Kullan kallis koti

Hatsumomo

Vaaleaturkki lähti uimaan vasta, kun näki Yóun ja Kiyun nousevan vastarannalle. Päästyään kuivalle maalle, naaras ravisteli turkkiaan voimakkaasti. Kun Yóu ilmoitti lähtevänsä metsälle, Hatsumomo päätti viedä Kiyun hoidettavaksi. "Hänellä on haavoja, mutta hän selviää." Parantaja kertoi, ja Hatsumomo nyökkäsi, lähtien itse lämmittelemään luolaan.

Pian sakemannikin saapui luolaan. Hatsumomo tervehti puolisoaan lämpimällä hymyllä. "Kiitos, Yóu, kun huolehdit meistä." Naaras sanoi, ja haki sitten itselleenkin palan ruokaa. Hatsumomo asettui mukavasti makaamaan, ja alkoi mutustaa peuranlihaa tyytyväisenä. "Onpas tämä hyvää...minulla on kamala nälkä!" Kaanaankoira sanoi repiessään lihaa luun ympäriltä irti. Ei mennyt kauaa, kun palanen oli kadonnut parempiin suihin, ja naaras makoili kyljellään sulatellakseen ateriaansa.

Yhtäkkiä Hatsumomo tunsi pistävän vihlaisun vatsassaan, ja pahoinvoinnin aalto ravisutti koko naaraan kehoa. Kaanaankoira nousi nopeasti seisomaan, ja alkoi yskiä. Hatsumomo ei voinut pidättää oksennusta, kun ateria nousi ylös, ja valui pian pitkin luolan lattiaa. Häpeissään naaras luimisti korviaan, kivun aallon hellittäessä vatsassa pikkuhiljaa. "A-anteeksi Yóu..." Hatsumomo sanoi punastuen. "En tiedä, mikä minuun meni...liha oli hyvää ja tuoretta..." Naaras sanoi, hoippuen sitten toiselle puolelle luolaa. Hatsumomon oli pakko asettua hetkeksi makaamaan, sillä pyörtyminen ei ollut kaukana. "Taidan olla rasittanut itseäni liikaa..." kaanaankoira päätteli, ja katsoi sitten yhä nolona puolisoaan. Hatsumomo ei osannut aavistaakaan pahoinvoinnin oikeaa syytä.

Yóu.

Naaraan alkaessa voida pahoin, Yóu huolestui,''Ei se haittaa mutta minun on parasta pyytää joku joka osaisi auttaa sinua, tuo ei ole normaalia että yhtäkkiä vain alat voida pahoin.'', uros säntäsi ulos ja haki sieltä erään koiran joka tiesi paljon sairauksista sun muista koska oli ollut eläinlääkärin lemmikkikoira, naaraspuolinen kultainennoutaja asteli luolaan ja uros jäi odottamaan ulos.

Pian koira tuli ulos mutta ei sanonnut mitään vaan käveli uroksen ohi, Yóu palasi luolaan huolestuneena ja kysyi,''Oletko kunnossa, selvisikö syy?'', uros odotti jännittyneenä vastausta, hänen korvansa painuivat sivuille.

//Lyhyt.

Hatsumomo

Kaanaankoira katsoi Yóuta ihmeissään. "Ei tarvitse. Voin jo paremmin. Kaikki on ihan hyvin.." Hatsumomo yritti vakuutella, mutta turhaan. Pian sakemanni saapui luolaan noutajan kanssa, jonka kasvoilla oli lempeä hymy. Yóun poistuessa ulos, naaraskoira käveli hieman lähemmäs.

"No niin, mikä on vointi?" Kultainennoutaja kysyi. "Ihan hyvä." Vaaleaturkki vastasi, noustessaan ylös. Samassa Hatsumomo taas irvisti, kun pieni, pistävä kipu tuntui vatsassa. "Olenkohan tulossa sairaaksi..?" Naaras kysyi sitten, ja kipuaallon hellittäessä, suoristautui takaisin seisovaan asentoon. "Onko tätä jatkunut pitkään?" Noutaja kysyi, ja Hatsumomo alkoi pohtia aiempia päiviä. "Hmm...ehkä muutamia päiviä. Olen ollut lisäksi aiempaa väsynyt...taidan olla rasittunut sodan ja muiden tapahtumien jälkeen enemmän kuin uskoinkaan..." Kaanaankoira kertoi. Toinen naaras siirtyi vieläkin lähemmäs, ja painoi korvansa vasten Hatsumomon kylkeä. "Hei, mitä sinä...?" Naaras ihmetteli, mutta noutaja vetäytyi jo kauemmas, vakava ilme kasvoillaan. "Taidanpa tietää syyn..." Tuo sanoi hiljaa. Hatsumomo nielaisi kuuluvasti, kun asia alkoi valjeta hänelle itselleen.

Niinpä tietysti. Samat oireet, kuin ennen Koumen syntymistä...oliko hän siis...? "Olet raskaana..." Noutaja kertoi, ja hymyili sitten. Hatsumomo näytti tyrmistyneeltä. "Mitä...en voi olla.." Vai voinko? Tuhannet ajatukset ja muistot risteilivät kaanaankoiran päässä. "Olen varma siitä." Kultainennoutaja sanoi, ja onnitteli. Onnitteluja Hatsumomo tässä kaipasi vähiten. "Ole kiltti, äläkä kerro kenellekään.." Hatsumomo pyysi vielä. "En tietenkään." Noutaja lupasi. Hatsumomo nyökkäsi kiitollisena. Hän ei ollut vielä valmis kertomaan muille.

Hitaasti kaanaankoira asettui taas makaamaan, ja huokaisi syvään. Pennut tähän aikaan eivät sopisi lainkaan. Sota oli koko ajan uhkana, samoin tuntemattomat kannibaalit ja Siwangin soturit. Hatsumomolla oli tärkeä rooli laumansa johtajana. Naaraan kasvot olivat haudanvakavat Yóun astuessa sisään. Sakemannin tiedustellessa Hatsumomon vointia, vaaleaturkki yritti hymyillä mahdollisimman rennosti. "Kaikki on aivan hyvin. Olen vain väsynyt ja ylirasittunut..." Hatsumomo vastasi, mutta naaraan kasvoilta pystyi ehkä lukemaan muutakin. Miten voin kertoa, että odotan hänelle pentuja? Vaaleaturkki ajatteli epätoivoisena.

Yóu.

''Voit aina puhua kyllä minulle, pidän sinusta huolta.'', sakemanni sanoi ja painoi päänsä toisen poskea vasten(?),''Vihollisista ei ole hetkeen kuulunut mitään joten olemme tällä hetkellä turvassa.'', uros sanoi ja jäi luolaan Hatsumomon luokse, hän ajatteli sitä jos heillä olisi pentuja, miten hän kouluttaisi niitä ja telmisi niiden kanssa metsässä, se vain jostain syystä tuntui kaukaiselta vaikka naaras kantoikin pentuja.

''Jos käy haen itsellenikin vähän ruokaa, en ole syönnyt aikoihin mitään.'', uros ei odottanut vastausta vaan haki ulkoa palan peuraa ja palasi luolaan takaisin,''Ajattelen välillä sitä jos minulla olisi omia jälkeläisiä joita voisin kouluttaa ja joiden kanssa voisin telmiä.'', uros sanoi huokaisten,''Mutta tiedän että et ole valmis kuten sanoit.'', näin arasta asiasta puhuminen aiheutti sen että uros painoi korvansa alas.

''Veljestäni ei ole kuulunut mitään sen viime kohtaamisen jälkeen, mihinköhän hän on mennyt.'', uros oli oikeasti huolissaan mutta tiesi että hänen veljensä ei tiennyt missä he olivat, eihän se edes tiennyt hänen olevan viellä elossa.

Hatsumomo

Kaanaankoira yritti olla mahdollisimman normaali, mutta Yóun alkaessa sivuta aihetta pikkuhiljaa, alkoi Hatsumomon koko ruumis täristä holtittomasti. Kaanaankoira olisi tehnyt mitä tahansa peruuttaakseen käynnissä olevan tilanteensa, mutta se olisi mahdotonta. Vaaleaturkki luimisti korvansa, ja käänsi katseensa luolan seinään Yóun jatkaessa puhettaan veljeensä.

Hetken aikaa naaras vain makasi aloillaan, ja hymähti nopeasti vastaukseksi Yóun sanoille. Kiitos hormonien, alkoi Hatsumomo kuitenkin itkeä, ja koko naaraan urosmainen, raudanluja muuri mureni sakemannin silmien edessä. "Yóu...minun...on kerrottava sinulle jotain..." Hatsumomo sanoi hiljaa. Kaanaankoira nousi täristen jaloilleen, ja käveli lähemmäs sakemannia. Hitaasti naaras asettui takaisin makuuasentoon, ja uroksen katsetta vältellen tyytyi tuijottamaan etutassujaan.

"En ole vain rasittunut ja väsynyt...tähän liittyy muutakin.." Hatsumomo aloitti, ja huokaisi syvään. Kyyneleet valuivat hitaasti naaraan poskille. "En minä tätä halunnut..." Hatsumomo jatkoi, ja pudisteli päätään, kunnes aivan yhtäkkiä vihreät silmät etsiytyivät Yóun kasvoihin. "Minä...minä odotan pentuja, Yóu...sinun pentujasi..." Kaanaankoira kuiskasi, äänen kadotessa loppua kohti.

Yóu.

Uroksen ainoasta silmästä valui onnen kyynel kun Hatsumomo kertoi pennuista,''Rakastan sinua.'', uros sanoi ja painautui lähemmäksi naarasta ja nuolaisi tämän kuonoa(?),''Suojelen teitä henkeni uhalla, kukaan ei saa satuttaa sinua taikka pentuja.'', Yóu oli onnellisempi nyt kuin koskaan ellei sitten lasketa mukaan Hatsumomon tapaamista.

//En keksi tekstiä.

// nou hätä : D minullakin tulee nyt ennätyslyhyttä pätkää xP //

Hatsumomo

Yóun reaktio ei helpottanut kaanaankoiran oloa yhtään. Hatsumomo yritti hymyillä, mutta silti kyyneleet jatkoivat valumistaan. "Etkö tajua, Yóu...entä jos emme voikaan suojella heitä tarpeeksi? Tiedät, että olen aikoinaan menettänyt jo Koumen...olen onnellinen, että hän on elossa ja löysin hänet...mutta yhtä hyvä tuuri ei välttämättä käy enää toiste. En kestäisi sitä enää..." Hatsumomo kertoi peloistaan, ja katsoi urosta sitten uudelleen, yrittäen saada itsensä rauhoittumaan.

Yóu.

''Kukaan ei koske teihin jos se on minusta kiinni, minun on pakko muuttaa toimintatapaani eli sitä että säästän yleensä viholliset koska jos joku sinuun koskee tai pentuihin, se kuolee vaikka menettäisin itsekkin henkeni.'', uros sanoi yritellen rauhoittaa naarasta, nyt hänelle oli tärkeintä että pennut ja Hatsumomo pysyvät kunnossa.

''Et saa rasittaa nyt itseäsi.'', Yóu sanoi hymyillen,''Jos on pakko niin kannan vaikka sinut paikasta toiseen.'', sakemanni naurahti kevyesti ja meni aivan Hatsumomoon kiinni,''Kun pienokaiset sitten kasvavat, koulutan heistä sellaisia että he sitten joskus pärjäävät omillaan.

//Aargh, miksi se teksti ei tule vain mieleen?

// Noo, jospas pian saisimme taas enemmän tekstiä aikaiseksi x) //

Hatsumomo

Yóun sanat onnistuivat hiukan rauhoittelemaan levotonta naarasta. Hatsumomo kykeni jopa hymyilemään hiukan, kun Yóu kertoi kasvattavansa pennuista itsenäisiä. Kaanaankoira laski hiukan katsettaan maahan, ja huokaisi syvään. Edessä olisi suuri muutos. Tashikon kuoleman ja Koumen katoamisen jälkeen Hatsumomo ei ollut koskaan edes ajatellut hankkivansa puolisoa, pennuista nyt puhumattakaan. Näköjään kuitenkin kohtalo oli päättänyt toisin.

Hatsumomo havahtui hetkeksi mietteistään, ja katsoi sitten taas urosta. "Lupaathan, ettet kerro tästä kenellekään...pidämme asian salassa niin kauan, kuin se on suinkin mahdollista.." Hatsumomo kysyi. Naaraan katse oli täynnä huolta ja pelkoa tulevasta. Vaaleaturkki tahtoi suojella pentujaan keinolla millä hyvänsä, ja oli parasta, ettei kukaan muu saisi tietää noista.

Yóu.

''Lupaan olla kertomatta kenellekkään mutta ei huolehdita nyt vaaroista vaan mietitään tulevaisuutta, mitä nimiä haluisit antaa pennuille?'', uros kysyi hymyillen lempeästi,''Luulin että minusta ei koskaan tule isää mutta nyt minusta tulee ja olen iloisempi kuin koskaan olen ollutkaan.'', Yóu katsoi lempeästo kohti naaraan vatsaa,''Mutta jossain vaiheessa meidän on tosiaan kerrottava tai se huomataan ennen kuin ehdimme kissaa sanoa.''

''Kesällä pennut varmaan jo telmivät kanssamme ulkona.'', uros sanoi naurahtaen ja katsoi naarasta naurahdellen, saari oli onneksi turvallinen paikka ja jos joku uhkaisi sen rauhaa, he voisivat laittaa vartijoita ympäri saarta ja he varmasti saisivat apua Ohulta.

''Menen hetkeksi ulos haukkaamaan happea.'', uros sanoi ja löntysti ulos luolasta nuuhkaisten heti ulos päästyään raikasta ilmaa,''Täällä pentujen on hyvä kasvaa.'', uros ajatteli ja löysi kävellessään puron joka ei ollut jäätynyt ja siemaili siitä vettä.

// Pentuja voisi siis olla kaksi, ja ne molemmat olisivat vaikka uroksia? (: //

Hatsumomo

Naaras uskaltautui pikkuhiljaa itsekin haaveilemaan tulevasta. Yóun sanojen myötä Hatsumomon ilme kävi hetken epävarmana, mutta palasi taas onnellisemmaksi. "Tahdon kuitenkin pitää asian salassa niin kauan kuin voin...en halua asettaa pentuja vaaraan." Hatsumomo sanoi, ja huokaisi. "Onneksi olet kanssani, Yóu...voit pitää huolta laumasta, kun minä en enää pysty." Kaanaankoira sanoi hymyillen kiitollisena.

Yóun kysyessä nimistä, Hatsumomo mietti hetken. "En tiedä...Koumen nimen tiesin heti, kun näin hänen kasvonsa...ehkä niin on nytkin?" Naaras kysyi, ja katsoi sitten urosta hymyillen. "Onko sinulla jotain ehdotuksia?" Naaras jatkoi sitten.

//Sopii.

Yóu.

Sakemanni palasi luolaan ja asettui Hatsumomon viereen ja mennen niin lähelle että hän koski toista(?)
Uros mietti hetken mutta ei keksinyt yhtään sopivaa nimeä,''Jos tulee poika, haluan sen nimeksi Tenshi, jos taas tulee kaksi poikaa, haluaisin toisen nimeksi Seikatsu.'', sakemanni sanoi hymyillen lempeästi,''Jos tulee taas naaras niin nimeksi sopisi Sutā.'', muita vaihtoehtoja hän ei kuitenkaan keksinyt.

''Pennuista kasvaa vahvoja, toivon vain että veljeni ei tule tänne yllättäen.'', Yóu sanoi huokaisten ja venytteli hieman ja kävi parempaan asentoon mennen taas selälleen ja katsoi sitten taas luolan kattoa.

Hatsumomo

Kaanaankoira hymyili uroksen nimiehdotuksille. "Kuulostaa hyvältä." Naaras vastasi hyväksyvästi. Kun Yóu puhui veljestään, Hatsumomo laski hiukan huolissaan katseensa tassuihinsa. "Onneksi saaressa on se etu, että tänne ei kovin yllättäen pääse. Vartijoita on joka suunnassa. Meidän on pidettävä huoli, ettei kukaan ulkopuolinen pääse saarelle vähään aikaan." Hatsumomo sanoi, ja katsoi sitten taas sakemannia.

"Minun on käytävä kiertelemässä ja tarkistamassa tilanne ympäri saarta. Tuletko mukaan?" Hatsumomo kysyi, noustessaan seisomaan. "Ai niin muuten..unohdin mainita saavuttuamme, että saarella on neljä ansakuoppaa saaliseläimiä varten. Putosit yhteen niistä. Voin näyttää ne sinulle, jotta tiedät varoa ensi kerralla." Hatsumomo jatkoi, ja iski leikkisästi silmää, poistuen sitten ulos.

Yóu.

''Selvä pyy.'', uros sanoi naurahtaen ja lähti kävelemään naaraan perään, ulos tultuaan hän katseli ympärilleen,''Täällä näyttää olevan kaikki kunnossa.'' Yóu sanoi hymyillen ja lähti tutkimaan muita paikkoja, eräällä metsäaukiolla oli riita pystyssä, toinen koirista oli Morgan, hänen oikea kätensä,''Morgan aikoo jättää meidät.'', toinen koirista sanoi ja syöksyi taas Morgania kohti mutta kömpelönä kaatui maahan.

''Onko se totta Morgan?'', sakemanni kysyi virnistelevältä koiralta,''Kyllä vain, en jaksa sinun lässytystäsi veljestäsi enään, liityn hänen joukkoihinsa, siellä saan varmasti enemmän arvostusta.'', uros sanoi naurahtaen,''Olen antanut sinulle kaiken mitä olen voinnut ja tämäkö on kiitos, autoin sinua kun oli pulassa, annoin ruokaa ja hyvän aseman laumassa.''

''Se ei riitä, haluan enemmän, haluan valtaa.'', malamuutti nauraa räkätti ja kääntyi juostakseen pois saarelta, Yóu juoksi perään, hän näki miten Morgan ui jäälle ja lähti juoksemaan pois, kunnes yhtäkkiä koira osui heikolle jäälle, jää murtui hänen altaan ja hän vajosi pinnan alle. Yóu lähti juoksemaan perään, hyppäsi reikään jäässä ja katsoi ympärilleen, Morgania ei enään näkynyt.

Hatsumomo

Kaanaankoira oli hyväntuulinen seuratessaan sakemannia. Ilma oli kevyt ja hetken aikaa Hatsumomo kuvitteli, että kaikki oli kuten ennen sotia. Rauhallista ja turvallista. Enää pentujen syntymä ei tuntunut niin pelottavalta. Ai niin! Minun on kerrottava Koumelle... Hatsumomo ajatteli.

Riidan äänet saivat kuitenkin vaaleaturkkisen varuilleen. Hatsumomo seurasi sivusta järkyttyneenä Morganin ilmaistessa mielipiteensä Yóusta. Kun kaksikko lähti juoksemaan kohti rantaa, Hatsumomo lähti perään. Naaraan askeleet eivät kuitenkaan ehtineet saavuttaa noita, ennen kuin kaanaankoira oli päässyt rantaan. Yóuta ja Morgania ei kuitenkaan näkynyt.

Hätääntynyt Hatsumomo katseli ympärilleen, kunnes huomasi vähän matkan päässä olevan aukon, joka oli ilmestynyt jäähän. Oitis Hatsumomo tajusi mitä oli tapahtunut. "Yóu!" Naaras huudahti, ja lähti juoksemaan kohti jäälauttoja, kun hänet vetäistiin sivuun. "Älkää menkö sinne. Jää on haurasta, se ei ole vielä jäätynyt kunnolla kohdasta, jonka rikoimme." Hatsumomo kuuli soturinsa äänen, muttei välittänyt siitä. Kaanaankoira yritti riuhtoa itsensä irti, mutta kahden vahvan uroksen ote piti. Vaaleaturkki luovutti lopulta vastaan pyristelemisen, ja vajosi epätoivoisena maahan. "Yóu..." Hatsumomo kuiskasi, katsoen lasittunein katsein merelle.

Yóu.

Sakemanni nousi pinnalle ja siitä jäälle, hän ravisteli vedet turkistaan ja lähti kävelemään takaisin kohti rantaa hieman apean näköisenä, hän saapui rantaan ja katsoi naarasta,''Olen kunnossa mutta...'', uros painoi sanojen jälkeen päänsä kohti maata ja lähti kävelemään takaisin kohti luolaa, Morgan oli alkujaan ollut hänen ystävänsä, hän ei voinnut käsittää sitä mitä oli tapahtunut.

Sillä välin, vedessä, Morgan oli onnistunut uimaan kohtaan missä hän pystyi haukkaamaan happea, tämä oli osa hänen suunnitelmaansa ja Morgan lähti sitten taas sukeltamaan, välillä hän kaivoi itselleen hengitysaukon jäähän heikoissa kohdissa ja ui jälleen kunnes pääsi vastarantaan missä oli irrpnnut jonkin verran jäätä, malamuutti lähti juoksemaan metsään.

Yóu makasi apeana luolassa katsoen kohti seinää, hän oletti Morganan kuolleen ja nyt hänellä ei ollut enään hyvää ystäväänsä. Uroksen poskelle valahti yksi kyynel ja hän kierähti katsomaan toiseen suuntaan, oviaukolle oli jäännyt sotilaita tuijottamaan mutta ne päättivät jättää uroksen rauhaan.

Hatsumomo

Narttu oli silminnähden helpottunut Yóun noustessa pintaan. Toinen kuitenkin vaikutti hyvin masentuneelta, ja kaanaankoira jäi vain katsomaan puolisonsa perään paikoilleen. Hatsumomo ei lähtenyt sakemannin perään. Oli parasta antaa toisen mietiskellä rauhassa. Samaa aikoi tehdä myös Hatsumomo itse.

Vaaleaturkki kääntyi vastakkaiseen suuntaan, ja lähti kävelemään metsään hitain askelin. Lumi putoili taivaalta suurina hiutaleina, mutta Hatsumomo ei edes huomannut sitä. Ajatukset olivat tulevassa, ja samaan aikaan nykyhetkessä. Narttu oli nyt haavoittuvaisempi kuin koskaan; pentujen ja Yóun takia. Rakkauden takia.

"Miksi kaikki menee aina pieleen!?" Hatsumomo karjahti, ja lähti juoksemaan kovaa vauhtia. "Miksi onni ei voi jatkua?" Naaras ulvoi, ja riuhtoi mennessään matalalla olevia puunoksia. Tullessaan saaren toiseen päähän jyrkänteelle, josta näki merelle, Hatsumomo huusi suureen ääneen silkasta vihasta, ja potkaisi etukäpälänsä kipeästi suutuspäissään lumen alla olevaan kiveen. Kipu ei kuitenkaan tuntunut missään, kun naaras rauhoitteli itseään, yrittäen saada hengityksensä tasaantumaan. Hetken aikaa aloillaan seisottuaan, tunsi naaras meri-ilman rauhoittaneen häntä tarpeeksi, ja kaanaankoira kääntyi takaisin tulosuuntaansa.

Matka luolalle kesti luonnollisesti kauemmin kävellen, ja oli jo hämärää, kun Hatsumomo saapui perille. Naaras astui varovasti sisään, ja etsi katseellaan Yóuta pimeydestä. "Yóu, oletko täällä?" Kaanaankoira kysyi kävellen peremmälle. Pian Hatsumomo erotti sakemannin makaavan vähän matkan päässä (?).

Yóu.

''Täällä ollaan.'', sakemanni sanoi ja kääntyi naarasta kohti(?),''Tule vain peremmälle, minua väsyttää joten ajattelin käydä nukkumaan.'', uros sanoi ja meni kyljelleen makaamaan painaen silmänsä kiinni, tuhisten kuuluvasti, Yóu ei saannut heti unta vain alkoi liikehtiä hieman maatessaan mutta liopulta uni tuli.

Unessa hän näki pienten pentujen telmivän ulkona, aurinko paistoi ja oli nähtävästi kesä, uros lähti kävelemään unessa pentuja kohti ja pennut alkoivat leikkiä hänen ympärillään, kauempana hän näki unessa Hatsumomon joka katsoi heihin päin hymyillen.

//Lyhyt.

// ajattelin laittaa hiukan jännitystä peliin (; //

Hatsumomo & Harakiri

Vaaleaturkkinen hymyili, asettuessaan makaamaan uroksen lähettyville. Hatsumomo huokaisi syvään, ja ummisti silmänsä. Metsässä samoilun jälkeen uni tuli yllättävän helposti, ja naaras nukahtikin hyvin nopeasti.

Keskellä yötä Hatsumomo jostain kumman syystä heräsi. Vaaleaturkki tunsi heti epämiellyttävän tunteen selkäpiissään. Narttu katsoi Yóuta, joka nukkui, ja kaanaankoiran teki mieli herättää toinen. Hatsumomo kuitenkin päätti sakemannin antaa nukkua. Toisella oli ollut rankka päivä eilen.

Hitaasti naaras lähti etenemään kohti luolan suuta. Vartija näytti istuvan paikoillaan sen sivulla, mutta jokin tuon katsomisessa kylmäsi narttua. "Onko kaikki kunnossa?" Hatsumomo kuiskasi tuolle, mutta kävellessään kuunvaloon, kaanaankoira tajusi tuijottavansa kuollutta koiraa, jonka pää oli isketty vasten kalliota, ja ruumis jäänyt ikään kuin istuvaan asentoon.

Ennen kuin vaaleaturkkinen ehti edes äännähtää, joku tarttui yläpuolelta hänen kurkkuunsa, ja riuhtaisi irti maasta. Hatsumomo yritti kiljua, mutta toisen leuat varmistivat sen, ettei kurkusta kantautunut pihahdustakaan. Kohdatessaan vahvan hahmon kammotusta herättävät silmät omillaan, Hatsumomon suu muodosti pimeydessä nimen "Harakiri", ennen kuin sakemanni vei Hatsumomon mennessään syvälle metsän uumeniin.

//Juuh, minäkin ajattelin pistää erään vanhan tuttavan mukaan.

Yóu ja Sǐwáng.

Yóu heräsi siihen että huomasi Hatsumomon kadonneen hänen läheltään, uros juoksi ulos ja yritti löytää naaraan katseellaan mutta ei nähnyt tätä, hän näki kuitenkin kuolleen vartijan ja kauhistui,''Eikai..'', sakemanni pyyhki ajatukset mielestään ja lähti etsimään naarasta, hän käveli syvälle metsää, hän haisteli ilmaa mutta ei haistanut naarasta kuitenkin hän hätkähti kuullessaan takaansa tutun äänen,''Hei isoveli.'', sanoi kylmä tappajan ääni hänen takaansa.

Sǐwáng asteli kahdensadan koiran kanssa Yóun eteen, vaaleansiniset silmät tuijottivat Yóuta,''M-miten pääsit tänne.'', uros kysyi veljeltään,''Se oli helppoa isoveli rakas, pakotin erään tuttusi kertomaan olinpaikkanne ennenkuin tapoin hänet.'', Yóu kauhistui sanoista ja änkytti,''Morgana.''
Valkoisen saksanpaimenkoiran joukot tarttuivat yhteisvoimin Yóuhun joka ei onnistunut pyristelemään pois, valkoinen sakemanni ulvoi kuuluvasti jotta muut saarella voisivat tulla seuraamaan teloitusta, he olivat tappaneet jo saarta vartioineet.

// Tämähän voisi olla peli, jossa Siwang ja Harakiri liittoutuisivat? >8] //

Hatsumomo & Harakiri

Kaanaankoira kykeni puhumaan vasta, kun Harakiri irrotti otteestaan. "Sinä saastainen, pelkurimainen, inhottava...!" Narttu aloitti, mutta sakemanni vain nauroi. "Turhaan vikiset siinä. Sanasi eivät vaikuta minuun mitenkään. En tapa sinua nopeammin, vaikka sitä toivoisitkin.." Harakiri sanoi, mutta vaaleaturkkinen vain murisi vastaan. Uroksen satapäinen lauma oli kokoontunut saaren toiseen päähän. "Ottakaa hänet mukaansa. Valtaamme tämän saaren, ja sitten tapamme kaikki vastaan pyristelijät." Sakemanni tiedotti, ja kaksi vahvaa soturia tarttui Hatsumomoon, joka kiljui ja murisi kuin vihainen ampiainen, täysin tuloksetta. Harakiri oli täysin tietämätön myös Siwangin hyökänneen saarelle.

"Kunhan Yóu saa sinut kiinni, niin sinusta ei jää kuin pieni karvatuppo jäljelle!" Hatsumomo huudahti, mutta samassa ilmaa leikkasi hyytävä ulvahdus. Hatsumomo luimisti korviaan, aavistaessaan pahinta. Harakiri alkoi nauraa, kun saapui laumoineen aukiolle. Sakemanni tunnisti aikaisemman liittolaisensa Siwangin. "Se ei taida nyt onnistua..." Harakiri sanoi virnistäen, ja tarttui Hatsumomoon, paiskaten tuon Yóun vierelle. "Tämäpäs sattui!" Sakemanni sanoi astuessaan esiin. "Mitäs sanot, jos pidämme vähän hauskaa tällä saarella? Laitetaan koko sakki kärsimään!" Harakiri sanoi Siwangille, ja ulvoi voitonriemuisesti.

Yóu ja Sǐwáng.

''Oi, se käy mitä mainioimmin mutta minä tapan tuon saastaisen isoveljeni, olen muuten kuullut huhuja siitä että Ohulla on nykyään uusia murheita, heidän mailleen on kuulemma pesiytynyt uusi lauma joka koostuu tuhannesta kannibaalista.'', valkoinen sakemanni sanoi, Yóu yritti pyristellä pois koirien otteesta mutta Sǐwáng sulki hänen suunsa tarttumalla häntä kuonosta, Yóu yritti murista mutta tuskanaallot vapisuttivat häntä.

//Lyhyt.

Harakiri & Hatsumomo

Sakemanni nauroi ilkikurisesti valkoisen sakemannin sanoille, toisen puhuessa veljestään. Harakiri nyökkäsi, ja tarttui sitten Hatsumomoa niskasta, nostaen tuon ilmaan, ja paiskaten takaisin maahan. "En tajua miksi haaskaan sinuun aikaani, mutta pakkohan sinut on nyt tappaa kuitenkin...odota, Siwang..tapan tämän nartun ensin, niin veljesi saa katsella vierestä." Harakiri sanoi, ja painoi voimakkaalla käpälällään Hatsumomo vasten maata, kun Siwang kertoi kannibaaleista.

Harakirin ilme muuttui heti aggressiivisemmaksi. "Mitä?!" Uros huudahti. "Ei tule onnistumaan....Ohu on minun!" Sakemanni karjahti, ja hypähti eteenpäin, saaden osan omista sotureistaan, ja Siwangin sotureista hätkähtämään pelosta. Katsoessaan Siwangia uudestaan, Harakiri sai loistoidean.

"Kuules Siwang..." Harakiri aloitti, ja virnisti pahaenteisesti, astuessaan taas lähemmäs. "Ohu voisi olla meidän...." Sakemanni sanoi, ja nauroi. Hatsumomon poskille valui kyyneliä sen katsoessa peloissaan Yóuta.

Yóu, Sǐwáng ja Hatsue.

Yóu yritti päästä irti otteesta mutta turhaan, ''Tappakaa minut, älkää häntä!'', sakemanni huusi raivoissaan mutta hänen veljensä ei hätkähtänyt pahemmin vaan iski hampaansa Yóun kuonoon tukiten tämän suun, Yóun vanhoihin haavoihin koski kamalasti kun viholliset purivat häntä, hän ei kuitenkaan huomannut pienellä kukkulalla kököttävää pientä hahmoa.

''Päästäkää heidät irti!'', Hatsue huusi raivoissaan, hän oli seurannut Sǐwángia, pian alkoi kuulua räväkkää naurua mutta Hatsue hyökkäsi koirien kimppuun purren useiden koirien kasvoja ja jalkoja, mutta viholliset kävivätkin häneen käsiksi,''Jos tapatte Hatsuen niin tapan teidät.'', Yóu huusi raivostuneena, onnekseen hänen veljensä oli jo päästänyt irti.

Harakiri & Hatsumomo

Harakiri ei kiinnittänyt huomiota Hatsueen, sillä ei epäillyt suuren joukon mahdollisuuksia yhtä koiraa vastaan lainkaan. Sen sijaan sakemanni tuijotti uhkaavasti Yóuta, ja vaaleaa naarasta. "Voi, sitä ollaan niin uhrautuvaa Ohun kunniakasta soturia, niinkö?" Harakiri ilkkui, ja esitti nyyhkyttävänsä liikutuksesta. Harmaaturkkinen astui hiukan lähemmäs, ja yritti läimäistä Yóuta kasvoihin. "Olette säälittävin ja naurettavin poppoo, johon olen koskaan törmännyt! Koirien paratiisi muka, hah!" Harakiri jatkoi, ja kääntyi ympäri, kävellen taas vähän matkan päähän. Entinen kaksonen oli muuttunut hurjasti Kamikazen kuoleman jälkeen, entistä pahempaan suuntaan.

Hatsumomo katsoi Yóuta surullinen ilme kasvoillaan. Naaras oli tehnyt juuri suuren päätöksen, joka tulisi muuttamaan heidän elämänsä lopullisesti. Hatsumomo kohotti kasvonsa kohti taivasta, ja ulvoi sydäntäsärkevästi. Ulvonta jatkui pitkään, terävänä, ja vaimeni loppua kohden. Jopa Harakiri tunsi kylmiä väreitä selässään, ja vihaisesti se tuijotti kaanaankoiraa. "Turpa tukkoon! Ette voi meille enää mitään, teillä on alivoima!" Sakemanni karjahti.

Hatsumomo katsoi Yóuta itkien. "Olen pahoillani, Yóu...tämän piti olla kotimme...." Naaras sanoi, ja painoi päänsä maahan. Pikkuhiljaa jostain alkoi leijailla pientä savunkatkua, kunnes metsän uumenista oli erotettavissa hehkuvan oranssi valo.

"Täällä palaa! Voi helvetti, koko saaren itäpuoli on tulessa!" Harakiri huusi Siwangille. Hatsumomo oli turvautunut viimeisimpään ja äärimmäisimpään keinoonsa; saaren tuhoamiseen. Se oli opetettu kaikille hänen laumalaisilleen alusta lähtien, jos muuta keinoa tai ratkaisua ei olisi. Paetkaa, ystäväni...vielä kun voitte.. Kaanaankoira ajatteli heidän laumalaisiaan. Naaras ei uskonut enää, että hän tai Yóu kykenisivät pelastumaan.