Onnen varjossa (kaksinpeli, Shiho)

Kenji

Kenji oli heti tiennyt, mihin he lähtisivät. Tummaturkki päätteli Rinankin tietävän, mihin he olivat menossa. Metsä muuttui vehreämmäksi, kun kansallispuisto lähestyi, vaikka pimeässä eroa ei ollutkaan helppoa huomata. Kenji tiesi, ettei Shiretoko kiinnostaisi vihollisia tai suuria laumoja, sillä se oli ihmisten valvovan silmän alla. Sen takia paikka olisi ihanteellinen pienille pennuille.

Kenji pysähtyi hetken päästä läähättäen, ja katsoi puolisoaan. "Jaksatko?" Uros kysyi. Enää ei olisi pitkä matka, mutta Kenji pelkäsi Rinan rasittuvan liikaa. "Voimme kyllä levätä tässäkin, tai voin kantaa sinua." Uros ehdotti.

Rina
Rina rentoutui kun haistoi Shiretokon raikkaan ilman. Pitkä matka oli väsyttänyt nartun, mutta ajatus siitä että he olisivat pian perillä, antoi Rinalle lisää voimaa. Rina pysähtyi läähättäen ja istahti alas. Rina katsoi Kenjiä, hymyillen.
"Ei tarvitse... Ei sinne niin pitkä matka ole. Levätään kunhan päästään perille." Rina sanoi. Oikeasti Rina tiesi että oli liian väsynyt jatkaakseen, mutta narttu ei halunnut rasittaa puolisoaan.

Kenji

Tummaturkki ei ollut varma Rinan sanojen todenmukaisuudesta, mutta nyökkäsi sitten. "Sano heti, jos tuntuu siltä, ettet jaksa." Kenji painotti, ja hidasti hiukan tahtiaan. Vaikka uros ei ollut vielä täysin toipunut loukkaantumisestaan, sekarotuinen tiesi, ettei rasittuisi siitä huolimatta yhtä nopeasti kuin pentuja kantava Rina.

Matka tuntui melko hitaalta, mutta pian Kenji alkoi tunnistaa aamuhämärässä ympäristöään. Uroksen ei tarvinnut kysyä tietä enää Rinalta, sillä Kenji muisti reitin hyvin piilotetulle luolalle. Kenjin askeleet nopeutuivat huomaamattaan, mutta silti tummaturkki piti koko ajan silmällä Rinaa, ettei jättäisi tuota jälkeen.

Kenji huokaisi ihastuksesta päästyään lehvästön läpi pienelle aukiolle. Luolan suu näkyi selvästi jo hiukan enemmän valjenneessa aamussa. "Tule.." Kenji kuiskasi Rinalle, lähtiessään hölkkäämään luolaan. Tuttu, pehmeä lämpö, joka hehkui yläpuolella olevasta lähteestä, suorastaan sai uroksen silmäluomet käymään raskaimmaksi heti sisään astuessaan. Kenji kiiruhti luolan perälle, ja pöyhi makuualustaa valmiiksi naaraalle, ennen kuin itse asettui sen reunaan makaamaan.

Rina
Narttu nyökkäsi ja lähti seuraamaan Kenjiä. Ympäristö alkoi näyttää tutulta ja Rina oli helpottunut että pitkä matka oli ohi. Rina seurasi Kenjiä ylös luolalle ja käveli väsyneenä sisälle. Rina tunsi tulevansa väsyneemmäksi joka päivä pentujen takia. Narttu haukotteli ja käpertyi Kenjin viereen. Luolan lämmin ilma ja Kenjin läsnäolo saivat Rinan uneliaaksi ja pian narttu olikin jo syvässä unessa.

Kenji

Aamu valkeni Kenjin mielestä turhan nopeasti. Uros oli liikuskellut yöllä unissaan, ja tajusi herätessään nukkuneensa aivan luolan suulla. Sen vuoksi aamun ensimmäiset säteet pakottivat tummaturkin silmäluomet väkisin auki. Kenji haukotteli, ja katsoi vielä nukkuvaa Rinaa, ennen kuin lähti ulos.

Kenji tarpoi lumihangessa eteenpäin muutaman metrin, ja joi lammikosta, joka oli muodostunut sulaneesta lumesta. Vesi oli ihanan kylmää, ja uros päätti kastaa siinä koko kasvonsa virkistyäkseen. Sekarotuinen nosti päänsä melko nopeasti takaisin ylös, ja ravisteli kastuneita korviaan. Ehkä metsästän jotain... Uros ajatteli, vilkaistessaan vielä luolaa, ennen kuin loikki metsään.

Kenji oli pian hoksannut peuran, joka liikuskeli yksinään melko lähellä. Se ei huomannut tummaturkkista koiraa, vaikka Kenji olikin kyyristynyt suhteellisen lähelle. Shiretoko oli mahtava paikka juuri siksi, että sieltä löytyi aina riistaa. Uros luimisti hiukan korviaan, ennen kuin syöksyi pahaa-aavistamattoman peuran niskaan. Peuralla oli kuitenkin onni matkassa; kaatuessaan kyljelleen, sen sarvi iskeytyi terävästi suoraan Kenjin kipeään kylkeen. Uros ulvahti kivusta, ja joutui päästämään otteensa peuran kurkusta, joka konkoili nopeasti pystyyn ja lähti loikkimaan valtavalla nopeudella karkuun. Kenji puuskutti noustessaan ylös, ja lähti ottamaan peuraa kiinni. Se oli kuitenkin turhaa, sillä pitkäjalkaisempi peura jätti helposti lumihangessa tarpovan Kenjin taakseen.

Turhautunut uros joutui palaamaan takaisin tyhjin käsin. Kyljestä vuosi hiukan verta, ja se oli taas kipeytynyt enemmän. Irvistellen Kenji nilkutti kohti luolaa, kunnes kuuli sivummalta rapinaa. Uros painautui matalaksi vaistomaisesti, kun toinenkin peura liikuskeli lähellä. Tosin tämä oli nuorempi, eikä sillä ollut sarvia. Pakko yrittää....Rina ja pennut tarvitsevat ruokaa.. Uros ajatteli, ja puri hampaansa yhteen loikatessaan peuran selkään.

Kaikki oli hetken aikaa mustaa, kun Kenji palasi tajuihinsa. Maailma pyöri ympärillä, ja uros joutui hetken aikaa miettimään tarkkaan, missä oli. Vasta, kun veren katku leijaili hänen sieraimiinsa, Kenji havahtui täysin hereille. Tummaturkki loikkasi jaloilleen, huojuen vielä hieman. Maassa hänen vierellään makasi vasta tapettu peura. Kenji oli tyytyväinen onnistumiseensa, mutta säikähtänyt äskeisestä tajunnan menetyksestä. Kipu kyljessä oli hirvittävä. Uroksen kuitenkin onnistui raahaamaan peuraa jonkin matkaa, jopa luolan edustalle vievän puskan läpi, mutta siihen saalis oli jätettävä. Luolalle oli matkaa parisenkymmentä metriä, mutta Kenji ei jaksanut kulkea sinne asti. Läähättäen ja kivuissaan uros vajosi lumihankeen kyljelleen. "Rina...täällä olisi ruokaa..." Uros sanoi melko hiljaisella äänellä, koska ei saanut ääntään enempää kuuluville.

Rina
Narttu hätkähti hereille kun kuuli hiukan kauempaa ulvahduksen. Narttu tunnisti Kenjin äänen helposti ja vilkuili ympärilleen. Mitä tapahtui? Narttu ajatteli paniikissa. Rina yritti nousta pystyyn mutta vatsassa olevat pennut muistuttivat Rinaa ettei hän ollutkaan niin vahvassa kunnossa kun muisteli. Rina pakotti itsensä makuulle. Toivottavasti kaikki on hyvin... Kenji...

Rina makasi maassa muutaman minuutin ennen kun yritti taas nousta. Tällä kertaa Rina nousi hitaasti ja onnistui seisomaan. Narttu lähti hoipertelemaan kohti luolan suuta, kun hän näki Kenjin. Helpottuneena, Rina hymyili ja käveli puolisonsa luokse.
"Ruokaa? Voi kiitos mutta ei olis-" Rina huomasi Kenjin kyljen ja nartun ilme kalpeni. "Miten tuo tapahtui?" Rina kysyi hätääntyneenä ja tarkisti kyljen. Mikään ei näyttänyt murtuneelta, mutta kylki oli verinen. Kenjin ilmeestä päätellen se oli myös kipeä. Rina huokaisi ja halasi Kenjiä (?). "Sinunkin täytyy olla varovainen nyt kun olet vielä haavoittunut..." Rina sanoi hiljaa, rauhoittavalla äänellä.

//Tajusin itse vasta että Rinan isoveljestä Daigosta tulee pentujen setä ^^ haittaako jos tuon Daigon peliin tervehtimään kaksikkoa nopeasti? //

// Ei tietenkään haittaa ^^ //

Kenji

Uros läähätti Rinan tullessa paikalle, mutta silti Kenji pakotti itsensä hymyilemään. "Taisin innostua vähän liikaa..." Tummaturkki totesi. Kylkeen pisteli ja sitä jomotti, mutta maattuaan hetken, kykeni Kenji nousemaan taas jaloilleen.

Urosta pyörrytti hiukan sen katsoessa maassa makaavaa kuollutta peuraa. Isku sarvesta kylkeen muistui elävänä mieleen, mutta Kenji päätti olla huolestuttamatta Rinaa. "Sain karkuun päässeeltä peuralta hiukan selkääni. Mutta tämä kaatui helposti." Kenji sanoi, ja heilutti läähättäen häntäänsä. "Eiköhän tämä tästä." Uros sanoi, ja kuten arvelikin, oli kipu jo pikkuhiljaa hälvenemässä. "Sinun on saatava nyt ruokaa." Kenji jatkoi, ja katsoi naarasta päättäväisesti. Uros aikoi pitää huolen perheestään kaikin keinoin.

Rina ja Daigo
Rina kuunteli uroksen kertomusta ja hymähti.
"Kun lähdet seuraavan kerran metsälle, niin kerrothan minulle... Huolestuin kun en nähnyt sinua." Rina sanoi. Nartusta oli tullut hyvin suojelevainen Kenjiä kohtaan ja narttu oli koko ajan huolissaan puolisostaan. "Mutta kiitos ruoasta. Tule sinäkin syömään." Rina pyysi ja käveli peuran luokse. Rina alkoi järsiä peuran kylkeä. Liha maistui hyvin ja ruoka oli hyvin täyttävää. Pian Rina huomasi olevansa janoinen. Narttu nousi seisomaan ja katsoi Kenjiä. "Käyn juomassa. Ethän lähde mihinkään?" Rina kysyi iskien silmäänsä ja lähti hitaasti kävelemään puroa kohti.

Musta susikoira juoksenteli laiskasti aurinkoisessa metsässä. Daigo oli lähtenyt Yumen luota hetkeksi, sillä halusi käydä äitinsä haudalla, sekä isoveljiensä luona viemässä ilouutisia. Daigo pysähtyi polulla, joka vei tutulle luolalle. Daigo huokaisi ajatellessaan pentuaikoja, milloin Daigo kävi luolalla äitinsä ja siskonsa kanssa. Daigo käveli polkua pitkin kunnes luola tuli näkyviin. Mutta Daigo säikähti nähdessään tummaturkkisen koiran aukiolla. Uros oli näköjään kaatanut peuran, kun maassa oli suuri raato. Daigon niskakarvat nousivat pystyyn ja se paljasti hampaansa tummaturkkiselle koiralle.
"Mitä sinä teet täällä?!" Daigo haukahti. "Häivy! Tämä paikka ei ole ulkopuolisille!"

Kenji

Kenji nyökkäili lupauksen merkiksi. Tummaturkki katseli, kun Rina söi, ja ilmoitti sitten menevänsä juomaan. "Odotan tässä, enkä katoa!" Kenji vakuutti, ja söi sitten itsekin. Liha oli vielä lämmintä ja tuoretta, ja se vain lisäsi nälkäisen Kenjin leukojen voimaa, hampaiden repiessä helposti sopivia palasia pureskeltavaksi.

Syötyään itsensä täyteen, Kenji venytteli hieman selkäänsä. Uros siirsi loppuraadon aukion reunalle, jossa se olisi paremmin suojassa. Tämän jälkeen uros kauhoi sen päälle hieman lunta niin, että ruho näkyi, mutta se myös säilyisi lumen alla paremmin. Kenji ei kuullut takaansa lähestyvää koiraa, ennen kuin tuon vihaiset sanat saivat sekarotuisen hypähtämään säikähdyksestä ympäri.

Toisen uhkaava asenne sai myös Kenjin meripihkan väristen silmien katseen muuttumaan aggressiivisemmaksi, ja tummaturkki paljasti terävät hampaansa. Varsinkin nyt Rinan syntymättömien pentujen takia, Kenji koki valtavaa suojelunhalua kaikkea häntä koskevaa kohtaan, kuten esimerkiksi hänen näyttämäänsä piiloluolaa. Vaikka toisessa uroksessa olikin jotain etäisesti tutun oloista, ei tämä osannut yhdistää Daigoa lainkaan Rinaan.

"Minulla on täysi oikeus olla täällä." Kenji sanoi matalalla, aavistuksen kiihtyneellä äänellä. Silti uroksen olemus oli melko rauhallinen. Tummaturkki ihmetteli hiukan toisen sanoja, paikka taisi olla tuolle tuntemattomalle urokselle tuttu. Toivottavasti Rina ei palaa hetkeen.. Kenji ajatteli, sillä ei tahtonut naaraan joutuvan vaaraan. Uros olisi valmis taistelemaan, vaikka pelkäsikin jäävänsä alakynteen kyljessä olevan ruhjeen vuoksi.

Daigo ja Rina
Daigo murahti varoittavasti ja huomasi yhtäkkiä että Kenji oli haavoittunut. Daigo päätti pitää asian omana tietonaan ja katsoi Kenjiä silmiin.
"Tämä paikka on minulle pyhä." Daigo sanoi. "En anna kenenkään ulkopuolisen kävellä tällä maalla likaisilla tassuillaan!" Daigo loikkasi korkealle ilmaan ja lensi alaspäin Ran Daryuu-Shin Battougalla. Tekniikka ei ollut vielä yhtä hyvä kun Yumen äidin, mutta siitä olisi kaatamaan yksi vihollinen. Daigo antoi kaikkensa ja syöksyi pelottavan nopeasti Kenjiä kohti.

Rina oli mennyt purolle joka oli luolan takana. Vesi oli kylmää ja raikasta. Rina nautti veden kylmyydestä kun hän joi. Yhtäkkiä Rina alkoi kuulla puhetta. Narttu nosti päänsä ja kuunteli tarkasti. Nartun silmät levenivät. Onko täällä joku muukin kun minä ja Kenji? Rina ajatteli hädissään ja kiipesi lähimmälle kivelle niin nopeasti kun pystyi. Kiveltä näkyi luolan etupuolelle hyvin. Rina katsoi kun aukiolle saapui toinen koira. Mustavalkoinen susikoira olisi voinut olla kuka vaan, mutta Rina tunnisti nuo silmän yli menevät arvet liian hyvin. Rina meni paniikkiin kun näki toisen koiran hyökkäävän Kenjiä kohti ja huusi täysillä:
"Mitä hittoa sinä luulet tekeväsi, Isoveli?!"

Rinan huuto sai Daigon keskittymisen herpaantumaan, ja uros sai juuri ja juuri ohjattua tekniikkansa pois Kenjistä. Daigo sen sijaan iskeytyi lumiseen maahan. Valkean lumen alla oli vielä kaiken lisäksi kivi, ja Daigo iski päänsä kiveen. Uros nousi istumaan hiukan pökerryksissä ja katsoi sitten vuoron perään siskoaan ja Kenjiä. Uros ei saanut sanaa suustaan kun oli niin yllättynyt.

// Oletan että liike on ilmeisesti sama käärmebattouga, jonka mm. Hyakkiga ja Kurotora osaavat? ^^ //

Kenji

Tummaturkin katse ei herpaantunut Daigosta hetkeksikään. Toisen sanoille uros nosti kevyesti toista kulmaansa, silkasta ihmetyksestä. Kenji ei huomannut toisen pistävän merkille hänen kylkeään, sillä uros yritti seisoa niin, että haavaa ei edestä päin näkyisi. Silti satunnaiset, lumelle putoilevat veripisarat paljastaisivat uroksen fyysisen kunnon toiselle ennen pitkää, ja Kenji manasi epäonnistumistaan mielessään. Yritän parhaani, Rina...sinun ja pentujen vuoksi.. Sekarotuinen ehti ajatella, ennen kuin Daigo lähti hyökkäykseen.

Kenji valmistautui toisen edestä päin tulevaan hyökkäykseen, mutta yllättyi, kun liikerata muuttui. Uroksen täytyi keskittyä ankarasti, sillä toisen tekniikan hahmotus oli hyvin haastavaa. Yhtäkkiä Kenji tajusi jotain vielä pelottavampaa. Kurotoran battouga... Tummaturkki tajusi. Uros oli yhden kerran todistanut vanhan kain suorittamassa Ran-Daryushin Battougaa, ja se oli ollut todella vaikuttava näky. Kenji painautui hiukan matalammaksi, yrittäen keskittää ajatuksensa pelkästään Daigoon. Jos hän nyt osuu, en selviä... Tummaturkki ajatteli, ja yritti unohtaa loukkaantumsiensa kokonaan.

Juuri ennen, kuin Kenjin takajalat olisivat ponnistaneet lihaksikkaan uroksen ilmaan, Rinan huuto sai koko alkaneen taistelun katkeamaan kuin seinään. Kenjin järkyttynyt ilme seurasi Daigon iskeytymistä lumiseen maahan. Isoveli..? Kenji ajatteli, ja muisti sitten hämärästi heidän keskustelunsa, ja Rinan kertomuksen perheestään. Tummaturkki lähti hölkkäämään kohti Daigoa. "Oletko kunnossa?" Kenji kysyi, ja katsoi sitten anteeksipyytävästi Rinaa. "Olen pahoillani. Tämä oli täysi väärinkäsitys.." Tummaturkki sanoi, ja katsoi sitten taas Daigoa.

//On se sama Battouga Daigo oppi sen Yumen äidiltä, mutta uros on vasta aloittelija//

Daigo ja Rina
Daigo katsoi epävarmasti Kenjiä ja nousi ylös.
"Olen. Huolehdi sinä vaan omista asioistasi." Daigo sanoi kylmästi. Uros ei halunnut oikein olla vieraan koiran kanssa missään tekemisissä. Daigo katsoi Rinaa, kuka laskeutui hymyillen kiven päältä. Rina oli iloinen nähdessään isoveljensä. Rina katsoi Kenjiä heiluttaen häntäänsä.
"Älä välitä, Kenji. Isoveljeni on aikamoinen tappelija." Rina naurahti ja katsoi sitten moittivasti veljeään. "Tyhmä! Oletko unohtanut käytöstapasi? Mene pyytämään Kenjiltä anteeksi heti!"

Daigoa ei kuunnellut Rinaa. Uros oli ollut huolissaan siskostaan ja helpottui suunnattomasti nähdessään tämän elossa. Daigo katsoi Kenjiä ja sitten taas Rinaa.
"Missä olet ollut kaiken tämän ajan? En ole kuullut sinusta mitään viimeisten kuukausien aikana!" Daigo sanoi. "Ja miksi tuo koira on täällä sinun kanssasi?" Daigo katsoi Kenjiä syyttävästi. Rina tuhahti ja meni istumaan Kenjin viereen.
"Lopeta jo. Kenji ei ole vaarallinen. Hän on puolisoni." Rina selitti. Daigo kuunteli siskoaan ja silmäili Kenjiä.
"Puolisosi?" Rina nyökkäsi.
"Niin. Rakastan häntä hyvin paljon." Rina katsoi Kenjiä. "Tämä on isoveljeni Daigo. Anteeksi että hän on tuollainen... Hän on oikeasti todella mukava kunhan häneen tutustuu." Rina vakuutti.

Kenji

Kenji seisoi rauhallisesti aloillaan. Daigo ei anteeksipyynnöstä huolimatta näyttänyt leppyvän lainkaan, mutta Rina ilmaisikin siihen syyn, ja tummaturkki nyökkäsi.

"Sinun ei tarvitse olla huolissasi. Rina ja pennut ovat minulle kaikki kaikessa, ja vaalin heitä hengelläni." Sekarotuinen lupasi, ja hymyili hiukan. Kenji ei tajunnut juuri lipsauttaneensa Rinan raskaudesta, kunnes yhtäkkiä vakavoitti ilmeensä, ja katsoi narttua hetken hämillään.

// lyhyt.. .__. //

Daigo ja Rina
Daigon hampaat kiristyivät kun kuuli Kenjin sanat. Rina ja pennut?! Daigo katsoi siskoaan.
"Onko se totta? Odotatko pentuja?" Daigo kysyi. Rina huokaisi vihaisena.
"Isoveli! En ole enään mikään pentu! Minä saan päättää omasta elämästäni!" Rina murahti ja katsoi Kenjiä lempeästi. "Älä välitä hänestä. Meillä on kaikki hyvin. Daigo vain ylireagoi." Daigo murahti ja nousi hyökkäysasentoon.
"Kuka täällä ylireagoi?!" Daigo haukahti vihaisena.

Se oli Rinalle viimeinen pisara. Narttu keräsi kaikki voimansa ja puretui kiinni isoveljensä kaulaan. Daigo kaatui maahan yllättyneenä. Rina murisi.
"Nyt saa riittää! Olen saanut tarpeekseni sinun törkeästä käytöksestäsi! Pyydä Kenjiltä heti anteeksi, sekä minulta!" Narttu käski. Daigo kähisi ja yski.
"Päästä minut...!" Daigo sähähti. Rina päästi veljestään irti, mutta piti silmänsä naulittuna Daigoon. Daigo nousi istumaan ja katsoi Kenjiä. Daigo ei halunnut pyytää anteeksi, mutta sitten uros ymmärsi jotain. Jos minä käyttäydyn tällä lailla... Periytyykö tämä asenne Rinan pentuihin? Daigo huokaisi ja kumarsi päätään. "Pyydän anteeksi. Teiltä molemmilta. Rina... Et ole enään pikkutyttö. Jos haluat omia pentuja, niin olkoon se niin. Ja Kenji... En vielä täysin luotan sinuun, mutta jos Rina pitää sinusta noin paljon, niin en yritä tappaa sinua." Daigo sanoi ja kääntyi. Rina hymyili.
"Näitkös? Ei se niin hankalaa ole." Rina sanoi ja nojasi Kenjiä vasten (?)

Kenji

Uros seisoi aloillaan hiljaa, kun Daigo alkoi raivoamaan pennuista. Kenji katui paljastustaan, mutta enää sanoja ei voinut ottaa takaisin, vaikka kuinka tummaturkki olisi halunnut. Kun Daigo asettautui hyökkäysvalmiuteen, Kenjin lihakset kiristyivät ja hampaat pureutuivat tiukasti toisiaan vasten.

Uroksen yllätykseksi Rina syöksyi veljensä kimppuun, ja Kenji hämmästyi nartun taidoista. Raskaana ollessaankin Rina onnistui näyttämään voimansa vahvempansa kohtaan, ja sekarotuinen oli täysin sanaton. Pian Daigokin näytti ymmärtävän käytöksensä vääryyden, ja pyytäessään anteeksi Kenji ilmoitti ottavansa sen vastaan nyökkäämällä.

"Ymmärrän sen, enkä vaadi enempää. Tiedän, että Rina on sinulle tärkeä, mutta niin hän on myös minulle, enkä koskaan pettäisi häntä." Kenji lupasi, ja katsoi sitten hymyillen naarasta, joka painautui häntä vasten.

"Ehkä meidän pitäisi puhua enemmän tästä asiasta, selventää hiukan tapahtumia myös veljellesi?" Kenji ehdotti nartulle. Tummaturkki käveli sitten vähän matkan päähän, ja katsoi myös kysyvästi Daigoa. "Jos haluatte puhua kahden kesken, voin käydä hiukan kävelemässä." Uros ehdotti, ja hymyili sitten.

Yhtäkkinen voimakas murina sai Kenjin sisäisen energian suorastaan purkautumaan räjähdysmäisesti. Uros ei edes tajunnut lähteneensä liikkeelle, kun suuri dobermannia muistuttava koira syöksyi kohti Daigoa takaapäin. Tummaturkki tunsi viiltävää kipua kyljessään venyttäessään kehonsa hyppyyn. Juuri, kun koira oli iskemässä hampaansa Daigoon (?), Kenji iski tämän ruumiinsa voimalla sivuun. Koirat lensivät voimalla maahan, ja kipu lamaannutti tummaturkki täysin. Tuntematon hyökkääjä käytti tätä hyväkseen, ja syöksyi kohti Kenjiä, iskien hampaansa tiukasti Kenjin kurkkuun.

Daigo ja Rina
Daigo katsoi Kenjiä.
"Kiitos, muuta ei sinun tarvitse mennä mihinkään. Haluaisin muutenkin tietää lisää sinusta." Daigo sanoi ja katsoi Kenjiä ilmeettömästi. Daigo ei usein enään hymyillyt, mutta ilmeettömät silmät olivat paremmat kuin paljastetut hampaat. Rina hymyili. Hyvä että ymmärrät Isoveli. Rina ajatteli iloisena. Daigosta tulisi vielä hyvä setä pennuille.

Yhtäkkiä Rina kiljahti pelon vallassa kun suuri koira syöksyi Daigoa kohti. Daigo ehti juuri katsoa taakseen kun tuntematon rakki ja Kenji paiskautuivat maahan. Daigo katsoi yllättyneenä Kenjiä. Vaikka hän on haavoittunut... Hän silti taistelee! Daigo ajatteli. Missä olen nähnyt tuon ennen...? Rina katsoi paniikissa taistelun suuntaan.
"Kenji!" Rina huusi hätääntyneenä ja juoksi puolisoaan kohti. Mutta Daigo murahti siskolleen.
"Pysy kauempana! Minä autan häntä!" Daigo huusi ja syöksyi kohti vihollista. "Hei! Karvakasa! Minuthan sinä haluat! Tiesitkö että on raukkamaista hyökätä heikomman kimppuun?!" Daigo iski hampaansa hyökkääjän selkään. Koira nosti päänsä ja päästi irti Kenjistä (?). Daigo katsoi Kenjiä. "Nyt! Tartu kiinni sen kaulaan!" Daigo huusi.

Rina katsoi sivusta kauhistuneena. Narttu halusi autta veljeään ja puolisoaan, mutta tiesi ettei pystyisi siihen. Daigon sättiminen oli väsyttänyt nartun ihmeen nopeasti. Rinan sydän hakkasi tämän rintaa vasten kun tämä katsoi.

Kenji

Kenji taisteli pitääkseen kaulalihaksensa mahdollisimman jännittyneinä, jotta toisen hampaat eivät pureutuisi henkitorveen. Uros puri tiukasti hampaitaan yhteen, ja ummisti silmänsä. Hetken aikaa kaikki tuntui epätoivoiselta, kunnes Kenji kuuli Daigon huudon. Tummaturkki tajusi vasta parin sekunnin päästä olevansa vapaa, eikä aikaillut sen enempää tarttuessaan nyt vastaavasti hyökkääjän kurkkuun.

Kun vahvat leuat olivat takertuneet dobermannia muistuttavan koiran kurkun ympärille, tuosta tuli hetkessä miltei täysin voimaton. Kenjin epäonneksi vihollinen oli kuitenkin huomannut hänen haavoittuvuutensa, ja iski nyt kipeästi etukäpälällään uroksen vasta paranemassa olevaan kylkeen. Jo toinen isku samalle päivälle ei tehnyt hyvää vähän aikaa sitten murtumasta toipuneelle kyljelle, ja kipu lamaannutti sekarotuisen hetkeksi. Tällä välin vihollinen käytti pientä hölläämistä hyväkseen, mutta teki virhearvion riuhtaistessaan itsensä irti Kenjin leuoista. Uroksen vahva pureta ei ollut täysin vielä hellittänyt, ja siksi dobermannin kaltainen koira sai ilkeän, vuolaasti verta vuotavan repeämän kaulansa tienoille.

Koira seisoi nyt kauempana hoippuen, mutta jopa hiukan pökerryksissä oleva Kenji huomasi, että se ei ollut vielä pois pelistä. Ilkeästi virnistellen tuntematon uros lähti nyt hyökkäämään kohti Rinaa, ja se sai tummaturkin hätääntymään. Kenjin suuntavaisto oli hiukan hukassa sen noustessa nopeasti jaloilleen. Kun vihollinen loikkasi ilmaan, Kenji antoi takajalkojen lihastensa tehdä täyden työn, välittämättä lainkaan siitä, että sulava laskeutuminen tässä kunnossa olisi mahdotonta. Uroksen leuat napsahtivat uudelleen dobermannin kaltaisen koiran kaulan ympärille, ja Kenji pyörähti hallitsemattoman näköisesti ilmassa, paiskaten suuren koiran viimeisillä voimillaan vasten jäistä puunrunkoa ja siitä törröttäviä teräviä oksia. Kenjillä ei ollut enää aavistustakaan siitä, mitä viholliselle tai hänelle itselleen tapahtui, kun sekarotuinen paiskautui ilkeän näköisesti vasten routaista ja kivikkoista maata, menettäen tajuntansa.

Rina ja Daigo
Rina katseli sivusta veljeään ja puolisoaan. Rina helpottui nähdessään Kenjin pääsevän irti.
"Hyvä! Tappakaa se!" Rina huusi, mutta hänen hymy hyytyi kun vihollinen iski Kenjiä kylkeen. Kenji menehtyy jos tämä jatkuu! Rina ajatteli, ja oli lähdössä auttamaan, kun dobermannia muistuttava sekarotuinen koira syöksyi nyt Rinaa kohti. Rina pysähtyi kauhistuneena. "Oletko sinä hullu?! Älä tule tänne!" Rina huusi ja asettui hyökkäysasentoon. Rina ei pystyisi taistelemaan, mutta ehkä uhkaava asento olisi tarpeeksi harhauttamaan hyökkääjää. Rina kuitenkin pelastui kun Kenji syöksyi koiran kimppuun. Kenji kuitenkin iskeytyi itse maahan ja meni tajuttomaksi. Rina juoksi itku kurkussa Kenjin vierelle ja alkoi nuolla tämän poskea (?) "Kenji! Kenji? Kuuletko minua? Avaa silmäsi Kenji!" Rina huuteli hätääntyneenä.

Daigo oli menettänyt otteensa koiran selästä kun Kenji liittyi taisteluun, ja oli lentänyt kylmään lumikasaan. Kylmä lamautti susikoiran hetkeksi, mutta parin sekunnin kuluttua Daigo nousi ylös ja ehti juuri nähdä kun Kenji viskasi vihollisen kauemmas Rinasta. Daigo katsoi kun dobermannin näköinen koira iskeytyi puuta vasten. Kuin ihmeen kautta, koira nousi ylös ja lähti hoipertelemaan Kenjiä ja Rinaa kohti. Daigo haukahti vihaisesti ja syöksyi koiraa kohti. Daigon liikerata muuttui ja tekniikka muuttui Ran Daryuu-shin Battougaksi. Daigo ulvoi raivokkaasti.
"Maista tätä, tyhmä rakki!" Daigo huusi ja iski täysillä. Dobermannia muistuttava koira sai iskusta pahoja vammoja ja kaatui maahan. Daigo sen sijaan laskeutui sulavasti lumeen, mutta tekniikka oli vienyt uroksen voimat, joten Daigo ei voinut muuta kun käydä makaamaan lumeen.

Kenji

Kenji oli tiedottomassa tilassa suunnilleen minuutin. Kaikki tuntui rauhaisalta ja pehmeältä pimeydessä, mutta avattuaa silmänsä uros ei edes epäillyt, oliko elossa vai kuollut. Polttava ja samaan aikaan pistävä kipu kyljessä kertoi sen, että tummaturkki oli täysin elävien kirjoissa.

"Ri-Rina...." Kenji kähisi, siristellessään silmiään. Sekarotuinen ei hetkeen muistanut äskeisiä tapahtumia, vaan makasi sekavana maassa. Veri oli tahrinut uroksen kyljen ja lumisen maan siitä kohtaa, jossa Kenji makasi. Uroksen katse haravoi päämäärättömästi maisemaa, kunnes Kenjin tajuntaan iskeytyivät äskeiset tapahtumat kristallin kirkkaina. "Daigo?" Kenji kuiskasi kysyvästi, ja kohottautui parempaan asentoon.

Kun tummaturkki näki vihollisen haavoittuneena maassa, uroksen sisällä leimahti taas äskeinen, tuttu raivon ja vihan tunne. Kenji yritti nousta ylös, mutta päästyään seisomaan, oli uroksen pakko vajota takaisin maahan miltei samantien. Dobermannia muistuttava koira hengitti raskaasti, ja Kenji tajusi Daigon antaneen viimeisen iskunsa viholliselle, joka pian vetäisikin viimeisen henkäyksensä, ja kuoli vammoihinsa. Tummaturkki huokaisi raskaasti osittain väsymyksestä, osittain helpotuksesta, ja painoi päänsä hankeen käpäliensä väliin. Kenjin silmät tarkkailivat ensin Daigoa, sitten Rinaa. "Olettehan kunnossa?" Tummaturkki kysyi.

Rina ja Daigo
Kenjin herätessä Rina melkein purskahti itkuun ilosta ja helpotuksesta.
"Luojan kiitos..." Rina sanoi ja painautui kiinni Kenjin turkkia vasten (?). Rina ei ollut nähnyt Daigon tekniikkaa, mutta tuntemattoman hyökkääjän haavat näyttivät jonkun todella vaarallisen tekniikan jäljiltä. Rina katsoi veljeään. "Daigo...?" Rina kysyi, sillä uros ei ollut vieläkään noussut lumihangesta.

Daigo katsoi sivusilmällä Kenjiä ja näki ettei Kenji pystynyt seisomaan vielä.
"Ei kannata nousta vielä." Daigo sanoi Kenjille. "Anna kehosi kerätä voimia parin minuutin ajan, ja yritä sitten uudestaan." Daigo neuvoi ja katsoi sitten vihollisen ruumista. Kiitos, Yume... ja Suki... Daigo ajatteli. Kenjin kysymeksen kuullessaan Daigo nosti päänsä ja nyökkäsi. "Älä meistä välitä. Ajattele enemmänkin itseäsi." Daigo sanoi ja nyökkäsi kohti Kenjin kylkeä. "Oletko itse kunnossa?" Susikoira kysyi.

Kenji

Kenji teki työtä käskettyä, ja makasi hetken aloillaan. Daigon seuraaville sanoille uros hymyili hiukan. "Ohun soturina olen tottunut ajattelemaan itseäni aina viimeisenä." Kenji naurahti, mutta toisen uroksen sanoissa oli perää. Välillä oli myös ajateltava omaa hyvinvointiaan kyetäkseen auttamaan toisia enemmän. Kun Rina painautui hänen turkkiaan vasten, uros hymyili toiselle lämpimästi, ja nuolaisi narttua poskesta (?).

Hetken päästä haavoittunut Kenji nousi seisomaan. Vaikka uroksen olisi tehnyt mieli käydä miltei heti uudestaan makaamaan, tummaturkki päätti pitää itsensä jaloillaan vaikka väkisin. Hitaasti uroksen katse kääntyi maassa makaavaan, kuolleeseen urokseen. "Pakko olla yksi kannibaaleista. Kukaan muu ei olisi niin typerä, että tulisi riehumaan Shiretokoon. Lähistöllä on liikaa ihmisiä." Kenji sanoi, ravistellen päätään.

Yhtäkkiä uros muuttui kalpeaksi, ja tämän korvat painautuivat luimuun. "Toivottavasti kukaan ei saa tietää, että olemme täällä. En voisi ottaa sitä riskiä, että tämäkin paikka kävisi vaaralliseksi pentujen kasvattamiselle..." Kenji sanoi, ja katsoi sitten Rinaa.

Rina ja Daigo
Rina hymyili iloisena kun Kenji nuolaisi tämän poskea. Narttu oli niin helpottunut että Kenji ja Daigo olivat selvinneet. Daigo hymähti Kenjin sanoille.
"Ohun soturit... Onneksi liityin heidän joukkoon, enkä jäänyt Harakirin palvelijaksi." Daigo mutisi itsekseen ja muisti miten mahtava uros Gin oli Harakiriin verrattuna.

Hetken päästä Daigokin nousi ylös ja katsoi kuolleen hyökkääjän ruumista.
"Taidat olla oikeassa." Daigo totesi. "Tunnistaisin hänet jos hän olisi Harakirin alainen." Daigo haisteli ilmaa huolestuneena. Toistaiseksi hän ei aistinut ketään muita. Rina nousi seisomaan ja käveli Kenjin rinnalle.
"En usko että tänne tulee ketään..." Rina sanoi Kenjille, hiukan epävarmasti. "Kukaan muu ei tiedä tästä paikasta, paitsi minä, sinä ja isoveljet. Tuo hyökkääjä varmaan saapui paikalle sattumalta..." Daigo katseli ympärilleen. Hän ei halunnut että hänen lapsuudenkotinsa muuttuisi taistelukentäksi. Hän ei halunnut nähdä siskonsa, Kenjin tai pentujen kuolemaa, varsinkaan tällä aukiolla. Daigo katsoi Kenjiä.
"Voisinhan minä jäädä tänne vartioimaan." Daigo ehdotti. "Voisin elää metsässä ja ajaa tunkeilijat pois, kunnes te olette valmiina palaamaan Ohuun... Tai, minne ikinä aiotte palata."

Kenji

Uros hiukan yllättyi siitä, että Daigo oli kuulunut joskus Harakirin riveihin. Kenji ei kuitenkaan näyttänyt sitä ulospäin, sillä toinen näytti olevan nyt täysin kunnon kansalainen ja tajunneensa virheensä. Olihan tummaturkilla itselläänkin luurankoja kaapissa, nimittäin isänsä Hougen. Myös Kenji oli aikanaan nähnyt elämän varjopuolen, mutta empi hiukan mielessään, uskaltaisiko paljastaa tätä Daigolle. Toinen vaikutti hyvin suojelevalta siskoaan kohtaan.

Kenji vilkaisi nyt Rinaa, joka näytti uroksen silmiin hiukan huolestuneelta. "Älä pelkää. En päästä ketään sinun lähettyvillesi, ja samoin ajattelee veljesikin. Olet täysin turvassa." Kenji lupasi, ja hymyili. Rina oli tälle kaikki kaikessa, varsinkin yhteisten jälkeläisten vuoksi.

Yllättäen Daigo tarjosi apuaan, ja Kenji käänsi hämmästyneen katseensa urokseen. Tekisikö toinen todella niin suuren uhrauksen vain heidän vuokseen? "Kiitos, Daigo. Arvostaisin sitä todella paljon." Kenji sanoi, ja hymyili. Uros nyökkäsi toiselle kunnioittavasti, näyttäen, että piti toista täysin vertaisenaan. "Nyt kun olen haavoittunut, lisäapu ei ole pahitteeksi." Uros jatkoi sitten hiukan rennommin, ja katsoi sitten Rinaa hetken, kunnes käänsi katseensa takaisin tuon veljeen. "Eikä sinun tarvitse asua metsässä. Tottakai saat olla täällä niin paljon kuin haluat, enhän minä ole sitä mitenkään kieltämään. Minähän olen täällä periaatteessa teidän vierainanne, eikä toisin päin." Kenji sanoi, edelleen hymyillen.

Rina ja Daigo
Rina kiitti Kenjiä ja katsoi sitten veljeään.
"Oletko varma isoveli?" Rina kysyi. Daigo nyökkäsi.
"Ei minulla ole mitään tärkeää tekemistä... Joten voin jäädä tänne vartioimaan teitä." Daigo sanoi ja iski silmää Kenjille. "Ja kiitos tarjouksesta, mutta en voi asua täällä." Rina kallisti päätään. Hän ei koskaan ollut kuullut veljensä sanovan tuollaista.
"Miksi et?" Narttu kysyi. Daigo naurahti nolostuneena.
"Muistatko kun asuimme täällä pentuina, ja kieltäydyin nukkumasta luolan perällä?" Rina nyökkäsi.
"Kyllä. Olit aina kylmissäsi kun heräsimme." Rina sanoi, ajatellen pientä Daigoa vapisemassa luolan suulla. Daigo katsoi tassujaan.
"Minä... Minä pelkään ahtaita paikkoja... En voi sietää luolia tai tunneleita..." Daigo mutisi huvittuneena. "Pidän metsästä enemmän."

Kenji

Kenji kuunteli Daigon ja Rinan keskustelua sivusta, ja uroksen tunnustaessa pelkonsa, Kenji hymyili toiselle rohkaisevasti. "Tee kuten haluat. Mutta muista, että saat liikkua täällä aivan kuten ennenkin." Tummaturkki lupasi, ja katsoi sitten vielä Rinaa. "Minun on parasta mennä lepäämään hetkeksi, jos ei haittaa...syökää te, jos teillä on nälkä. Ruokaa on vielä paljon." Uros kehotti, osoittaen lumeen haudattua peuranruhoa.

Kenji lähti sitten hitaasti kävelemään kohti luolaa, ja asettautui makaamaan sen suulle. Uroksen oli asettauduttava makaamaan kyljelleen hitaasti, jotta kipu ei tuntuisi niin paljon. Uros huokaisi syvään, ja ummisti silmänsä.