsoi Kazueta ja sitten Kenjiä. En voi jättää häntä... Rina ajatteli ja loikkasi ensin Kazuen syliin ja sieltä takapenkille. Rina oli varovainen ettei astuisi puolisonsa päälle ja käpertyi tämän pään viereen.
"Kenji... Älä pelkää heitä... Minä pysyn kanssasi..." Rina vinkui hiljaa ja töytäisi hellästi Kenjiä kuonollaan (?). Kazue hymähti.
"Taidatte olla hyviä kavereita..." Kazue totesi ja kääntyi katsomaan eteenpäin.

Kenji

Kenji nukkui rauhallisesti koko matkan. Perillä mies pysäytti maasturin klinikan eteen, ja otti taas painavan uroksen kantoon takapenkiltä. "On tämä kyllä harvinaisen painava..." mies totesi vielä. Kenji oli täyttä lihasta, ja suurta kokoaan ajatellen ei ollut mikään sylikoira. "Vie hänet jo leikkaushuoneeseen, tulen pian perässä." Kazue sanoi miehelle, joka kantoikin Kenjin ovesta sisään.

Pian toimenpide alkoi. Kenji sai lisää nukutusainetta, jottei heräisi kesken leikkauksen. Kazue operoi Kenjin murtuneen kylkiluun ja paikkasi kaikki haavat hyvin. Kenjin rinnan ja kylkien ympäri kierrettiin vahvaa ja tukevaa sideharsoa, jonka jälkeen tämä vietiin häkkiin heräämään. "Keshi, tule sinäkin tänne..." Kazue houkutteli narttua, ja laski hieman ruokaa Kenjin häkin eteen. Kazue toivoi, että narttu rauhoittaisi Kenjiä, sillä urokselle olisi varmasti suuri järkytys herätä pienestä häkistä.

Meni noin puolisen tuntia, kun Kenji alkoi availla silmiään. "Mitä..missä olen..." Kenji sanoi unenpöpperössä, ja nähdessään kalterit edessään, tummaturkki hätääntyi. "Päästäkää minut ulos täältä..!" Kenji huudahti, alkaen haukkua vimmatusti häkissään. Kipu kuitenkin rajoitti vielä hiukan tämän liikkumista, vaikka Kenji olikin saanut vahvaa kipulääkettä.

Rina
Narttu seurasi kaksijalkaisia sisälle rakennukseen ja livahti myös sisälle leikkaushuoneeseen. Rina kyyristeli nurkassa vikisten, kun se katsoi Kenjin leikkausta. Rina kuitenkin luotti ihmisiin ja uskoi että he parantaisivat Kenjin. Pian leikkaus oli ohi ja Kenji laitettiin häkkiin. Kazue kutsui Rinan myös häkkiin, ja tietysti tämä seurasi. Rina asettui makuulle Kenjin viereen ja haisteli tämän ympärille sidottua sideharsoa. Narttu laski päänsä Kenjin viereen ja piti urosta silmällä.

Tällävälin Kazue puki takkinsa päälle ja nyökkäsi miehelle.
"Käyn hakemassa Neptunen ja Codyn. Ehkä jos täällä on enemmän koiria, niin sitä isoa mustaa ei pelota niin paljon." Kazue sanoi. Mies tuhahti.
"Juu, onnea vaan. Toivottavasti se ei käy lemmikkiesi kimppuun." Mies sanoi. Kazue vilkaisi Rinaa.
"Ei se hyökkää... Keshi pitää huolen siitä." Kazue sanoi ja astui ulos, huikaten vielä: "Varo ettei koira karkaa!"

Yhtäkkiä Kenji heräsi ja alkoi haukkua. Rina hätkähti ja astui Kenjin eteen.
"Rauhoitu! He eivät satuta sinua!" Rina vakuutti, ja toivoi että Kenji rauhoittuisi. "Näetkö? Kun he ottavat tuon pois, niin olet taas kunnossa..." Rina nyökkäsi kohti Kenjin sideharsoa. "Ja minäkin olen tässä... Jos he tekevät jotain pahaa, niin minä annan heille selkään!" Rina sanoi ja nuolaisi Kenjin kuonoa (?).

Kenji

Kenji huomasi vasta nyt Rinan, joka yritti rauhoitella kiihtynyttä urosta. Kenji lopetti haukkumisen, mutta hengitti kiivaasti, tuijottaen narttua silmät laajenneina. Sideharso tuntui melkein yhtä ahdistavalta kuin ympärillä olevat kalterit.

"Minä en voi jäädä tänne..minä..äh.." Kenji sopersi sekavana. Se huomasi myös kaksi muuta koiraa häkin ulkopuolella. Kun Rina nuolaisi tämän kuonoa, Kenjin kasvoilla kävi kevyt hymy kuin refleksinomaisesti. "Rauhoituhan, nuori mies." Toinen koirista sanoi. "Ei sinua täällä satuteta, päin vastoin." Toinen jatkoi. Kenji rentoutui hiukan. "Mutta kuulun vapauteen..." Uros sanoi ja painoi alistuneen näköisenä päänsä käpäliensä väliin. "He tietävät sen. Mutta et voi olla vapaa, jos et ole kunnossa." Koirat sanoivat. Kenji tajusi sen nyt itsekin. "Niin kai sitten..." Uros huokaisi, ja katsoi sitten Rinaa. "Anteeksi, kun riehuin tuolla tavalla..." Kenji sanoi pahoillaan.

Rina
"Ei se mitään. Et tehnyt mitään tahallaan." Vanha Neptune sanoi ja kävi makuulle. Rina asettui hymyillen Kenjin viereen makuulle ja katsoi vanhoja ystäviään.
"Tekin olette täällä...!" Rina heilutti häntäänsä innostuneena ja vilkaisi sitten Kenjiä. "Nämä kaksi ovat tovereitani. Vanhan herran nimi on Neptune, ja tuo nuorempi vaha-aivo on Cody." Rina kertoi. Neptune tervehti Kenjiä. Cody vain murahti.
"Tosi hauskaa, Keshi!" Cody tuhahti. "Emme ole enään pentuja." Rina naurahti ja huomasi vasta sitten että Codylla oli etujalka kipsissä. Nartun hymy hälveni.
"Mitä jalallesi tapahtui?" Rina kysyi. Vaikka Cody olikin ärsyttävä, niin hän oli ollut Rinalle kuin veli. Cody kääntyi katsomaan poispäin.
"Liikenneonnettomuus. Ei kuulu sinulle." Cody sanoi hiljaa.

Kenji

Uros vain nyökkäsi Neptunelle, ja katsoi sitten Rinaa, joka näytti iloiselta tavatessaan jälleen ystävänsä. Kenjille Rinan -tai Keshin- menneisyys oli hiukan hämmentävä, ja siksi uros mietti, mitä kaikkea Rinalla olisi vielä kerrottavanaan.

Tummaturkki katseli Codyn kipsattua jalkaa, ja murahti hiljaa toisen koppavalta vaikuttaviin sanoihin. "Älä puhu hänelle tuohon sävyyn..." Kenji sanoi varoittavasti, mutta säpsähti itsekin ärtynyttä lausahdustaan. "Äh...taidan nukkua hetken..." Kenji sanoi ja ravisteli päätään, kääntäen sitten kasvonsa häkin seinää vasten, ja ummistaen silmänsä. Kenji ei kuitenkaan ollut enää väsynyt, joten se vain teeskenteli nukkuvansa.

Rina
Rina katsoi Kenijiä kun tämä kävi nukkumaan. Rina hymyili urokselle.
"Nuku rauhassa. Tarvitset unta että parannut." Rina sanoi ja hymyili Neptunelle. Vanha sakemanni hymähti.
"Hän vaikuttaa mukavalta." Neptune totesi. Rina punastui ja naurahti.
"Niin, hän on todella helläsydämminen..." Rina sanoi ja huokaisi. "Toivottavasti hän parantuu." Neptune nyökkäsi.
"Kazuen hoidossa hän parantuu kyllä, kuten varmaan tiedätkin." Neptune sanoi.

Cody katseli Kenjiä hiukan uhkaavasti. Rina huomasi ja murahti hiljaa beaglelle.
"Älä ole hänelle vihainen, Cody." Rina sanoi, "Kenji ei koskaan ole edes nähnyt ihmistä. Hän on vain hieman hämillään. Kenji ei halua satuttaa ketään." Cody vain nyökkäsi ja nilkutti pois huoneesta. Rina katsoi kysyvästi Codyn perään. "Mikä häntä vaivaa? Hän oli paljon iloisempi kun viimeksi näin hänet..." Neptune katsoi tassujaan ja huokaisi.
"Cody ei ole ollut oma itsensä sen liikenneonnettomuuden jälkeen..." Neptune kuiskasi, niin ettei Cody kuulisi. "Hän ei tykkää puhua siitä, mutta ansaitset tietää mitä tapahtui. Noin kuukausi sitten olimme pitkällä maastolenkillä tässä lähellä olevassa metsässä. Kazue päästi meidät vapaaksi hihnasta ja Cody juoksi metsään. Yhtäkkiä kuului haukuntaa ja vikinää. Juoksimme paikalle ja Codyn kimpussa oli iso villikoira. Cody oli paljon pienempi ja oli jo valmiiksi ihan raadeltu. Hän yritti taistella takaisin mutta jäi pahasti alakynteen. Käskin hänen juosta pakoon ja Kazue yritti mennä väliin, mutta villikoira otti Kazuen uudeksi kohteeksi. Se puri Kazueta jalkaan ja melkein tappoi hänet, mutta Cody sai villikoiran jahtaamaan häntä. Cody juoksi autotielle ja villikoira jäi rekan alle, mutta Cody..." Neptune puri hampaansa yhteen. "Kurvin takaa tuli toinen auto ja ajoi Codyn jalan yli. Cody meni tajuttomaksi ja olisi varmasti kuollut jos autossa oleva mies ei olisi ollut eläinlääkäri. Mies antoi Codylle ensiapua, mutta vei hänet, Kazuen ja minut myöhemmin läheiselle eläinklinikalle. Cody oli klinikalla kolme päivää leikkauksessa." Rina henkäisi.
"Kamalaa... Mitä tapahtui?" Neptune huokaisi surullisesti.
"Leikkaus sujui hyvin, mutta Codyn luut eivät koskaan tule täysin parantumaan. Hän voi kävellä ja juosta, mutta hän ei koskaan voi enään juosta pitkiä matkoja maastossa, tai jalka murtuu uudelleen. Sen takia Cody ei koskaan enään pääse metsästämään Kazuen serkun kanssa." Rina katsoi huonetta minne Cody oli mennyt.
"Se on harmi... Cody rakasti metsästystä..." Rina huokaisi. Neptune yskäisi.
"On vielä jotain muutakin." Neptune kuiskasi ja katsoi ympärilleen. "Et voi kertoa Codylle tästä. Hän ei tiedä vielä, mutta... Taistelussa villikoiraa vastaan, hän sai iskun silmäänsä. Cody on menettänyt näkönsä vasemmassa silmässä melkein täysin." Neptune melkein alkoi itkeä. "Cody ei ymmärrä sitä, hän vain luulee että päivät ovat pimeitä. Hän tulee ymmärtämään myöhemmin, mutta jos kerromme siitä nyt, niin hän suuttuu ja yrittää tehdä jotain tyhmää."

Rina tunsi kyyneleiden pistävän silmiään.
"Sen takia Cody siis ei pidä villikoirista..."

Kenji

Tummaturkki ei saanut nukuttua, joten se kuuli kaiken, mitä Rina ja Neptune puhuivat. Kenji tunsi syyllisyyttä siitä, että oli ärähtänyt Codylle sillä tavalla. Toisella oli hyvä syy olla huonolla tuulella, ja varsinkin ennakkoluuloinen Kenjiä kohtaan.

Hetken päästä Kenji nosti päätään ja katsoi hetken Neptunea, sitten Rinaa. "Öh..kuulin mistä puhuitte äsken." Kenji aloitti. "Tuota..saisinko minä vaihtaa pari sanaa Codyn kanssa? Jos hän vain tahtoo..Ehkä voisin auttaa häntä..jotenkin." Kenji ehdotti. Se ei tiennyt miksi tahtoi puhua koiran kanssa, joka pelkäsi ja vihasi villikoiria, mutta jostain syystä tummaturkki tahtoi hyvittää aikaisemman käytöksensä.

Rina
Narttu säikähti kun Kenji nousi ylös niin pian. Rina katsoi lempeästi urosta ja nyökkäsi.
"Uskon että Cody antaa anteeksi sinulle. Sisällä Cody on hyvin kiltti." Rina sanoi. Neptune hymyili ja nousi ylös.
"Käyn hakemassa hänet." Sakemannivanhus tallusteli pois. Hetken päästä Neptune tuli takaisin, Cody liikkuen hitaasti hänen kannoillaan. Beagle tuijotti maata ja ei suostunut katsomaan Rinaa silmiin. Hän varmaan vihaa minua kun lähdin Kazuen luota... Rina ajatteli.
"Cody...?" Rina kysyi hiljaa ystävältään. Cody nosti katseensa vastahakoisesti ja katsoi Kenjiä.
"Miksi te villikoirat vihaatte meitä lemmikkejä niin paljon?" Cody kysyi tiukasti. "Mekin olemme koiria siinnä missä tekin!" Rina katsoi Codya surullisesti ja sitten nyökkäsi Kenjille. Rina ei tiennyt mitä urokselle oli mielessään, mutta uskoi että asiat sujuisivat hyvin.

Kenji

Tummaturkki makasi hiljaa aloillaan, odottaen Codyn saapumista. Kun beagle viimein ilmaantui, Kenji odotti jotain muuta kuin purkautumista. Kenji odotti hetken, että Cody rauhoittuisi, kunnes huokaisi syvään.

"Eivät villikoirat vihaa kotikoiria. Päin vastoin. Itse asiassa suurin osa meistä on joskus ollut kotikoiria, jopa itse ylipäällikkömme." Kenji selitti. "Meitäkin on erilaisia ja olen varma, ettei kimppuusi hyökänneet villikoirat olleet taatusti Ohun koiria. He olivat hyvin todennäköisesti meidänkin vihollisiamme...juuri siksi taistelemme kaikkien oikeuksien puolesta...sinäkin olet kaltaisemme, koira, kuten sanoit." Kenji sanoi ja hymyili hiukan. "Emme me ole kovinkaan erilaisia, Cody." Kenji lohdutti.

Tämän jälkeen uros vilkaisi nopeasti toisen kipsattua jalkaa. Kenji päätti lausua muutaman rohkaisevan sanan. "Taistele itsesi puolesta. Jos päätät, että juokset vielä joku päivä niin lujaa kuin jaloistasi pääset, niin sitten sinä teet niin. Anna sisäisen, kahlitsemattoman luontosi tehdä se päätös.." Kenji sanoi. Uroksen sanat hiljenivät loppua kohden, ja uros ei osannut jatkaa enää. Kenji oli hieman hämillään omista sanoistaan. Nuoressa uroksessa oli kasvavaa karismaa, joka osoittaisi vielä joku päivä todeksi sen, että huolimatta juuristaan Kenji olisi arvostettu Ohun soturi ja laumansa johtaja.

Rina
Rina katsoi Kenjiä hymyillen. Ei ihme että hän on laumanjohtaja... Rina ajatteli. Cody pysyi hiljaa vähän aikaa mutta katsoi sitten ylös. Codyn naama pysyi ilmeettömänä.
"Sinä..." Cody sanoi hiljaa, ja hymyili hieman sitten. Kenjin sanat olivat tehneet beagleen vaikutuksen. "Luuletko todellakin, että jos uskon tarpeeksi, niin voin taas juosta?" Cody kysyi. Rina ja Neptune naurahtivat.
"Minkälainen kysymys tuo on?" Neptune kysyi huvittuneena. Rina iski Codylle silmää.
"Jos todella tahdot..." Rina sanoi. Cody heilautti häntäänsä ja katsoi Kenjiä hiukan nolona.
"Äh, anteeksi kun käyttäydyin tuolleen. Olisi pitänyt miettiä ensin." Cody sanoi. "Annatko minulle anteeksi?"

Juuri silloin, Kazue käveli huoneeseen. Nainen katsoi neljää koiraa, mutta keskittyi häkissä olevaan Kenjiin. Kazue hymyili.
"Kas, olet herännyt." Kazue sanoi ja kyykistyi häkin oven eteen. Rina heilutti häntäänsä kun Kazue avasi oven. "Nyt pääsette ulos jos haluatte. Eihän kukaan tykkää olla tuommoisessa kamalassa paikassa." Eläinlääkäri silitti Rinaa, ja ojensi sitten hiukan epävarmasti kätensä Kenjiä kohti. "Hyvä poika... Älä pure minua..." Kazue sanoi hiljaa ja rauhoittavasti.

Kenji

Kenji hymyili Codylle. "Ei tarvitse pahoitella. Eihän se sinun syysi ole, ettei kuvasi villikoirista ole kovin hyvä." Tummaturkki sanoi, ja katsoi sitten lempeästi Rinaa.

Kun Kazue tuli paikalle, Kenji ei tuntenut enää samanlaista jännitystä kuin ennen. Kenji ei tiennyt, mitä toinen sanoi, mutta Rinan hännänheilutuksesta päätellen se oli jotain hyvää. Kun Kazue kyykistyi lähemmäs häntä, ja ojensi kätensä, Kenji työnsi päänsä toisen kämmentä vasten ja antoi tuon silittää itseään. Se oli Kenjin kiitos Kazuelle.

Kun Kazue nousi pois tieltä, Kenji nousi varovasti seisomaan. Kylkiluun murtuma oli hoidettu niin hyvin, ettei Kenji tuntenut enää kovin suurta kipua. Uros kokeili kävellä askeleen, ja kun kipu pysyi poissa, uros uskaltautui askeltamaan varmemmin. Kenji ei voisi juosta hetkeen, mutta oli onnellinen siitä, että oli tullut kuntoon. "Kiitos Rina, kun toit minut tänne." Kenji sanoi nartulle hymyillen.

Kazue avasi oven takapihalle, ja Kenji katsoi kun Neptune hölkkäsi ensimmäisenä tuttuun ympäristöönsä Codyn nilkuttaessa perässä. Kenji siristeli silmiään auringonvalon häikäistessä loppusyksyisestä ilmasta huolimatta. "Vihdoinkin..." Kenji henkäisi. Tummaturkki oli kaivannut jo ulkoilmaa. Juuri silloin maasturia ajanut mies tuli kulman takaa Kazuen luo. "Älä vain sano, että tuo on se sama koira.." mies sanoi hymyillen. Kenji oli toipunut nopeasti, vaikkei vielä ollutkaan täysin voimissaan. "On se. Uskomatonta, eikö totta." Kazue vastasi ja katseli urosta hetken. Kenji istuutui alas, sillä ei ollut enää jostain syystä kiire mihinkään.

Yhtäkkiä Kenjin huomio kiinnittyi paksuun kaulapantaan miehen toisessa kädessä, ja uroksen epäilykset heräsi. "Älä päästä sitä vapaaksi, Kazue." Mies sanoi. Kazue näytti yhtä hämmästyneeltä kuin Kenji, joka kieltä ymmärtämättömänä katsoi Rinaa kysyvästi. "Minä aion tehdä siitä itselleni metsästyskaverin." Mies jatkoi, ja lähti kävelemään Kenjiä kohti. "Mitä ihmettä sinä teet?!" Kazue kivahti, kun mies jatkoi lähestymistään kohti urosta.

Rina
Narttu hymyili kun näki Kenjin ja Codyn tulevan toimeen niin hyvin. Kazue silitti Kenjiä ja päästi uroksen ulos häkistä. Rina käveli Kenjin rinnalla ulos ja katsoi ympärilleen. Rinalla oli ollut ikävä tätä paikkaa. Vaikka ihmisten asunnot olivat vankeutta, niin koirista pidettiin hyvää huolta. Ehkä sitten kun Rina tulisi vanhaksi, niin vanhaksi ettei pystyisi enään juoksemaan villikoirien kanssa, Kazuen luokse palaaminen ei kuulostanut pahalta idealta. Rina hymyili kun Kenji kiitti tätä.
"Eihän se mitään. En voinut vaan seistä siinnä ja katsoa." Rina tunsi kyyneleiden kirvelevän silmiään. "En halunnut että kuolet..." Tuuli puhalsi lempeästi ja aurinko paistoi vielä. Kohta Rina ei enään näkisi aurinkoa. Talvi oli selvästi tulossa.

Yhtäkkiä se sama mies saapui paikalle. Rina katsoi kauhuissaan kaulapantaa ja kuunteli ihmisten puhetta. Rina luimisti korviaan ja katsoi miestä vihaisesti.
"Kenji... Älä mene paniikkiin, vaan hitaasti mene takaisin sisälle." Rina sanoi hiljaa ja astui eteenpäin. Neptune ja Cody saapuivat Rinan vierelle, ymmärtäen nartun suunnitelman. Neptune astui Kenjin eteen ja alkoi työntää urosta hellävaraisesti takaisin sisälle.
"Älä nyt tee mitään typerää, poju." Neptune sanoi ja paljasti hampaansa. "Anna meidän hoidella tämä."

Cody ja Rina seisoivat vierekkäin ja katsoivat miestä niskakarvat pystyssä. Molemmat murisivat ja paljastelivat hampaitaan. Mies ei pysähtynyt, mutta hidasti nähdessään Rinan ja Codyn.
"Miksi nuo kaksi näyttävät tuollaiselta?" Mies kysyi Kazuelta. Kazuen kädet puristuivat nyrkeiksi.
"He tietävät että tuo iso musta on villikoira. He eivät halua että hänet otetaan vankeuteen." Kazue sanoi tiukasti. Mies tuhahti.
"Todellako? Nehän ovat vain koiria. Lyön vaikka vetoa että aioit pitää tuon entisen lemmikkisi itse. Näin sen silmissäsi kun tulin hakemaan koiria metsästä." Mies osoitti Rinaa. Rina haukahti. Narttu ei tykännyt kun ihmiset osoittelivat häntä. Kazue puri hampaansa yhteen.
"Ei. Keshi sntyi luonnossa ja sinne hän kuuluukin. Sama menee tuolle isolle mustalle. Ja sitä paitsi, jos saisitkin kesytettyä koiran, niin se varmaan hyökkäisi kimppuusi tai karkaisi seuraavana päivänä." Kazue sanoi. Rina oli kiitollinen että Kazue oli paikalla. Kuten koirienkin, ihmisten piti selvittää välinsä itse.

Kenji

Kenji katseli Rinaa, ja sitten Neptunea. Noiden sanat saivat uroksen hämilleen. "Mitä he sanoivat?" Kenji kysyi, ja katsoi sitten Kazueta ja miestä, jotka kävivät kiivasta keskustelua. Kenji kuitenkin epäröi sisälle menemistä. Se ahdistuisi häkissään, ja taivaan alla uros tunsi olevansa taas kotona.

"Ei siinä käy niin. Tuo ei ole vanha, se kesyyntyy ja tottuu kyllä äkkiä." Mies sanoi välinpitämättömästi Kazuelle, joka näytti vihaiselta. "Anna jo olla..." Tuo yritti, mutta mies lähti kävelemään kohti Kenjiä. "No niin, hyvä poika...tulehan tänne...." Mies sanoi, ja oli pujottamaisillaan kaulapantaa uroksen kaulan ympärille, kun Kenji sai tarpeekseen.

Uros haukahti vihaisesti, ja perääntyi. Se ei tahtonut purra miestä, joten se katsoi nopeasti Rinaa. "Nyt häivytään..." Kenji sanoi, ja kääntyi ympäri. Uros lähti juoksemaan poispäin ihmisistä. "Hei, tule takaisin!" Kazue huusi, mutta mies vain nauroi. "Ei se aidan yli pääse, ei varsinkaan tuossa kunnossa. Älä huoli." Mies sanoi ja pisti kädet puuskaan.

Kenji oli kuitenkin eri mieltä. Uros huomasi korkean aidan lähestyvän, ja kiristi tahtia. En saisi juosta...enkä varsinkaan hypätä! Kenji ajatteli, mutta päätti totella vaistojaan. Kun aita tuli kohdalle, uros polkaisi takajaloillaan kunnolla vauhtia, ja liiteli melko kevyennäköisesti aidan ylitse. Kenji laskeutui tarkoituksella enemmän toiselle etujalalleen, ja kierähti maahan terveelle kyljelleen, jottei vahingoittuisi enää lisää. Hengästyneenä uros jäi maahan makaamaan, sillä kipu tuntui taas yltyvän. Pihalla sekä Kazue, että mies katsoivat Kenjin suoritusta suu auki. "Minähän sanoin sen olevan villikoira!" Kazue puuskahti. Mies ei sanonut enää mitään.