Wakayaman Haavoittunut Armeija

Yóu.

Uros olikin erittäin nälkäinen ja kävi ahnaasti kiinni annokseensa, hän kuitenkin odotti hetken toivoen että naaraskin söisi,''Tämä on hyvää, syö sinäkin, minun mielekseni.'', uros hymyili nartulle ja jatkoi syömistä, joka paikkaan särki mutta sakemanni oli onnellinen siitä että selvisi,''En hetkeen varmaan kunnolla pysty liikkumaan joten kotiinpalaaminen varmaan pitää siirtää myöhemmäksi.

Samojedi asteli hymyillen toisten luokse,''Minun nimeni On Nighel, tulen kaukaa Amerikasta, keitä te olette?'', samojedi oli nähnyt heidät jossain mutta ei muista, hän oli ollut mukana Gajyolla niinkuin moni muu metsästyskoira.

Yóu nyökkäsi samojedille,''Minun nimeni on Yóu, tulen Kiinasta.'', samojedi nyökkäsi ja odotti saavansa vastauksen muiltakin, Nighel oli viellä nuori ja innokas mutta osasi arvostaa vanhempia koiria.

Koume hymyili äidilleen. "Olen Koume.", naaras esittäytyi Nighelille. Koume jatkoi syömistään ja syötyään hän kävi maukuulle.

Hatsumomo

Hatsumomo katseli Yóun syömistä, mutta toisen tarjotessa ruokaa myös hänelle, vaaleaturkkinen epäröi hiukan. Narttu kuitenkin maistoi ruokaa, ja yllättyi sen hyvästä mausta. Hatsumomo söi muutaman näykkäyksen verran, kunnes kyyneleet alkoivat valua pitkin nartun poskia. Chihiro... Hatsumomo muisti yllättäen pienen tytön, joka oli ollut hänen paras ystävänsä naaraan pentuaikoina. Ruoka maistui juuri samalle, kuin pienessä keittiössä, jonka seinät oli maalattu täyteen vaaleanpunaisia kirsikankukkia.

Hatsumomo havahtui muistoistaan Nighelin tullessa paikalle. Narttu hymyili toiselle. Oli samojedin ansiota, että Yóu oli saanut apua niin nopeasti. "Minä olen Hatsumomo. Koume on tyttäreni ja Yóu on puolisoni. Kiitos, että autoit häntä." Hatsumomo sanoi, ja katsoi sitten sakemannia ja tytärtään.

Yóu.

Nartun alkaessa kyynelehtiä, uroksen naama muuttui surulliseksi myös, ''Mikä hätänä?'', uroksen lauseen kuitenkin keskeytti ääni joka kuului ulkoa,''Tamaji, tule ulos nyt!'', joku huusi raivoissaan, eläinlääkärin omistaja meni ulos kummissaan, siellä oli paljon ihmisiä raivostuneena,''Klinikallasi on kuulemma hoidossa villikoira, etkö muista kylän sääntöä, pidämme villikoirat poissa.''

Yóu ei ymmärtänyt ihmisiä mutta äänensävystä hän päätteli että he olivat raivoissaan, Michaelkin astui ulos kummissaan katselemaan raivostunutta väkijoukkoa, ''Tuo se piski tänne niin lopetamme sen!'', kylän pormestari huusi, Tamaji kuiskasi Michaelille,''Ota koirat, minä pidättelen heitä.''

Michael ryntäsi Yóun ja muiden luokse,''Tulkaa äkkiä.'', hän otti painavan häkin missä Yóu oli ja vei sen suureen pakettiautoon,''Tulkaa tekin.'', pääovelta kuului kova pamaus eikä mies halunnut edes tietää mistä se tuli, itkien hän meni ajajan penkille.

Hatsumomo

Vaaleaturkki katsoi Yóuta hymyillen. "Ei mitään hätää..." Naaras sanoi. Hatsumomo ei ehtinyt jatkaa enempää, kun yhtäkkiä ulkona alettiin mellakoida. Sisään ryntäsi Michael, joka otti Yóun häkin ja lähti ulos nopeasti. Hatsumomo lähti puolisonsa perään, ja varmisti, että myös Koume pääsisi turvaan.

Ulkoa kuului pamaus. Michael taputti penkkiä kyynelehtien, jotta Hatsumomokin nousisi autoon. Naaras katsoi miestä, sitten Koumea ja Yóuta. "Olen..olen pahoillani..." Naaras kuiskasi, ja kääntyi takaisin. Kaanaankoira juoksi kohti taloa, ja katosi kulman taa.

Ihmisiä oli useita, ja ensimmäisenä narttu näki vanhan miehen pitelevän pyssyä. Tämä osoitteli sillä Tamajia, ammuttuaan äsken varoituslaukauksen ilmaan. Mies muistutti hyvin paljon hänen viimeisintä omistajaansa, ja Hatsumomon valtasi silmitön raivo. Narttu alkoi murista uhkaavana, karvat pystyssä, ja lähestyä miestä. Ensin mies ei huomannut tätä, joten Hatsumomo lähti salakavalaan hyökkäykseen. Narttu loikkasi ilmaan, aikeinaan laskeutua miehen päälle, mutta ilman halkaisi uusi pamaus. Hatsumomo ei tuntenut mitään, mutta hyppy katkesi, ja vaaleaturkki lysähti maahan. "Sinä osuit, Yamashi!" Kuului huuto. "Näetkö nyt, Tamaji? Ei villikoiria tänne enää koskaan!" Mies karjahti, ja joukko alkoi perääntyä.

Hatsumomo oli puoliksi tajuissaan. Luoti oli viiltänyt häntä osittain kylkeen, osittain kaulaan, muttei onneksi uponnut. Vaalea karva oli kuitenkin aivan veren peitossa. Tamaji peitti suunsa kauhistuneena, mutta nosti sitten Hatsumomon syliinsä. "Ei hätää, tyttö..." Toinen sanoi hiljaa, ja lähti kuljettamaan narttua autolle. Tamaji kiipesi narttu sylissään etupenkille. "Meidän on mentävä..." Hän sanoi Michaelille, joka katsoi hetken järkyttyneenä Hatsumomoa, ja painaisi sitten kaasua. Auto nytkähti rajusti liikkeelle, ja lähti kohti vuoria.

Yóu.

Sakemanni itki ensimmäisen kerran elämässään nähdessään missä kunnossa Hatsumomo oli, auto kaahasi lujaa lumista maantietä pitkin pysähtymättä, Michael puristi lujaa rattia, hänen otsansa kiilsi hiestä kun pimeys esti heidän matkaansa, bensa alkoi loppua ja noin 45 Michael kirosi lyöden rattia lujaa, heidän onnekseen lähellä oli pysähtymispaikka mistäm sai bensaa, auto pääsi juuri ja juuri pikkukahvilan pihaan.

Michael ryntäsi kahvilan sisään pyytäen nopeasti bensaa, kuppilan omistaja antoi Michaelille kanisterin ja Michael meni tankkaamaan autonsa, matka jatkui, kuitenkin yhtäkkiä heidän eteensä ilmestyi peura ja auto suistui lumipenkkaan.

Aamu alkoi sarastamaan, Yóu aukaisi silmiään ja irvisti kivusta, vanhempi mies toi sakemannille ruokaa mutta uroksen ainoa huoli oli Hatsumomo, onneksi vanhus oli entinen eläinlääkäri ja joskus toiminut myös sairaanhoitajana. Michael makasi sängyllä sideharso päässään, hätkähtäen hän heräsi ja katseli ympärilleen,''M-missä minä oikein olen?''

Tamaji astui huoneeseen kahvikuppi kädessään,''Olemme korvessa, onneksi tämä hyvämielinen iäkäs mies löysi meidät.'', Nighelkin oli ollut mukana ja asteli nyt huoneeseen linkuttaen, side etujalassaan.

// kirjoitan vielä tämän, mutta sitten varmaan kannattaa odottaa myös Hopsufania, ettei hänellä mene pelaaminen ihan sekaisin : D//

Hatsumomo

Vaaleaturkki ei tajunnut mitään matkasta. Se kävi välillä tajuissaan, välillä taas menetti tajuntansa. Luoti oli viiltänyt ilkeän haavan varsinkin kylkeen, johon Siwang oli onnistunut aiemmin jo iskemään hampaansa. Tamaji silitteli kaanaankoiran päätä, vaikka lämmin veri tuhri myös hänen vaatteensa.

Hatsumomo ei ollut tietoinen pysähdyksestä, tai siitä, että he suistuivat lumipenkkaan kovalla vauhdilla. Naaraalle kaikki oli pelkkää mustaa pimeyttä koko ajan. Se ei tuntenut sitäkään, kuinka vanha mies puhdisti hänen haavansa ja sitoi ne Tamajin avustuksella. Hatsumomo asetettiin nurkkaan makaamaan pehmeälle alustalle lähelle Yóuta.

Narttu avasi silmänsä seuraavan kerran vasta aamulla. Vaaleaturkki vingahti, kun kipu tuntui kyljessä. Kaulalla oleva haava oli onneksi vain pinnallinen. "Yóu?" Narttu kuiskasi. "Missä olemme..?" Naaras ihmetteli, ja katsoi sitten Nigheliä, jonka jalka oli paketissa. "Mitä on tapahtunut?" Naaras kysyi, eikä muistanut eilisestä välikohtauksestakaan klinikalla mitään.

Koume oli kummissaan kun ulkonta alkoi kuulua melua. Pian he olivatkin matkalla muualle. Kun he saapuivat uuteen paikkaan Koume tutki paikkaa ja kysyi sitten Yòulta mitä oli tapahtunut.

Yóu.

Sakemannilla ei ollut mitään hajua missä he olivat, viimeisimmät muistikuvat olivat kun hän istui häkissään autossa ja yhtäkkiä kaikki pimeni, mökin omistaja toi koirille vettä,''Teille kävi tuuri että olin kävelyllä lähistöllä ja onneksi mökkikään ei ollut kaukana.'', vanhus kaivoi kaapistaan pullollisen riisiviinaa.

''En tiedä yhtään mitä on tapahtunut tai missä olemme.'', uros vastasi naaraille, hän oli saannut kovan kolhun päähänsä lyödessään päänsä kaltereihin kolarissa, Michael käveli lähemmäs koiria varoen nilkkaansa joka oli nyrjähtänyt.

Samojedi oli jäännyt makaamaan lähellä Hatsumomoa, Koumea ja Yóuta,''Jouduimme autokolariin, auto suistui suoraan lumipenkkaan, jalkani murtui siinä hässäkässä, omistajani löi päänsä mutta teille näytti käynneen pienoinen tuuri.

Hatsumomo

Narttu kuunteli järkyttyneenä samojedin sanoja. "Auto...kolariin..mitä..." Vaaleaturkkinen kysyi, mutta käsitti tapahtuneen tuijottaessaan mökin hirsiseiniä. Eivät he muuten olisi tänne päätyneet suoraan autosta. Hatsumomo katsoi vielä hetken Nigheliä, kunnes nousi varovasti ylös.

Kylkeen iski kirveltävä ja pistävä kipu, mutta kaanaankoira nieli tuskansa, ja raahautui hitaasti kohti Yóuta. Hatsumomo vingahti melkein äänettömästi pudottautuessaan takaisin lattialle. Narttu katsoi sakemannia ja kierähti viimeiset senttimetrit tämän vierelle. "Huh..." Narttu puuskahti, ja katsoi sitten puolisoaan ja Koumea uudelleen. "Onneksi olette kunnossa...en olisi antanut sitä itselleni anteeksi...." Hatsumomo sanoi, ja hymyili hiukan.

Koume kuunteli järkyttyneenä samojedin kertomusta. Koume oli saanut kolarissa pahan mustelman vasempaan takatassuunsa eikä voinut liikuttaa sitä ilman että siihen koski. Hitaasti Koume kävi makuulle mutta ulvahti kun tassuun koski. Vanha mies kuuli Koumen ulvahduksen ja tuli tutkimaan Koumea. Tutkittuaan Koumen jalan vanhus kääntyi katsomaan pystyyn nousutta Michaelia. "Pidä hyvää huolta tästä koirasta, sen jalka on venähtänyt ja siinä on paha mustelma.", mies sanoi.

Yóu.

Uros katsoi naarasta hymyillen ja nuolaisi toisen kuononpäätä(?), ''Kun pääsemme pois täältä, palaamme kotiin.'', Yóun päähän sattui törmäksen takia ja häntä alkoi pyörryttää kun hän yritti nousta, hän kävi takaisin makuulle, aiempiinkin haavoihin koski eikä hän pystynyt ehkä viellä hetkeen liikkumaan kamalasti.

Michael nyökkäsi vanhukselle, hän oli kyllä itsekkin loukkaantunut melko pahasti, Tamaji taas näytti ihmeen hyvinvoivalta, lukuun ottamatta haavoja silmäkulmassa ja huulessa, ''Heräsin ensimmäisenä ja yritin lähteä etsimään apua jostain, onneksi hän oli lähettyvillä, vein hänet autolle ja autoin häntä kantamaan teidät tänne sisälle.'', Tamaji sanoi ja osoiti samalla vanhusta.

Samojedi oli mennyt makaamaan takkatulen ääreen ja köllötteli nyt siinä mukavasti, viellä oli pimeää vaikka olikin aamu, mutta oli niin varhaista, ''Tuo teidän autonne on kyllä aika huonossa jamassa, se osui lumipenkan alla olevaan puunrunkoon.'', vanhus sanoi harmitellen, ''Minulla on kyllä tuolla tallissa vanha auto mutta sillä on hankala ajaa täällä metsämaastossa, tuossa kylkee jonkinlainen ajotie.'',

Hatsumomo

Hatsumomo nyökkäsi Yóulle ja hymyili. Kivusta ja kaikesta tapahtuneesta huolimatta vaaleaturkki tunsi onnellisuuden valtaavan mielensä. Onneksi kaikki olivat selvinneet hengissä.

Naaras painoi päänsä käpäliensä väliin. "Toivottavasti pääsemme kotiin pian..voimme lähteä Nagasakiin, laumani pitää meistä huolta." Narttu ehdotti sakemannille. Hatsumomo tajusi kaipaavansa jo kovasti takaisin villiin luontoon, jossa sen paikka todella oli.

Pian Michael tuli paikalle vanhan miehen kanssa. "Tamaji, auto lähti käyntiin. Saamme lainata sitä niin pitkään kuin tarvitsemme." Mies kertoi ja vilkaisi kiitollisena toista miestä.

Koume kuunteli miesten keskustelua ja toivoi pääsevänsä pian kotiin. Koume lähti kävelemään kohti ovea, vaikka käveleminen sattui vähän. Tamaji nosti Koumen syliinsä huomatessaan että tätä koski ja kantoi Koumen autoon.

Yóu.

Yóun valtasi suuri onnellisuuden tunne, hän painautui Hatsumomoa vasten(?). Michael meni taputtamaan uroksen päälakea ja linkutti sen jälkeen ulos, uros onnistui jotenkuten nousemaan ja katsoi naarasta,''Pystytkö kävelemään vai kannanko sinut?'', uros kysyi hymyillen ja meni kuitenkin hetkeksi haukkaamaan happea, Tamaji nousi viellä autosta ja meni Yóun luokse ja silitti uroksen turkkia,''Olet hyvä poika.''

Uros palasi takaisin sisälle ja meni hetkeksi takkatulen ääreen, oli mukavan lämmintä siinä köllötellä ja olla vain, Nighel makasi melko lähellä sakemannia nukkuen rauhallisesti, äänet kuitenkin herättivät hänet,''Olemmeko jo lähdössä?''

Hatsumomo

Vaaleaturkki katsoi Yóuta, kun toinen nousi. Uroksen tarjoutuessa vielä kantamaan hänetkin, naaras tunsi syvää kunnioitusta sakemannia kohtaan. Toinen oli kunnon koira, oikea soturi. Hatsumomo kuitenkin pudisteli päätään. "Minä pärjään kyllä." Naaras vastasi, ja nousi ylös. Kaanaankoira seurasi tarkkaan Tamajin kantaessa Koumen autoon. Kenellekään ei saisi sattua enää yhtään mitään.

Hatsumomo lähti varoen seuraamaan toisia, ja autolle päästyään pakotti kivun pois hypätessään takapenkille. Narttu olisi mielellään lähtenyt liikkeelle omin jaloin, mutta tiesi, että se olisi liian raskasta heille kaikille. Siksi oli parasta, että he pääsisivät lähemmäs auton kyydillä. "Pärjäilkää! Autolla ei ole kiirettä!" Vanha mies huudahti vielä heidän peräänsä ovelta, kun auto lähti liikkeelle. Hatsumomo kääntyi katsomaan puolisoaan ja hymyili hiukan.

Yóu.

Uros hyppäsi naaraan perässä autoon, hän istui nyt siinä penkillä tyytyväinen ilme kasvoillaan ja kieli ulkona, auto sai viimeinkin lähteä matkaan, Nighelkin oli jo hypännyt mukaan ja istui nyt takakontissa missä oli hyvin tilaa katsellen maisemia. Yóukin katseli ulos, luminen tie loisti kauniisti heidän ajaessa hiljalleen poispäin pieneltä mökiltä, Yóu oli viimeinkin onnellisempi kuin koskaan, mikään ei voisi pilata sitä.

Michael ja Tamaji pysähtyi juomaan pikkuisessa kahvilassa, koirat tietysti jätettiin autoon etteivät ne karkaisi, Yóu käpertyi tuolille makaamaan ja katseli samalla Hatsumomoa, naaras oli niin kaunis ja uros ei olisi koskaan uskonut että heistä voisi tulla pari, nyt hän vain odotti että he pääsisivät kotimatkalle.

Tamaji ja Michael nousi takaisin autoon ja matka jatkui, matka oli pitkä mutta se ei Yóuta haitannut, se sai olla Hatsumomon lähellä ja katsoa kauniita maisemia, pian he olisivat lähellä päämääräänsä, kotia.

Koume katseli maisemia ja kun auto pysähtyi ja Tamaji aukaisi oven Koume loikkasi ulos autosta ja kehotti muitakin tulemaan. Koume odotti tien reunassa muita , mutta tajusi ettei matka ollut vielä ohi. "Odottakaa tässä, palaan pian.", Tamaji sanoi ja lähti hakemaan mekaanikkoa koska auton moottorissa oli jokin vika.

Hatsumomo

Narttu makasi levollisen oloisena aloillaan, ja painoi päänsä vasten Yóun kylkeä (?). "Siellä Nagasakin saarella jossa asumme, on hyvin kaunista..." Hatsumomo kertoi, ja haukotteli. Naaras pystyi jo näkemään kotinsa kesällä, kun niityn keskellä olevien suurten puisten oksistossa kasvoi kauniita kirsikankukkia. Metsä oli täynnä vihreän eri sävyjä, ja riistaa oli pienehkölle laumalle riittävästi. Vesi oli puhdasta ja makeaa, ja saarella oli vallinnut täysi rauha jokaisen sodan aikana.

Kun Tamaji lähti hakemaan mekaanikkoa, Hatsumomo luimisti korviaan ja avasi silmänsä. "Taasko jotain ongelmia..?" Hatsumomo kysyi, ja vilkaisi Koumea. Kaanaankoira alkoi pikkuhiljaa turhautua.

Yóu.

Yóu näki ajatuksissaan kauniin saaren jossa oli rauhallista asua, kaikilla olisi hyvä olla sodan jälkeen kun niin moni oli kuollut hänenkin laumastaan,''Voimme yhdistää laumamme yhdeksi isoksi laumaksi.'', sakemannin haavoihin koski edelleen ja hän älähti hieman käydessään parempaan asentoon,''Ei tarvitse huolehtia, olen ihan kunnossa.'', uros sanoi hymyillen rakkaalleen ja nuolaisi vähän tuon poskea, ja laski päänsä tuon selän päälle(?).

Kun Tamaji lähti hakemaan mekaanikkoa vian takia, uros huolestui ja hyppäsi ulos,''Mitä on tapahtunut?'', Nighelkin tuli ulos autosta ja vastasi,''Tässä autossa taitaa olla jotain häikkää joten tuo mies lähti hakemaan apua.'', viimein mekaanikko saapui ja kävi auton kimppuun, hänellä oli suuri laatikko mukana joka oli täynnä kaikenlaisia korjausvälineitä.

Uros hyppäsi takaisin autoon Nighel perässään ja odotti että muutkin tulevat, Michael ja Tamaji menivät kokeilemaan käynnistyykö auto ja se käynnistyi, viimein he pääsisivät jatkamaan matkaa, sakemanni katsoi viimeisen kerran ulos ja näki etääntyvän mekaanikon, sen jälkeen hän kävi makuulle, pisti pään jalkojensa väliin ja nukahti tyytyväisenä.

Hatsumomo

Kaanaankoira ei ollut koskaan ollut yhtä omistautunut millekään, kuin omalle laumalleen. Tämä oli nartulle tärkeä ja kukaan ulkopuolinen ei koskaan ollut päässyt tekemään heidän kanssaan lähempää tuttavuutta. Yóun ehdotus laumojen yhdistämisestä ei kuitenkaan kuulostanut Hatsumomosta pahalta. Sakemanni olisi upea johtaja hänen kanssaan. Tashiko, Hatsumomon ensirakkaus ja Koumen isä, oli mennyttä. Tässä oli hänen, tai oikeastaan heidän tulevaisuutensa.

Kun auto saatiin kunnostettua, narttu päätti rentoutua takapenkillä. Matkanteko tuntui kestävän kauan, ja Hatsumomo piti silmiään hetken kiinni. "Olemme perillä." Kuului Nighelin ääni. Hatsumomo räpäytti silmänsä auki. "Nyt jo?" Naaras ihmetteli. Samojedi nauroi. "Nukuit varmaan tunnin!" Nuori koira huudahti. Hatsumomo näytti hölmistyneeltä. "Niinkö?" Kaanaankoira kysyi, mutta hymyili itsekin.

Tamaji avasi heille oven, ja Hatsumomo laskeutui varovasti alas. Tämä jäi odottamaan Koumea ja Yóuta. "Mennään pian..voimme levätä, kun pääsemme metsään.." Hatsumomo hoputti. Vaikka naaraan kylkeen koski, Hatsumomo tahtoi enemmän kuin mitään muuta päästä takaisin kotiin.

//Vastaan Hopsun jälkeen.

Koume hyppäsi ulos autosta ja seurasi Hatsumomoa metsään. Koume vaelteli omissa ajatuksisaan eikä huomannut puuta ennen kuin törmäsi siihen, pian Koume kuitenkin nousi ylös. Alkoi olla ilta ja Koumea huolestutti missä olisi turvallista nukkua. Silloin Koume kuuli askelia. Koume murisi kun vieras tanskandoggi saapui paikalle. "Ei hätää, en ole vihollinen. Nimeni on Mizu ja voitte yöpyä omistajani luona.", koira sanoi. Koumea ihmettytti mistä Mizu tiesi heidän tilanteensa. Mizu kertoi että naapurikaupungin koira oli tullut kertomaan huomattuaan tilanteen.

Yóu.

Uros lähti juoksemaan Hatsumomon ja Koumen perään, hän katseli ympärilleen, ilta oli tosiaan saapunut ja kaikkialla oli hiljaista, vain pieni ketunpoika juosta vilistäen ohi jahdaten myyriä, hän ei enään katsonut taakseen vaan keskittyi tulevaan, mitä tulisi tapahtumaan, kun Koume törmäsi vieraaseen tanskandoggiin, Yóu olisi hyökännyt sen kimppuun ellei olisi selvinnyt että toinen oli kiltti isännällinen koira, toisen tarjotessa majapaikkaa, hän ei voinnut kieltäytyä, hän ei olisi jaksanut kolmijalkaisena tarpoa koko yötä ja lähti nyt seuraamaan tanskandoggia, se vei hänet viihtyisälle metsämökille missä iloinen perhe oli lemmikkiään vastassa.

Tamaji katsoi Michaelin kanssa etääntyviä koiria, Tamajille tuli mieleen hänen ja hänen kuolleen perheensä lemmikkikoirat, kaksi iloista malamuuttia jotka olivat yrittäneet puolustaa heitä Akuman joukoilta, kyynel vierähti miehen poskelle ja hän suoristi hattuaan päässään, pian he palasivat autolleja ajoivat pois, onnellisina siitä että tiesivät koirilla olevan nyt kaikki hyvin.

Yóu oli astellut sisään hirsimökkiin ja odotti perhetään jotka olivat luultavasti seuranneet heitä(?), väsynyt sakemanni asteli lämpimälle matolle makaamaan ja hänelle tuotiin astiassa koiran ruokaa, perhe oli onneksi mukava ja tykkäsivät paljon eläimistä, perheen pienet lapset tulivat ihmettelemään arpinaamaista kolmijalkaista urosta ja alkoivat heti leikkiä hänen ympärillään, kuitenkin perheen emäntä käski lapset pois häiritsemästä Yóuta ja viimein uros sai nukahtaa.

Hatsumomo

Narttu säikähti ensin Koumen törmätessä, mutta nauroi sitten, kun toiselle ei käynyt mitään. "Taidamme olla vieläkin aivan liian väsyneitä..." Hatsumomo tuumi, ja katsoi sitten lempeästi hymyillen Yóuta.

Yhtäkkiä paikalle tuli tanskandoggi, ja Hatsumomon niskakarvat nousivat pystyyn. Narttu oli valmis puolustamaan rakkaitaan, mutta kaikeksi onneksi toinen ei ollut vihamielinen. Kun tanskandoggi kertoi tarjoavansa yöpaikkaa, Hatsumomo aikoi ensin kieltäytyä, mutta katsoessaan väsynyttä puolisoaan ja tytärtään, piti suunsa kiinni. Narttua itseäkin väsytti, mutta Hatsumomo olisi silti tahtonut jatkaa matkaa kotiin. Nyt sen oli kuitenkin ajateltava muiden ja itsensä parasta.

Mökin lähestyessä hidastuivat myös Hatsumomon askeleet. "Olen pahoillani..." Narttu sanoi pysähtyessään ulko-ovelle. "Minä taidan nukkua ulkona..jos se vain sopii?" Hatsumomo kysyi Yóulta ja Koumelta. Narttu oli saanut liikaa huonoja kokemuksia ihmisistä, vaikka Tamaji ja Michael olivatkin todella ystävällisiä. Kaanaankoira tahtoi pysytellä lähellä luontoa, jotta voisi tuntea olonsa rauhalliseksi. Perheen emäntä maanitteli hetken vaaleaturkkia tulemaan sisään, mutta lopulta luovutti ja hymyillen sulki oven. "Tule sisään kun tahdot." Nainen jatkoi, ja painoi oven varovasti kiinni.

Hatsumomo huokaisi, ja katseli ikkunasta tulvivaa lämmintä valoa. Narttu hölkkäsi ikkunalaudalle, ja loikkasi sen päälle makaamaan. Se oli leveä, ja siitä näki hyvin sisälle. Hatsumomo katseli Yóuta, ja hymyili tuolle hetken itsekseen lämpimästi, kunnes laski päänsä tassujensa väliin ja hetken päästä nukahti.