Kullan kallis koti

// Illumination ja Hopsufani tänne (: //

Hatsumomo

Kaanaankoira tunsi itsensä hyvin väsyneeksi pitkän matkan ja tarpomisen jälkeen. Hatsumomo läähätti, ja yritti olla välittämättä kivuistaan. Sivusilmällä se vilkuili koko ajan Koumea ja Yóuta, jotta nuo seuraisivat perässä.

Tuuli oli paljon leppoisampi metsässä kylmistä säistä huolimatta. Hatsumomo olisi tahtonut pysähtyä hetkeksi lepäämään, mutta jokin pakotti jalkoja liikkumaan pysähtymättä. Pian kirsuun kantautui merituulen tuoksu, ja Hatsumomo lähti juoksuun.

Saari erottui kauempana, ja kaanaankoira näki rannalla leikkiviä nuoria sotureita. "Siellä he ovat..." Hatsumomo sanoi, ja hymyili onnellisena. "Pääset tapaamaan vanhoja tuttujasi, Koume. Hekin ovat ikävöineet sinua." Naaras sanoi tyttärelleen, ja loikkasi sitten jäälle. Tähän aikaan vuodesta meri oli paksussa jäässä, joten heidän ei tarvitsisi uida saarelle. Vaikka uintimatkakaan ei ollut pitkä, Hatsumomo oli silti mielissään siitä, että he saisivat kulkea jalan.

Yóu.

Leppoisa viileä tuuli vavisutti uroksen turkkia tämän seuratessa rakastaan, yksi ainoa onnen kyynel valui hänen ainoasta silmästään Yóun poskelle, viimein hän oli löytänyt kaiken tarvitsemansa ja viimein hän pääsisi uuteen kotiinsa, oli hän aiemminkin saarella käynnyt seuratessaan Yukimuraa ja muita salaa mutta siitä ei kovin moni tiennyt, nyt hän saisi asua siellä.

Uros hyppäsi varoen jäälle ettei kaatuisi ja lähti kävelemään kohti hieman kauempana näkyvää saarta, ilma oli hyvin kaunis, lumihiutaleita leijaili hieman hänen päälleen ja hän nuuski tyytyväisenä ilmaa, mikä raikas tuoksu, matkaa saarelle oli viellä mutta sei haitannut, pian hän lähestyikin saarta ja pian hän voisi astua pehmoiseen lumeen.

Yóu astui upottavaan hankeen ja kaatui mutta onneksi häntä ei sattunut, hän ravisteli lumet päältään ja odotti että muutkin tulevat, hän lähti hieman katselemaan rantaa ja katseli samalla nuorempien sotureiden touhuja, kauempana näkyi tulevan jokin lauma, se oli hänen laumansa joka oli luullut saapuvansa ennen heitä, uros tervehti sotilaitaan ja antoi heidänkin tutkia hieman paikkoja.

Hatsumomo

Kaanaankoira hypähti pehmeään puuterilumeen, ja häntä vastaan tuli useita vanhimpia sotureita. "Onpa ihanaa nähdä, että olette kaikki kunnossa!" Hatsumomo huudahti, ja jäi hetkeksi juttelemaan heidän kanssaan. Nähdessään Yóun kaatuvan, Hatsumomo säikähti, mutta rentoutui taas, kun uros oli aivan kunnossa. "Yóu on nykyään puolisoni..." Naaras sanoi hiukan punastuen, ja sai paljon onnitteluja. Vaikka lauma oli alunperin ollut Tashikon, Hatsumomon johtajuus oli otettu aikoinaan hyvin vastaan.

"Pian meitä on enemmän, kun Yóu yhdistää soturinsa meidän kanssamme." Narttu jatkoi sitten. Jotkut näyttivät hämmentyneiltä, sillä 80päinen lauma oli hyvin tiivis. Silti siellä oltiin suvaitsevaisia, ja seurattiin Hatsumomon käskyjä ja ohjeita. "Minulla on myös toinen yllätys..." Narttu jatkoi, ja osoitti Koumea (?). "Onko hän...?" Soturit kysyivät. Hatsumomo nyökkäsi ylpeästi hymyillen. Vaikka Koume olikin ollut Wakayamassa heidän saavuttuaan, niin lauma ei ollut ehtinyt vielä tavata häntä.

Yóu.

Saksanpaimenkoira uros asteli naaraan luokse hänen laumansa seuratessa häntä,''Menen tutkimaan saarta, haluan nähdä minkälainen paikka tämä saari on.'', uros ei välittänyt vastauksesta vaan innostuneena lähti kävelemään metsään, raikas tuoksu, puiden havina ja luminen polku oli parasta mitä hän sai tuntea ja kuulla, ympäriinsä näkyi joitain koiria jotka tervehtivät Yóu, sakemanni nyökkäsi jokaiselle hymyillen ja jatkoi matkaansa syvemmälle metsään.

Uros tunsi maan katoavan altaan ja hän liukui kuoppaan lyöden päänsä johonkin ja mennen hetkeksi tajuttomaksi, pian hän kuitenkin heräsi päätään pudistellen ja katseli ympärilleen, kuoppa oli melko syvä ja hän ei päässyt sieltä omin avuin pois. Uros alkoi huutamaan apua ja pian muutamat soturit löysivät hänet, he menivät auttamaan urosta ja pitkän puhkimisen jälkeen saivat hänet ylös.

Yóu käveli eräälle luolalle lepäämään ja toivoi mielessään että Hatsumomo tulisi hänen seurakseen, uros otti mukavan asennon ja jäi siihen köllöttelemään tyytyväisenä nauttien pehmeästä makuupaikasta, ovella oli kaksi vartijaa jotka pitivät huolen siitä että kukaan ei häiritsisi häntä jotta hän voisi nukkua.

Hatsumomon osoittaessa Koumea, Koume ihmetteli, koska ei ollut käynyt tässä paikassa pitkään aikaan. Koume yllättyi, kun vastassa oli niin monta tuttua. Koume kertoi seikkailustaan kaikille ja oli niin iloinen nähdessään kaikki pitkästä aikaa. Yòun lähtiessä tutkimaan saarta Koume jäi lauman ja Hatsumomon kanssa kaksin.(?) "Onpa muka

Hatsumomo

Vaaleaturkkinen hymyili Yóulle, ja nyökkäsi sitten. "Pidät saaresta varmasti!" Naaras vakuutti, ja keskittyi sitten tyttäreensä ja muuhun laumaan. "Koumesta on tullut taitava ja hyvä soturi." Hatsumomo totesi ylpeänä siitä, että sai viimein kutsua tytärtään laumansa soturiksi. "Isäsi olisi sinusta hyvin ylpeä." Kaanaankoira kuiskasi vielä, ennen kuin jätti Koumen muun lauman kuulusteltavaksi, ja lähti etsimään Yóuta.

Käveltyään jonkin aikaa, pari soturia tuli häntä vastaan. "Johtaja! Yóu eksyi ja putosi saaliskuoppaan, ja löi päänsä." Hatsumomo kauhistui. "Onko hän kunnossa?" Naaras kysyi. Soturit nyökkäsivät. "Hän nukkuu nyt pääluolassa." Hatsumomo kiitti tiedosta, ja lähti juoksemaan kohti luolaa. Saaliskuoppien sijainti oli oitis kerrottava Yóulle ja tämän laumalle. Ne oli kätevä tapa saada suuremmat saaliit pienellä kokoonpanolla kiinni, joten niistä ei ollut luovuttu. Ne olivat kuitenkin vaarallisia tietämättömille.

Luolalle saavuttuaan kaanaankoira hiipi hiljaa uroksen viereen. Hatsumomo ei voinut olla hymyilemättä asettuessaan varovasti vähän matkan päähän makaamaan, yrittäen olla herättämättä sakemannia.

Yóu.

Sakemanni avasi hieman toista silmäänsä kun Hatsumomo saapui luolaan,''Tulit viimeinkin.'', Yóu sanoi ystävällisesti ja meni aivan Hatsumomon viereen niin että he koskettivat toisiaan(?), uros sulki taas silmänsä mutta nyt hän näki erilaista unta, siinä oli pelkkää teurastamista, hän näki monien sotureiden kuolevan mutta silti Ohu hyökkäsi vain edelleen kohti vihollista, edelleen unessa vain näkyi verta ja unessa yksi kaatui suoraan hänen eteensä suunpielet verisinä koska koiralta oli revitty kieli irti.

Uros säpsähti hereille, hän katseli ympärilleen ja pudisti pahat ajatukset mielestään,''Näin sodan, se
Lähestyy lähestymistään eikä sitä voi pysäyttää, paholaiset tulevat ja tappavat meidät yksitellen, niitä pitää varoa, en tiedä keitä he olivat siinä unessa mutta se tuntui niin oudon todelliselta.'', uroksen hengitys alkoi muuttua normaaliksi mutta hän ei vain saannut pahoja ajatuksia pois päästään.

''Unohdetaan kuitenkin nyt se, mitä haluaisit tehdä nyt kun olemme tässä?'', uros kysyi hymyillen käyden samalla parempaan asentoon. Yóu nuolaisi Hatsumomon kuonoa(?) ja meni selälleen katsoen samalla luolan kattoa.

Koume oli jäänyt lauman luokse juttelemaan ystävilleen. Kun Hatsumomo ja Yòu palasivat, Koume kauhistui nähdessään Yòun. "Mitä tapahtui?", Koume kysyi huolissaan.

// Hatsumomo ja Yóu ovat edelleen luolassa (; //

Hatsumomo

Kaanaankoira avasi silmänsä, kun Yóu puhui. Narttu hymyili, kun sakemanni asettui hänen vierelleen. Hiljaa huokaisten Hatsumomo sulki taas silmänsä, ja nukahti pian kevyeen uneen.

Yhtäkkinen Yóun levottomuus sai Hatsumomon heräämään melko nopeasti. Sakemanni alkoi puhua sodasta, ja kaanaankoira luimisti korviaan hiukan. "Ne eivät voi meille mitään.." Hatsumomo yritti sanoa päättäväisesti, mutta epävarmuus kuulsi tämän äänestä selvästi.

Kun Yóu oli halukas vaihtamaan aihetta, se kävi nartulle paremmin kuin hyvin. Hatsumomo hymyili Yóun käydessä selälleen, ja esittäen kysymyksensä. Narttu kömpi lähemmäs, ja asettui uroksen vatsan päälle (?) makaamaan niin, että laski tassunsa maahan uroksen pään molemmin puolin. "Minulle on ihan sama, kunhan saan olla sinun kanssasi..." Hatsumomo vastasi, ja laski päänsä vasten uroksen rintaa (?).

Yóu.

Naaraan tullessa makaamaan Yóun päälle hän naurahti huvittuneena ja nuolaisi naaraan kuononpäätä(?), ''Voimme olla täällä ihan rauhassa eikä kukaan tule häiritsemään.'', uros sanoi iskien silmää ja mennen vähän parempaan asentoon, Yóu nuuhkaisi naarasta, tämä tuoksui hänen mielestään hyvältä,''Jäädäänkö me sitten tähän köllöttelemään vai tehdäänkö jotain muuta, sinä saat kunnian naaraana päättää.'', sakemanni siirsi hetkeksi katseensa taas kattoon ja ajatteli sitä mitä tulevaisuus toisi tullessaan.

//Lyhyt koska en keksi oikein tekstiä.

Koume oli väsynyt matkasta ja meni erääseen luolaan nukkumaan. //Koume poistuu, kiitos pelistä.//

Hatsumomo

Kaanaankoira naurahti sakemannin nuolaistessa tämän kuonoa, ja laskeutui sitten kyljelleen toisen viereen. Yóun kehut saivat Hatsumomon punastumaan hiukan, mutta naaras vain hymyili takaisin sanomatta sanaakaan. Uroksen kysymys sai vaaleaturkin pohtimaan tarkasti heille yhteistä tekemistä, mutta Hatsumomo ei keksinyt mitään. Sen sijaan naaras tunsi vain vastustamatonta halua jäädä uroksen seuraan, luolaan, hämärään, jossa ei ollut ketään muita.

"Ehkä me..jäämme sitten tänne?" Hatsumomo ehdotti, ja katsoi hiukan viettelevä ilme kasvoillaan Yóuta. Pikkuhiljaa ilme kuitenkin suli takaisin lempeään ja hellivännäköiseen katseeseen, ja naaras painoi päänsä toisen rinnalle (?). "Tässä on juuri hyvä..." Hatsumomo sanoi, sulkien silmänsä hetkeksi, mutta avaten ne sitten taas katsoakseen urosta.

Yóu.

Uros naurahti kevyesti muutti kuitenkin heti katseensa taas mukavan hymyileväksi,''Älkäämme siis huolehtiko vaaroista vaan katsokaamme tulevaan.'', lempeä ilme muuttui ujon näköiseksi hymyileväksi ''pentu ilmeeksi'', ja hän tökkäsi ainoalla käpälällään hellästi naaraan kylkeä(?), ''Tälläiseltä siis tuntuu olla rakkaan lähellä, aiemmin olen nähnyt vain veristä taistelua, en edes tiennyt mitä rakkaus tarkoitti.

Yóun sotilaat kiertelivät saarella, jotkut urokset olivat tutustuneet lähemmin Hatsumomon lauman naaraisiin ja jäänneet viihdyttämään niitä, Yóun oikea tassu, Morgan liikkui kuitenkin yksin, hän oli ennenkin ollut tosi epäilyttävä mutta nyt hän tuntui vain entistä salaperäisemmältä, Moran ei pitänyt katsekontaktia keneenkään vaan mutisi jotain itsekseen, tummahko malamuutti katsoi nopeasti taakseen ja lähti kävelemään syvemmälle metsään.

''Nyt minulla on joku jota rakastaa ja yritän olla Koumelle hyvä isäpuoli, hän tuntuu ainakin hyväksyvän minut, meistä tulee varmaan hyvin läheisiä kaikista.'', uros hymyili naaraalle,''Tämä on ehkä tyhmä kysymys, mutta oletko koskaan ajatellut uusista pennuista, siis kun itse en ole edes Koumen oikea isä mutta haluaisin edelleen jälkeläisiä jolle jättää perintöni.''

Hatsumomo

Kaanaankoira katseli hymyillen Yóuta, ja kuunteli tuon sanoja onnellisena. Tosiaan, Yóu oli tehnyt heidän perheestään viimein kokonaisen. Koume oli palannu takaisin, ja sakemanni korvasi tuolle menetetyn isän, ja Hatsumomolle menetetyn puolison. "Tashikon jälkeen en uskonut enää koskaan rakastavani ketään...mutta sinä...sinussa on jotain, mihin en ole törmännyt koskaan..." Hatsumomo vastasi, ja katsoi nyt urosta suoraan silmiin.

Naaraan ilme muuttui heti Yóun kysymyksen myötä. Hatsumomo käänsi katseensa pois, ja antoi korviensa valahtaa hieman sivuille. "Minä...tuota..." Naaras aloitti. "Ei minusta taida olla enää pienien pentujen äidiksi...Koumen hetkellinen menetys muutti minua liikaa...en usko pystyväni siihen enää. Olen..pahoillani.." Hatsumomo sanoi, pitäen katseensa maassa. Naaras pelkäsi, että Yóu ei enää rakastaisikaan häntä, koska kaanaankoira ei halunnut enää pentuja.

Hatsumomo ei kuitenkaan tiennyt, että jotain oli jo pikkuhiljaa tapahtumassa hänen sisällään.

Yóu.

Hatsumomon reaktio yllätti uroksen,''Ei se haittaa, mutta sinusta kyllä tulisi mitä mainioin äiti.'', Yóu sanoi hymyillen yrittäen rauhoitella naarasta. ''Mitäköhän muuten ulkona tapahtuu, siellä kuuluu jotain melua.'', uros sanoi ihmetellen ja katsoi naarasta, yhtäkkiä ulkoa kuului ääni,''Johtaja, johtaja.'', luolan suulle ilmestyi verinen koira,''Osastoni kimppuun hyökättiin, pääsin ainoana pakoon.'', se oli yksi Yóun sotilaista joka oli kuullut muun lauman saapuneen saarelle.

Uros kauhistui toisen sanoista,''Keitä ne olivat?'', Yóu kysyi huolestuneena, sotilas ei uskaltanut raahautua sisälle, se oli menettänyt voimansa ja vakavasti haavoittunut,''En tunnistanut heitä mutta niitä johti arpikasvoinen oudonnäköinen koira.'', sotilaan silmissä alkoi sumeta, se ei jaksanut enään ja kärsi haavoinensa,''Ne veivät mukanaan naaraita ja tappoi kolme pentuani.'', koira yskäisi verta ja katsoi sumuisin silmin luolaan,''Menen edeltä, oli ilo palvella teitä.'', sotilas sanoi viimeiset sanansa ja viellä yhden verisen yskäyksen jälkeen, vaipui elottomana maahan.

Monia koiria oli jäännyt katselemaan ja kuuntelemaan koiraa, tuo nuorukainen oli ollut vasta elämänsä alussa ja moni painoi päänsä kohti maata kyynelten valutessa heidän poskellaan, tuo sotilas oli ollut pidetti dalmatialainen Roger joka oli johtanut yhtä Yóun lauman osastoista johon kuului myös hänen ''vaimonsa'' ja kolme pentua.

Hatsumomo

Naaras hymyili vielä Yóulle. "En ole ollut mainio äiti Koumelle...mutta nyt pyrin korvaamaan menneet." Hatsumomo sanoi, ja oli onnessaan siitä, että Yóu ymmärsi häntä.

Yhtäkkiä luolalle tuli yksi Yóun koirista, joka oli vakavasti haavoittunut. Hatsumomo järkyttyi tajutessaan, että toinen ei selviäisi vammoistaan. Raivo leimahti kaanaankoiran sielussa. Nyt viholliset menivät liian pitkälle. Nagasakin saari, jolla Hatsumomo oli jo pitkään asunut, oli rauhan tyyssija. Sinne eivät ketkä tahansa tulisi kutsumatta riehumaan.

Vaaleaturkki nousi nopeasti ylös, ja syöksyi ulos. Narttu ei sanonut mitään, vaan kiihdytti vauhtiaan. Kaanaankoiran päästessä rannalle, tämä näki muutaman soturin turkin olevan märkä. "Ryhdyimme varotoimenpiteisiin. Saarelle ei pääse enää kuka tahansa." Soturit kertoivat. He olivat uhmanneet kuolemaa rikkoessaan jään saaren ympäriltä, mutta Hatsumomo oli kiitollinen. Lauma oli aina osannut toimia omatoimisesti. "Viholliset häipyivät jo, mutta pidämme huolen, etteivät he enää pääse takaisin." Yksi sotureista jatkoi. Hatsumomo katsoi vielä saaren ympärystöä, josta jää oli halkeillut pitkälle. Viholliset pääsisivät kylmään kylpyyn ja putoaisivat jäihin, ja todennäköisesti kuolisivat, jos yrittäisivät uida saarelle. "Hienoa työtä. Menkää nopeasti lämmittelemään, ettette palellu." Hatsumomo käski, ja soturit nyökkäsivät.

Kaanaankoira käveli rannan tuntumaan. Hatsumomo tajusi, ettei hän ollut sanonut Yóulle sanaakaan, kun oli häipynyt luolasta. Narttu olisi tahtonut takaisin uroksen lämpöön, mutta nyt Hatsumomo oli todella kiihdyksissä tapahtuneen johdosta.

Yóu.

Yóu oli mennyt sen jälkeen kun Hatsumomo, hautaamaan soturin, hän valitsi hienon hautapaikan suuren puun viereltä, hän kaivoi maahan kuopan ja hautasi koiran. Kun työ oli tehty, sakemanni vain istui haudan ääressä hiljaa sanomatta mitään, kyynel valui uroksen poskelle hänen ainoasta silmästään ja hän nielaisi, kuitenkin pian Yóu nousi ja katsoi viellä hautaa arvokkaasti kunnes sitten lähti menemään kohti rantaa.

Yóu käveli Hatsumomon luo(?) ja katsoi tätä,''Lupaan auttaa saaren suojelussa parhaani mukaan, sotilaani kertomuksen perusteella he eivät olleet veljeni alaisia, olisivatko ne olleet niitä kannibaaleja, jos olivat niin ne naaraat ovat pulassa mutta emme voi enään tehdä mitään koska emme tiedä missä ne piileskelevät.

Hatsumomo

Vaaleaturkkinen huomasi Yóun tulevan vierelleen, muttei sanonut mitään. Hatsumomon katse oli jäätävä sen tuijottaessa suoraan eteenpäin merelle, joka oli saaren ympäriltä miltei täysin sula. Sen yli pääsisi vain uimalla, mutta todennäköisesti paleltuisi, jos ei pääsisi pian suojaan. Meri kyllä jäätyisi pian uudestaan, mutta toistaiseksi se piti heidät turvassa, vaikka he itse joutuivatkin olemaan niin sanotusti saaren "vankeina".

Kun Yóu avasi suunsa, Hatsumomo laski päänsä alas ja kyyneleet alkoivat valua pitkin naaraan poskia. "He olivat vain pieniä pentuja, Yóu!" Kaanaankoira sanoi nyyhkyttäen, tarkoittaessaan tapettua kolmea pentua. Urosmainen ja karaistunut Hatsumomo ei itkenyt juuri koskaan, mutta jostain syystä nartun mielialat olivat heitelleet paljon viime päivinä. Eihän Hatsumomo tienyt alkaneesta raskaudestaan mitään. "Ja ne naaraat...emme voi jättää heitä pulaan!" Vaaleaturkki sanoi, ja nousi seisomaan.

Yhtäkkiä naaras kääntyi ympäri, ja juoksi alemmas kohti rantaa. Ajattelematta mitään Hatsumomo loikkasi hyiseen veteen ja lähti uimaan kohti jään reunaa. Vesi tuntui puristavan hänen koko kehonsa kasaan, eikä naaras voinut hengittää kunnolla päästessään kuivalle maalle. Hatsumomo ravisteli turkkiaan pitkään, jotta suurin osa vedestä poistuisi turkista. Pakkanen alkoi kuitenkin tehdä tehtäväänsä ja vesi alkoi jäätyä karvoihin, joten Hatsumomo lähti nopeasti liikkeelle pysyäkseen lämpimänä ja taistellakseen kylmyyttä ja hypotermiaa vastaan

Yóu.

Urostakin harmitti tapaus ja toisen juostessa rantaan ja hypätessä veteen, uros hyppäsi perässä, pian he tulivat rantaan ja Yóu meni naaraan viereen(?),''Mene sinä vain takaisin, minä lähden etsimään niitä naaraita.'', uros haistoi ilmassa jotenkin tutun hajun ja huomasi verijälkiä maassa,''Pysy siinä.'', sakemanni lähti seuraamaan jälkiä ja huomasi vähän matkan päässä yhden nartuista verisenä,''Pääsin juuri ja juuri pakoon mutta minut raiskattiin samoin kuin muut ja toiset tapettiin, olin itsekkin kuolla kunnes huomasin tilaisuuden paeta.''

Yóu järkyttyi uutisista mutta auttoi toista pyytämällä sotilaita viemään naaraan hoidettavaksi,''Keitä ne koirat olivat ja mikä oikeus niillä oli tappaa viattomia koiria?'', uros jäi niille sijoille miettimään asiaa, lumipyry alkoi muuttua sakeammaksi ja Yóu meni Hatsumomon luokse,''Muut naaraat on raiskattu ja tapettu mutta yksi pääsi pakoon, pitäisikö meidänkin mennä pois täältä kylmästä?'', uros kysyi katsoen huolestuneena rakastaan.

Hatsumomo

Naaras ei olisi tahtonut Yóun seuraavan, muttei voinut estää toista. Salaa Hatsumomo oli helpottunut siitä, että sakemanni oli tullut mukaan. Kaanaankoiran hampaat kalisivat yhteen, ja kävely oli hiukan jäykkää, mutta naaras tunsi sydämensä lyövän kiivaasti, ja varpaiden pistelystä huolimatta ei ollut niin kylmissään, kuin oli kuvitellut olevansa. Ehkä se johtui metsän tarjoamasta tuulensuojasta.

Yóun käskiessä häntä palaamaan takaisin, Hatsumomo ei ehtinyt reagoida mitenkään, kun sakemanni näytti huomaavan jotain. Naaras luimisti korvansa, ja painautui matalammaksi. Yhtäkkiä metsästä ilmestyi verinen ja pahoin loukkaantunut naaras, joka kertoi muiden kuolleen. Heti kylmyys katosi Hatsumomon kehosta, naaraan ryhti suoristui, ja korvat painautuivat niin luimuun, että ne katosivat niskavillojen sekaan. Koko Hatsumomon turkki näytti pörhistyvän, ja häntä kohosi ylös raivon leiskuessa nartun silmissä. "Ne pa*kiaiset!! Kuinka he kehtaavat!" Hatsumomo karjahti, ja alkoi murista niin kovaan ääneen, että se tuntui jo epämiellyttävältä naaraan itsensä kurkussa.

Samassa metsästä tuli kolme urosta, jotka nuolivat verta suupielistään. "Täällähän se meidän pieni karkulaisemme on..." Yksi heistä sanoi paenneelle nartulle. Urokset eivät ehtineet kuitenkaan sanoa tai tehdä mitään, kun Hatsumomo syöksyi noita kohti. Hampaat paljastettuina ja silmät ammollaan Hatsumomo iski hampaansa ensimmäisen uroksen kurkkuun, ja kovalla voimalla rusensi tämän kaularangan poikki kertapuraisulla. Viimeksi Koumea pelastaessaan Hatsumomo oli ollut yhtä voimakas, johtuen valtavan raivonpuuskan aiheuttamasta adrenaliinin ryöpystä. Seuraava uros menetti toisen etujalkansa Hatsumomon rajun iskun voimasta.

Kaanaankoiraa alkoi pyörryttää kovan rehkimisen ja kylmyyden johdosta, sen iskiessä hampaansa jalkansa menettäneen uroksen niskaan. Hatsumomo ei nähnyt vasemmalta puolelta hyökkäävää kolmatta urosta lähes näkökyvyttömän silmänsä vuoksi, ja tuo iski nartun rajusti maahan. Hampaat uppoutuivat naaraan pehmeään kaulanahkaan, mutteivät vielä aivan läpi asti. "Sinähän sisukas olet...taidan tehdä sinusta uuden leikkikaluni...." Uros sanoi, ja kiristi otettaan nartun kaulalla, jolloin veri alkoi hitaasti vuotaa uroksen hampaiden välistä. Hatsumomo murisi raivokkaasti, ja yritti riuhtoa itsensä irti, mutta äskeinen hyökkäys oli vienyt paljon voimia.

Tällä välin jalkapuoli uros nousi hitaasti seisomaan, ja katsoi Yóuta hetken. "Jos liikutte, tapamme nartun. Saatte katsella, kun pikku ystävänne raiskataan ja tapetaan silmienne edessä..." Koira sanoi ivallisesti nauraen, ja lähti hitaasti kohti Hatsumomoa, jota toinen uros piti tiukasti maata vasten.

Yóu.

Uros kauhistui huomatessaan koirat ja kun nämä kävivät Hatsumomon kimppuun, Yóu pimahti, hän ei kuitenkaan voinnut tehdä mitään koska pelkäsi Hatsumomon puolesta, yhtäkkiä kuitenkin heidän ympäriltään alkoi kuulua ääniä,''Irrottakaa hänestä tai makaatte seuraavana haudassa.'', ympärille oli ilmestynyt julmetusti koiria ja viholliset katsoivat silmät pyöreinä ympärilleen, toinen irrotti hampaansa naaraasta(?) ja Yóu pystyi nyt käymään jalkapuolen kimppuun murtaen tämän kuonon ja leuan.

''Häipykää Nagasakista tai ensi kerralla ette pääse vähemmällä.'', noin 30 koiraa alkoi piirittää vihollisia jotka kauhistuneina änkyttivät jotain ja pinkaisivat pakoon, sotilaat väistyivät ja koirat juoksivat suoraan hyiseen veteen nousten kuitenkin siitä jäälle ja juosten kauas pois saarelta,''Oletko kunnossa?'', Yóu kysyi naaraalta huolestuneena ja tarkkaili tämän vointia, onneksi vihollinen ei ollut ehtinyt tehdä pahempaa.

''Kannibaalit.'', sakemanni sanoi vihaisena katsoen siihen suuntaan mihin vihollinen oli pinkaissut,''Tunnistin toisen naaman nähtyäni hänet kerran Gajyon läheisyydessä, miksi viholliset eivät voisi vain lopettaa ainaisen taistelunhalun?'', uros kysyi vihaisena ja lähti vähän kauemmas rauhoittumaan istahtaen lumihankeen ja henkäisten syvään.

Hatsumomo

Hatsumomo riuhtoi itseään irti toisen otteesta, tuloksetta. Kun jalkapuoli lähestyi häntä, Hatsumomo alkoi murista vihaisesti, ja riuhtoa lisää, muttei onnistunut liikahtamaankaan.

Yhtäkkiä ympärille ilmestyvät soturit veivät kaksikon huomion, ja toisen uroksen irrottaessa otteensa hetkeksi hänen niskastaan, Hatsumomo kierähti pois tuon alta. Samassa kaanaankoiran hampaat iskeytyivät urosken kurkkuun, ja väänsivät toisen maahan. Vaaleaturkkinen ei kuitenkaan jaksanut tehdä enempää, mutta onneksi auttamaan tulleet soturit saivat viholliset pakenemaan.

Hengästynyt Hatsumomo nousi vapisten istumaan, ja katsoi Yóuta yhä järkyttyneenä. "O-olen kunnossa..." Kaanaankoira vastasi, ja ravisteli hiukan päätään. Veri oli valunu pitkin niskaa ja kaulaa, ja tahrinut kauniin toffeenvärisen turkin punaiseksi. Naaras, joka oli selvinnyt vihollisten hyökkäyksestä, tuli myöskin tarkistamaan hänen vointiaan. "Kiitos, Hatsumomo-neiti..." Haavoittunut naaras sanoi, ja Hatsumomo hymyili tuolle lämpimästi. Vaikka kyseessä olikin yksi Yóun lauman naaraista, tunsi kaanaankoira tuon kuuluvan joukkoon yhtä lailla, kuin kaikki hänen omatkin soturinsa.

"On varmaan parasta, että yövymme täällä, ja uimme saarelle vasta huomenna...vesi on liian kylmää..." Hatsumomo ehdotti Yóulle. Vaikka päivä oli vasta alussa, eikä jään reunalta saarelle ollut pitkä matka, vaaleaturkki tiesi, että hän ja pakoon päässyt naaras tarvitsisivat lepoa.

Yóu.

Uros nyökkäsi ymmärtäväisesti naaraalle. Kun yö laskeutui, Yóu lähti tarkistamaan ympäristöä, hän ei huomannut onnekseen mitään epäilyttävää mutta varmuuden vuoksi jäi vahtimaan sille paikalle, sakemanni katsoi rauhallista tähtitaivasta ihaillen samalla kun pienet lumihiutaleet putoilivat hänen päälleen. Uros pyyhki lunta hieman jäänpäältä nähdäkseen peilimäisen jään, jään alla näkyi jotain kiiltävää eikä uros tiennyt mikä se oli. Yóu nukahti ja alkoi tuhisemaan tyytyväisenä.

Aamulla kun heräsi hän muisti ettei ollut enään muiden luona ja lähti etsimään muita. Kun hän viimein löysi muut(?), hän tuhahti tyytyväisenä ja lähti tarkistamaan onko heidän hyvä palata saarelle ja se näytti ainakin siltä että sinne voisi palata.

//Lyhyt.

Hatsumomo

Vaalea naaras oli kiitollinen Yóulle, että tämä tahtoi jäädä heidän kanssaan lepäämään. Hatsumomo pyysi loukkaantunutta naarasta mukaansa, ja nämä asettuivatkin suojaisten pensaikkojen alle makaamaan. Sinne ei tuullut tai satanut lunta, sillä paksu lumipeite oli tiivistynyt ikään kuin katoksi oksiin. Maa puolestaan oli lähes täysin kuiva, ja Hatsumomo huokaisi tyytyväisenä asettuessaan makuulle. "Hoidamme sinut kuntoon heti saarella." Naaras sanoi toiselle. "Kiitos paljon...minun nimeni on muuten Kiyu." Naaras esittäytyi. Hatsumomo nyökkäsi Kiyulle hymyillen, ennen kuin ummisti silmänsä ja nukahti pian.

Melkein koko yön Hatsumomo näki painajaista, jossa hän menetti kaikki läheisensä, eikä saanut pelastettua laumaansa tai kotisaartaan. Uni tuntui kestävän ikuisuuden, ja tapahtuvan ikään kuin hidastettuna. Hatsumomo liikuskeli levottomasti, murahdellen aina silloin tällöin. Aamun valjetessa naaras viimein havahtui unestaan, ja tunsi itsensä silti hyvin väsyneeksi.

Yóun tullessa tarkastamaan heidän olinpaikkansa, Hatsumomo kiirehti nopeasti uroksen perään. Myös Kiyu havahtui kaksikon poistumiseen, ja lähti juoksemaan kaksikkoa kiinni. "Meidän on aika palata.." Hatsumomo totesi pysähtyessään rantaan. Narttu katsoi vielä Yóuta ja Kiyua, ja lähti sitten taivaltamaan lumen peittämän jään yli. Onneksi heidän ei tarvitsisi enää juosta sen ylitse uintimatkan jälkeen, vaan he pääsisivät pian takaisin lämpimään.

Yóu.

Uros lähti juoksemaan Hatsumomon perään juoksemaan jäälle, loppumetreillä hän ui sen loppumetrit ja pääsi viimein takaisin saarelle, kun muut tulivat(?), hän lähti etsimään lämpöisää paikkaa missä he voisivat levätä ja pääsi pian pääluolalle,''Hoitakaa te muut loukkaantunut naaras ja viekää hänet lepäämään, minä lähden etsimään ruokaa.'', uros lähti etsimään metsästä saalista mutta ei sitä löytänyt hetkeen.

Pian hänen näkökenttäänsä osui peura joka oli tullut etsimään syötävää, Yóu lähti ryömimään huomaamattomasti lähemmäksi jotta peura ei huomaisi häntä, pian hänen ja peuran välissä oli pienehkö lumikumpare ja muutama pensas, peura oli selin sakemanniin joka pian hyppäsi peuran niskaan kiinni.

Pian uros palasi peuraa raahaten luolalle ja sotilaita tuli auttamaan häntä, he jättivät peuran luolan eteen jotta muut voisivat tulla nauttimaan sen lihasta, Yóulla itsellään ei ollut nälkä vaan hän hän meni luolaab.