Koti, vai ei? (sotakoirat, avoin kaikille)

Ryukiba

Sakemanniuros tunsi lihaksissaan valtavaa kipua ja polttoa, mutta silti se ei hidastanut vauhtiaan milliäkään. Päällikkö tiesi, että hänellä oli vielä voimavaroja jäljellä, eikä hän voinut aikaisemman taistelun vuoksi tuottaa pettymystä sotureilleen ylimääräisellä lepotauolla.

Ohu ja Honshu oli jäänyt taa epävakaisuuksiensa vuoksi, mutta nyt avautuva maisema näytti muuttuvan suorastaan silmissä. Ryukiballa oli vahva aistimus, että täällä ei asunut muita laumoja, sillä missään ei näkynyt jälkiä tai tuoksunut oudolle. Saaliseläimetkin näyttivät vastaantullessaan ensin vain hämmentyneeltä, ennen kuin pötkivät pakoon. Se oli merkki siitä, että niiden perässä ei ollut juossut vielä yksikään metsästäjä.

Ryukiba hidasti hiukan tahtiaan hölkkävauhdiksi. Kieli roikkui suupielestä, ja uros läähätti kuumissaan. Kevättalvi, pakkasta tuskin ollenkaan. Tiivis turkki suojasi nyt liiankin hyvin kylmältä. Silti jalat kohosivat maasta verkkaisina, ja kuljettivat vankkaa kehoa vaivattoman näköisenä eteenpäin.

Kun nuoren päällikön silmiin osui suuri, jyrkkä kallionrinne, Ryukiba pudotti vauhtinsa pitkiksi kävelyaskeliksi. Uros käveli vuorenrinteen toiselle puolelle, josta paljastuikin Ryukiban arvauksen mukaan suurehko luola. Tummaturkkinen uros pysähtyi nyt kokonaan. "Jäämme tähän!" Päällikkö ilmoitti, ja kuten tavallista, metsästysryhmä siirtyi vähän matkan päähän lepäämään, jotta jaksaisi pian lähteä liikkeelle.

Daïka
Narttu juoksi Ryukiban ja muiden kenraalien takana. Matka oli ollut pitkä, ja Daïka oli väsynyt pitkästä matkasta. Hän kääntyi katsomaan ryhmäläisiään ja huokaisi itsekseen. Kaikki alkavat olla väsyneitä... Toivottavasti pysähdymme pian. Daïka mietti.

Juostessaan, sakemanni tarkkaili ympäristöä. Alue oli hyvin kaunis, nyt kun lumi alkoi pikku hiljaa sulaa. Aluella ei tuntunut olevan muita koiria. Daïka huomasi johtajansa hidastavan ja hidasti itsekkin. Hänen isoveljensä Chekov katsoi Daïkaa.
"Näyttää siltä että pysähdymme..." Chekov huohotti. Daïka nyökkäsi.
"Hyvä niin." Daïka sanoi ja johdatti ryhmänsä puiden alle lepäämään. Melkein kaikki hänen ryhmäläisistään kaatuivat heti sulavaan lumeen. Muutama ryhmäläisistä erosi joukosta ja liittyi muiden metsästäjien joukkoon. Daïka kävi makaamaan maahan ja hymyili ystävilleen. "Levätkää. Olette ansainneet sen." Narttu kehui ja tarkkaili Ryukiban toimia sivusilmällä samaan aikaan kun jutteli Chekovin ja Jessyn kanssa.

onpas kaunista aluetta. Lev mietti juostessaan eteenpäin. Sitten lev alkoi kävellä rauhallisesti Ryukiban tahtiin.Lev asteli vuoren rinnettä ylöspäin. Siellä hän näki luolan. Lev kävi heti makuulle raskaasti puuskuttaen. Lev katsoi Ryukibaan "johtaja näyttäisi olevan hyvää seutua." Lev sanoi ja jäi odottamaan toisen vastausta.

Bella

Sakemanni narttu juoksi lauman perässä, mutta tarkoituksella hiukan etäämällä ja pitämällä pienen välimatkan. Jatkuva matkan teko alkoi ottaa narttua voimille, mutta tämä ei näyttänyt ulospäin mitään merkkejä. Tsainen juoksu vauhti ja hidas hengitys auttoivat matkan taittamista. Seutu oli muuttunt aivan valtavasti matkan aikana ja maisemat olivat lumoavia.

Bella hiasti automaattisesti vauhtiaan kuultuaan kaukaa edeltä johtajan käskyn. Se kallisti pienesti päätään ja siristi silmiään nähdäkseen tarkemmin mihin nämä olivat pysähtyneet. Edessä näytti olevan suuri suuri kallio rinne. Rinne näytti ainakin suojaavan mahdollisilta kovilta tuulilta taas syksyn tullen. Bella huomasi useiden kaatuvan väsymyksestä hankeen, mutta tämä pysyi uljaasti pystyssä. Kukaan ei silti tuntunut huomaavan lumeen sulautuvaa koiraa. Tämä vilkaisi johtajan suuntaan ja huomasi Daikan tarkkailevan tätä. Huomio ei ollut epätavallinen, mutta silti tämän mielestä hiukan outoa. Narttu huokaisi pienesti ja käänsi katsetaan hiukan ympäristön suuntaan. Mukava makuupaikka olisi ollut todella tarpeen. Nyt ei sellaista kuitenkaan näyttänyt löytyvän ja se mielessä kävi kaivaa pieni mukava kuoppa lumeen. Tätä varten se käveli hiukan syjemmälle ja alkoi kaivaa. Lumi oli sulaa ja kevyttä, joka teki kaivamisesta helppoa. Pian sen edessä olikin mukavan näköinen kolon tyyppinen. Saksanpaimenkoira asettui koloonsa ja pyörähti muutaman kerran saadakseen mukavan asennon. Lopulta se löysi hyvän asennon ja kävi makuulle. Lumi ei ollut erityisen kylmää ja turkki suojasi hiukan. Kolostaan se katseli laumalaisten puuhia ja ajatteli tulevaisuutta. Ainakin paikka näytti mukavalta ja jääminen olisi hyvä vaihtoehto

Pavel

Seefferi tarpoi uljaasti eteenpäin pienoisessa hangessa, eikä todellakaan suostunut näyttämään väsymystään. Samalla tämä tarkkaili ympäristöä, ja pisti itsekin merkille saaliseläinten reaktiot sotakoirien tullessa esiin. Toki Pavelia väsytti, mutta nyt oli juoksemisen aika, ja vasta kohta lepäilyn.

Kun pysähtymiskäsky kuului, Pavel astui sivuun sotakoirien rykelmästö ja alkoi puuskuttaa hieman. Sen tassujakin särki jo pikkuisen. Seefferi nosti katsettaan ylemmäs ja katseli ympärilleen. "Tästähän saadaan oikein mainio tukikohta." Pavel tokaisi itsekseen.

Pavel käänsi katseensa Ryukiban ja Levin suuntaan ja lähti itsekin hölkkäämään näiden suuntaan. "Voin jossain vaiheessa tutkia ympäristöä muiden laumojen varalta, vaikka tuskin täällä ketään on."

Ryukiba

Ryukiban voimat olivat olleet koetuksella, mutta silti uros ei levännyt vielä. Velvollisuudentuntonsa vuoksi se odotti ensin, että kaikki olivat asettuneet aloilleen. Ryukiba istahti luolan suulle, ja pian Lev liittyi hänen seuraansa. Toisen kehuessa seutua, myös sakemanni nyökkäsi tyytyväisenä. "Tämä paikka olisi sopiva meille kaikille. Toivottavasti kukaan ei asuta tätä jo, vaikka olenkin jo melkein varma, ettei niin ole." Ryukiba totesi. Pian Pavel ilmoitti halukkuudestaan tutkia ympäristöt, ja Ryukiba nyökkäsi hyväksyvästi. Olisi parasta selvittää asia mahdollisimman pian.

Sakemanni katsoi nyt metsästysryhmän komennossa toimivaa urosta, ja nyökkäsi hiuksenhienosti tuolle tavoittaessaan sakemannin katseen. Komentaja nyökkäsi takaisin, ja nousi jaloilleen, ulvoen metsästysryhmälle käskyn lähteä haravoimaan seudun saaliskantaa. Ryukiba asettui makaamaan luolan suulle, josta näki hyvin miltei koko lauman.

Sakemanni ei tiennyt, että aukion toisella puolella päivysti hiljaa metsissä Ashira, nuori huskyuros pienen laumansa kanssa. Ashira oli asuttanut aluetta aiemmin, mutta pysytellyt pitkään sieltä poissa. Nyt husky ei näyttänyt olevan mielissään siitä, että heidän alueellaan oli tunkeilija. "Mitä aiotte tehdä, Ashira-san?" Yksi hänen sotureistaan kysyi. Yksisilmäinen husky virnisti ilkikurisesti. "Aion haastaa heidän johtajansa, ja ottaa alueeni ja hänen laumansa haltuuni..." Ashira vastasi, ja painautui matalaksi. "Olkaa valmiina..." husky kuiskasi, ja hahmot soluttautuivat takaisin maastoon.

Lev

Lev käänsi katseensa häntä kohti kävelevää pavelia. "Minä voin lähteä pavelin mukaan tosin en usko että täällä olisi kettän." Sitten lev haistoi vieraita hajuja. "Johtaja luulen että meitä tarkkaillaan." Lev sanoi totisena ja katseli samalla ympärilleen. Muuta ei nähnyt ketään Lev nousi ylös maasta. Ja yritti etsiä katseellaan mahdollisen vihollisen mutta turhaan. Lev alkoi murista kovaan ääneen.

Daïka
Narttu katsoi metsästysryhmän perään ja hymähti.
"Tänne saapuessa, huomasin että täällä on runsaasti ruokaa." Daïka totesi Chekoville. Isoveli nyökkäsi ja katsoi metsään.
"Niin minäkin. Toivottavasti Johtaja päättää jäädä tänne." Daïka hymyili ja ajatteli jos asettuisi tänne asumaan. Alue oli todella kaunista. Jos Daïka ei olisi niin väsynyt, hän olisi jo lähtenyt tutkimaan aluetta.

Yhtäkkiä Daïkan korvat nousivat pystyyn. Nartun lihakset jännityivät. Heitä tarkkailtiin! Chekov tönäisi siskoaan. "Ole kun et näkisi niitä. Nouse ylös rauhallisesti, ihan kuin niitä ei olisi, ja ilmoita Johtajalle." Chekov sanoi. Daïka nyökkäsi ja lähti rauhallisesti kävelemään Ryukibaa kohti. Luolalle saapuessa, narttu kumarsi päätään.
"Johtaja. Saanko puhua kanssanne?" Daïka kysyi matalalla äänellä.

Ryukiba

Sakemannin aistit valpastuivat heti Levin sanojen myötä. Toinen alkoi murista, ja päällikkö nousi hitaasti jaloilleen. Ryukiban katse haravoi maisemaa, mutta se oli hiljainen. Jopa niin hiljainen, että se vaikutti omituiselta.

Pian yksi lauman sotureista lähestyi häntä, ja pyysi saada lupaa puhutella. Ryukiba nyökkäsi luvan myöntääkseen, sillä toisen ulkomuodosta ei rauhallisuuden vuoksi osannut epäillä asian koskevan tarkkailijoita.

"Alueella taitaa olla joku muukin, joka ei ole ilahtunut vierailusta." Ryukiba sanoi hiljaa, katsoen ensin Leviä ja sitten Daikaa. "Käyttäytykää, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Heidän on luultava, että he pääsevät yllättämään." Sakemanni sanoi, katsoen sitten taas Leviin. "Ilmoita muillekin, että käyttäytyvät normaalisti. Emme tiedä kuka meitä on vastassa." Uros sanoi.

Ryukiba kääntyi nyt takaisin Daikan puoleen."Mitä halusit sanoa?" Sakemanni kysyi, odottaen nyt toisen vastausta.

Pavel

Seefferi oli jo lähdössä tarkistamaan ympäristöä, kun kuuli Levin sanat. Äkkiä tämänkin kirsuun tunkeutui vieraita hajuja, eikä Pavel ollut iloinen.

Uros käänsi katseensa paikalle ilmantuuneeseen Daikaan, ja katsoi sitten ulos luolasta. "Menen ilmoittamaan muille että eivät välitä. Jos tarve vaatii voin livahtaa selustaan, jos saan muutaman toverin mukaani." Pavel ilmoitti ja lähti hölkkäämään ulos.

Luolan ulkopuolella Pavel vilkaisi vain nopeasti sivulleen, ja huomasi muutamasta koirasta vilauksen. Seefferi jatkoi kuitenkin matkaansa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Pavel ilmoitteli joillekkin etteivät välittäisi tunkeilijoista, ja tämän tehtyään Pavel varmisti että kukaan ei katsonut tämän suuntaan ja livahti tiheään pusikkoon. Eihän tuolta paikalta Ashiran lauman keskustelua kuullut, mutta näköyhteys oli koko ajan.

Daïka
Narttu kumarsi päätään uudestaan ja astui lähemmäs Ryukibaa että tämä kuulisi.
"Näköjään huomasitte sen jo, Johtaja." Daïka sanoi. "Viholliset ovat aika lähellä. Huomasin niiden läsnäolon kun makasin tuolla." Narttu sanoi ja katsoi veljeään sivusilmällä. "Pitäisikö varautua hyökkäykseen, Johtaja?" Daïka kysyi. Hän tunsi vahvasti luissaan että kohta alkaisi tapahtumaan.

Ryukiba

Tummanpuhuva sakemanniuros nyökkäsi Daikan sanoille. Se vilkaisi nopeasti Pavelia, muttei halunnut herättää epäilyksiä tarkkailijoissa, joten ei reagoinut tuon sanoihin. "Olkaa vain varuillanne. Jos he hyökkäävät, olemme valmiina." Ryukiba kuiskasi.

Tällä välin ketterä Ashira oli jättänyt muutaman soturin aikaisemmille sijoilleen väijyksiin tarkoituksella, jotta sotakoirat huomaisivat nämä, mutta luulisivat, ettei vihollisilla ollut aavistustakaan heidän tietämisestään. Puita hyödyksi käyttäen muutama koira oli onnistunut siirtymään melko lähellekin Ryukibaa, Daikaa, Leviä ja muita, mutta toistaiseksi ne eivät olleet päästäneet ääntäkään, ja oksisto oli heidän onnekseen tuulen yläpuolella.

Ryukiba vilkuili vielä kauas, huomaten pienen liikahduksen lumikasan takana. Uros siristi silmiään hiukan hämillään. Miksi tarkkailijat maastoutuivat noin kömpelösti? Olivatko he niin kokemattomia, vai oliko tässä jotain muutakin? Sakemannin katse siirtyi hitaasti horisontista lähietäisyydelle, kunnes yllättäen puun oksistosta putosi hieman lunta.

Salamannopeasti Ryukiba antoi varoituksen sotureille, ennen kuin Ashira loikkasi oksistosta suoraan hänen niskaansa. Päällikkö ei ehtinyt nousta jaloilleen, kun neljä Ashiran soturia hyökkäsi johtajansa perässä, ja nuo tarttuivat tiukasti sakemannin jokaiseen raajaan, vetäen tämän irti maasta. Ryukiballa ei ollut mahdollisuuksia päästä irti viiden koiran otteesta yksin. Uros tunsi Ashiran hampaiden pureutuvan hänen niskanahkaansa.

"Liikkumatta! Muuten tapamme hänet!" Husky huusi ympärillä oleville sotureille.

Daïka
Daïka nyökkäsi takaisin johtajalleen, ja oli jo menossa ilmoittamaan ryhmälleen asiasta, mutta juuri silloin Ryukiban kimppuun hyökättiin. Daïka kääntyi salamannopeasti ympäri, ja tämän niskakarvat nousivat pystyyn.
"Johtaja!" Daïka huudahti, ja otti askeleen eteenpäin. Ashira murahti varoittavasti Daïkalle.
"Etkö tajunnut, hölmö narttu?! Liikkumatta, tai tapamme hänet!" Ashira huudahti. Yksi Ashiran alaisista tarttui Daïkaa niskasta ja painoi nartun maahan. Daïka kuuli veljensä huutavan hänen nimeään. Daïka kiristi hampaitaan.
"Keitä te oikein olette?!" Daïka huudahti Ashiralle.

Bella

Auringon lämpö ja suojaava kuoppa olivat juuri se mitä narttu tarvitsi pitkän matkan jälkeen. Silti vaistot eivät antaneet sen nukkua hetken. Jokin oli selvästi vialla ja sakemanni kohotti päätään. Alue oli hiljentynyt kokonaan vaikka äsken ääniä oli ollut paljon erillaisia. Hijaisuus oli hyvin raskas ja laumalaiset alkoivat katsella ympärilleen. Bella pysyi paikoillaan ja odotti jotain. Nopea vikaisu kertoi johtajan olevan tilanteen tasalla ja myös Daikan. Jotenkin tämä sai nartun tuntemaan oudon tunteen, mutta siirsi sen syrjään oitis.

Yhtäkkiä kaikki taphtui nopeasti. Oksiskosta tipui lunta ja neljä soturia hyökkäsi johtajan kimppuun. Salamana Bella oli ylhäällä ja lähestyi. Ei uhkaavasti, mutta soturin varmuudella. Se pysähtyi melkein Daikan taakse ja katsoi hyökkääjien johtajaa. Silti tämä tunsi urosten katseen porautuvan tähän. Silti tämä ei välittänyt tuojotuksesta ja piti katseensa Ashiran silmissä. "Mitä haluatte, että lähdette ja päästätte johtajamme menemään? Ottakkaa minut hänen sijastaa" Bella puhui täysin varmana ja ei osoittanut horjuntaa. Katse oli päättäväinen ja se oli valmis ottamaan vastaan sanojensa seurakset. Ensimmäisen kerran elämssään se oli valmis uhraamaan itsensä toisen vuoksi.

Ryukiba

Sakemanni ei voinut liikkua mihinkään suuntaan ollessaan täysin ilmassa. Uros kuitenkin lopetti vastaan rimpuilemisen, sillä Ashiran ote niskassa kertoi, ettei tuo aikonut tappaa häntä, ainakaan heti. Ryukiban oli säästettävä jo muutenkin vähissä olevia voimia mahdollista kaksintaistelua varten.

Uros katsoi, kun myös Daika painui maahan, ja tunsi epätoivoa. Soturit olisivat valmiita uhraamaan itsensä toisen vuoksi, mutta sitä päällikkö ei halunnut. Asia oli pakko hoitaa jotenkin muuten. "Mitä tahdotte? Ja kuka ylipäätänsä olet?" Ryukiba kysyi murahtaen. "Olen tämän alueen omistaja, Ashira. Otamme kotimme, ja laumanne haltuumme!" Ashiran ilkikuriset sanat vastasivat, ja huskyn tuima katse kääntyi nyt Bellaan, joka tarjoutui johtajansa tilalle. Ashira näytti hetken siltä, kuin syöksyisi tuon kimppuun hetimiten, mutta Ryukiba ei tahtonut enää uhrata sotureitaan.

"Kuules, Ashira. Miksi et taistelisi minua vastaan reilusti? Jos voitat, häivyn mailtasi, ja saat laumani." Uros ehdotti, ja sai osakseen kauhistuneita katseita. Panokset olivat kovat, mutta katsoessaan Daikaa maassa, Ryukiban oli pakko keksiä jotain. Ashira nauroi, irrottaen otteensa. Hän nyökkäsi sotureitaan päästämään irti, ja sakemanni putosi maahan. Nopeasti tummaturkki hypähti jaloilleen, ja ravisteli itseään. "Selvän teki. Ei sinusta minulle ole vastusta, rääpäle!" Lihaksikas husky huusi. Ryukiba oli toista sirompi, mutta toinen ei tiennyt sakemannin taidoista mitään.

"Näytä se sitten minulle!" Ryukiba huusi, hyökäten ensimmäisenä. Kaksikko kaatui hankeen lumi pöllyten, kun johtajat kävivät toistensa kimppuun valtavan murinan ja iskujen saattelemina.

Lev

Lev ilmoitti muutamille sotureille asiasta. Lev palasi takaisin Ryukiban luokse. Lev halusi olla johtajansa lähellä jos vihollinen tekisi yllätys hyökkäyksen. Lev katseli rauhallisesti ympärilleen kunnes hänkin huomasi että puusta putosi lunta. Silmän räpäyksessä neljä koiraa oli nostanut Ryukiban ilmaan.Enkö pysty koskaan suojelemaan johtajaani. Lev ajatteli kunnes lev näki lähestyvän Bellan. Lev muisti pienoisen riifan mikä näiden kahden välillä oli ollut,mutta ei mietiskellyt sitä enenpää tälläisessä tilanteessa. Ryukiban ehdottaessa kaksintaistelua Lev hymähti. Hymy hyytyi nopeasti kun Ryukiba sanoi ottelun panoksen. Lev olisi ollut varma johtajansa voitosta ellei hän olisi jo ennestään hieman väsynyt. Heti kun Ryukiba ja ashira kierivät alas rinnettä lev viilteli kolmen muun kurkut auki. Jonka jälkeen hän jäi seuraamaan taistelua.

Daïka
"Johtaja!" Daïka huudahti, kun Ryukiba ja Ashira aloittivat kaksintaistelunsa. Narttu riuhtaisi itsensä irti ja hypähti kivelle, mistä hän näkisi taistelun kunnolla. Chekov ja Jessy loikkasivat Daïkan vierelle.
"Oletko kunnossa?" Chekov kysyi siskoltaan. Daïka nyökkäsi, mutta piti silmänsä tiukasti kiinni Ryukiban ja Ashiran kamppailussa.
"Johtaja! Tehkää siitä hakkelusta!" Jessy haukkui. Daïka kiristi hampaitaan. Näyttää aika rajulta... Daïka mietti ja jännitti lihaksensa, jos hänen täytyisi auttaa.

Bella

Johtajan sanat tulivat nartulle hiukan järkytyksenä ja se tunsi, että sen ylpeyttä olisi loukattu. Ensimmäistä kertaa tämä oli valmis näyttämään uskollisuutensa ja johtaja torjui sen kylmästi. "Olisiko minu pitänyt olla uros, että johtaja oli hyväksynyt uhrauksen" Bella ajatteli katerana ja tunsi, että oli hävinnyt yhden koetuksen uuden johtajan luottamuksen saamiseksi.

Sakemanni ei enää kuunnellut ympärillään ketään ja kääntyi jouksuun metsään päin. Vaikka narttu oli hiukan kevyen puoleinen sen tassu upposivat silti lumeen jättäen selvät jäljet. Metsän laidalla se kuuli tappelun äänet ja pysähtyi pieneksi hetkeksi. Johtaja taisteli hurjan näköisesti toista urosta vastaa, mutta uskoi ettei sen tarvinnut jäädä todistamaan mitään. "Daika ja muut auttavat kyllä johtajaa" Bella ajatteli ja lähti uudestaan nopeaan juoksuun metsän halki. Tämä halusi hetkeksi pois mahdollisimman kauas toisten lauman luota. "Bella!" Se kuuli jonkun uroksen huutavan vielä takaansa, mutta ei pysähtynyt. Loukattu ylpeys oli tälle vaikein asia.

Pavel

Seefferi seurasi tilannetta syrjempää, ja juuri ennen kuin neljä koiraa hyökkäsivät Ryukiban kimppuun, Pavel huomasi hyökkääjät muttei kerennyt varoittamaan. Kaksintaistelu ei huolettanut Pavelia, ja se uskoi Ryukiban voittomahdollisuuksiin.

Seefferin katse kääntyi pois juoksevaan Bellaan ja tämä murahti pienesti. Uros vilkaisi vielä Daikan suuntaan. "Kukaan ei puutu taisteluun ellei Ryukiba-herra toisin päätä!" Pavel ilmoitti kuuluvasti ennenkuin katosi metikköön.

Seefferi seurasi Bellaa pitkin pientä pientaretta metsäpolun vieressä. Uros hypähti nopeasti Bellan eteen (?) , ja toivoi että toinen pysähtyisi. "Kukaan ei ole antanut lupaa poistua."

Ryukiba

Sakemanni ei tajunnut sanojensa vaikuttaneen tylyiltä Bellaa kohtaan. Kuka tahansa kyseessä olisi ollutkin, Ryukiba ei olisi antanut tuon uhrautua. Päällikkö ei kuitenkaan nähnyt toisen poistumista, sillä tällä oli täysi työ väistellä Ashiran hampaita. Koirien kehoissa oli puremia ja viiltojälkiä, mutta Ryukiba unohti kivun, ja keskittyi täysillä taisteluun. Väsymys sai sen jalat välillä notkahtelemaan, mutta Ashira näytti sen sijaan olevan vielä hyvissä voimissa.

Ryukiba loikkasi viime hetkellä sivuun, kun huskyn hampaat kävivät vaarallisen lähellä hänen kasvojaan. Ahira nauroi ja pilkkasi Ryukibaa koko ajan, mikä vain sai päällikön veren kiehumaan entistä enemmän. Kun huskyn käpälä huitaisi suoraan häntä kasvoihin, Ryukiba lysähti väsymyksestä hetkeksi maahan. Raskaasti huohottaen tämä katsoi Ashiraa, veripisaroiden putoillessa valkealle lumelle.

Ashira ulvoi voitonriemuisena, ja alkoi nauraa innoissaan."Laumasi on minun! Minun! Hävisit, senkin naurettava lemmikkikoira!" Husky ilkkui, ja lähti kävelemään takaisin päin. "Häivy mailtani!" Ashira huudahti vielä, vilkaisten kylmästi Ryukibaa.

Sakemanni kuitenkin nousi takaisin jaloilleen, mutta tätä Ashira ei huomannut. "1. sääntö, arvon Ashira..." Ryukiba aloitti, kunnes syöksyi kovalla nopeudella kohti huskyä. Lumi alkoi pöllytä, kun sakemanni alkoi pyöriä maata pitkin. Pyörähdysten välissä Ryukiba otti liitovaiheen avulla lisää vauhtia. Paikoilleen jähmettynyt Ashira ei tiennyt hyökätä vai väistääkö, joten päätyi ensimmäiseen vaihtoehtoon. Se oli virhearvio, sillä Ryukiban vahva isku murskasi huskyn hyökkäyksen helposti, ja paiskasi toisen kovalla voimalla taaksepäin. Ryukiba itse kierähti lumeen, ja liukui vähän matkaa, kunnes jäi maahan makaamaan. Väsymyksestä huolimatta päällikkö nousi takaisin jaloilleen, ja yritti estää itseään huojumasta. "..älä käännä viholliselle selkääsi, jos et ole täysin varma voitosta..." Uros lopetti lauseensa.

Ashira vääntelehti maassa tuskasta. Uroksen rinnassa oli haavoja, samoin kasvoissa ja etujaloissa. Husky kuitenkin tulisi jäämään henkiin. "Pitänet kiinni sopimuksestamme?" Ryukiba huusi urokselle, joka ei vastannut mitään, vaan viittoi sotureitaan auttamaan häntä. Suuri tosa nosti johtajansa selkäänsä, ja Ashira lähti perääntymään laumoineen.

Ryukiba katsoi hetken toisten perään, kunnes väsymyksen vuoksi ei voinut enää estää jalkojaan pettämästä, vaan sakemanni vajosi makaamaan hankeen.

Daïka
Daïka katsoi taistelua sivusta, kun yhtäkkiä Pavelin käskevän sotureita. Daïka nyökkäsi häkeltyneenä ja katsoi metsään päin. Narttu vielä ehti nähdä Bellan hetken aikaa, ennen kun valkea koira katosi metsään Pavel kintereillään. Muistaakseni hän on yksi metsästäjistä... Daïka ajatteli katsoen Bellan perään.
"Daïka?" Chekovin ääni sai Daïkan hätkähtämään. Daïka katsoi maassa makaavaa Ryukibaa, ja kauempana perääntyvää laumaa. Daïka huokaisi helpotuksesta.
"Voitimme..." Daïka sanoi ja hymyili. Kuitenkin, Bellan katoaminen askarrutti Daïkaa, ja narttu päätti lähteä seuraamaan narttua. Daïka katsoi Chekovia. "Tulen kohta takaisin." Narttu sanoi varmasti ja lähti samaan suuntaan minne Pavel ja Bella olivat lähteneet.

Daïka hölkkäsi metsäpolkua pitkin, seuraten kahden muun hajujälkiä. Nartulla ei ollut aavistustakaan mitä oli tekeillä, ja halusi tietää niin pian kuin mahdollista. Pian sakemanni saavutti laumatoverinsa, ja pysähtyi hiukan kauemmas pysähtyneestä Bellasta (?). Daïka näki myös Pavelin seisovan toisen nartun edessä (?).
"Ah... Anteeksi?" Daïka kysyi kaksikolta. "Onko kaikki kunnossa? Vai onko tämä paha aika kysyä?" Daïka kysyi kohteliaasti ja tarkkaili kaksikkoa.

Lev

Lev seurasi taistelua jännittyneenä. Hän alkoi jo mietti karkuun lähtemistä sillä ei halunnut jäädä ashiran laumaan. Lev katsoi Daikaa joka juoksi pavelin ja Bellan perään metsään. mitäköhän he puuhaavat? Lev mietti itsekseen sitten sakemanni loikkasi alas ryukiban luokse. "Johtaja oletteko kunnossa?" Lev kysyi ja katsoi Ryukibaa.

Bella

Sakanpaimenkoira jatkoi nopeaa juoksuaan erästä metsäpolkua pitkin. Yhtäkkiä sen eteen hyppästi Pavel. Tämä hämmästyi nopeasta ilmestymisestä ja pysäytti vauhtinsa siirtämällä takajalkojaan sivulle ja lumi lensi puita kohti. "Minä en poistunut. Ajattelin, että metsästäminen ja alueen tutkiminen olisi hyvä idea!" Bella kohotti hiukan ääntään ja tiesi valehtelevansa. Se uskoi kuitenkin alueen tutkimisen käyvän hyväksi syyksi. Olihan alue täysin tuntematon ja narttu ei erottunut melkein ollenkaan lumen keskeltä. Tuttu haju keskeytti nhetken ja sakemanni käänsi päänsä tulijaa kohti. Daika pysähtyikin hiukan kauemmaksi ja tämä katsoi toista.

Bella tuumiskeli hetken mitä vastaisi. Toinen oli hyvin korkeassa asemassa ja kunnioitus oli muistettava. "Anteeksi, että poistuin yhtäkkiä. Halusin tutkia uutta aluetta ja selvittää missä riista mahdollisesti liikkuu." Narttu kertoi toisella ja puhui kunnioittavasti. Suoraan se ei kuitenkaan katsonut tätä silmiin. Jotkut olisivat pitäneet elettä epäkohteliaana. Tämä tuumi tilanteen rauhoittuneen, mutta mietti silti saisiko rangaistuksen. Laumassa oli kova kuri ja selvä arvojärjestys.

Pavel

Seefferi katsoi tiukasti Bellaa, ja käänsi sitten katseensa hetkeksi Daikaan. Pavel huomasi toisen valehtelun samantien, eikä pitänyt siitä, että toinen korotti tälle ääntään. Tiukka ja ilkeähkö ilme kasvoillaan Pavel mittaili nuorempaa narttua katseellaan jonkin aikaa.

Pikkuhiljaa ilme alkoi men takaisin peruslukemilme, sillä Bella alkoi käyttäytyä paremmin. Juuri nyt uros mietiskeli pitäisikö toiselle antaa rangaistus. "Hmm... Minä en jakele rangaistuksia, mutta parempi alkaa käyttämään järjeä ja noudattaa ohjeita, sillä muuten ilmoitan Ryukiba-herralle." Pavel huomautti ja lähti hölkkäämään takaisin kohti luolaa hitaasti. "Nyt sinä, Bella voit palata metsästysryhmän luokse, ja sinun, Daika, kannattaisi palata veljesi luokse." Pavel jatkoi vielä kunnes kiihdytti hieman vauhtiaan.

Pavelin tullesaa takaisin sotakoirien luokse tämä huomasi että hyökkääjät olivat häipyneet. Muutama sotakoira tuli kertomaan tilanteen ja Pavel nyökkäsi vetäytyen sitten omiin oloihinsa luolan ympäristöön lepäämään.

Ryukiba

Sakemanni nousi väsyneenä seisomaan, ja kuuli voitonriemuisis huutoja ympäriltään. Ashira oli paennut laumoineen, ja uros toivoi tämän pitävän lupauksensa, ja pysyvän poissa. Ryukiba nyökkäsi Levin sanoille. Muutamia naarmuja ja väsymystä lukuunottamatta sakemanni oli kunnossa. "Alue on meidän! Tervetuloa kotiin!" Ryukiba julisti, ja ulvoi karismaattisella äänellään, johon soturit yhtyivät.

Ulvonta laantui pikkuhiljaa, ja Ryukiba päätti mennä lepäämään. Samassa uros muisti valkoturkkisen naaraan, joka oli tarjoutunut uhrautumaan hänen vuokseen. Sotakoira palkittaisiin aina suuresta urheudestaan, joten sakemanni päätti pyytää Leviä tekemään palveluksen.

"Lev!" Ryukiba kutsui toista. "Pyydä äskeistä metsästysryhmään kuuluvaa naarasta puheilleni. Hän tarjoutui tänään kunniakkaaseen tekoon, eikä sitä sovi sivuuttaa noin vain." Uros sanoi. Ryukiba käveli hitaasti kohti luolaa, ja kiipesi sen edustalla olevalle kivelle makaamaan.