Veri ja toivo

//Vaikutti jotenkin siltä, että sota olisi loppunut? Haavoittuneet voivat tulla tähän peliin mukaan tai jotain muutakin voidaan sopia. Kaikki ovat tervetulleita//

Miyu

Pienikokoinen koirasusi oli pysynyt poissa sodan ääreltä. Tämä kuuunteli vakavana taistelun ääniä ja haistoi veren. Veri ei kuitenkaan tarkoittanut tälle aina kuolemaa. Vereen sisältyi myös toivo paremmasta huomisesta. Miyu istui luolansa suuaukolla ja odotti. Lupaus ylipäällikölle hoitaa haavoittuneet painoi sen sisällä. Lupaus olisi pian täytettävä ja koirasusi oli varautunut. Monta päivää se oli etsinyt sopivia yrttejä ja koko Ohun metsä oli sopiva siihen, kunhan osasi etsiä oikeasta paikasta.

Luola jonka luona koirasusi asui oli sille erikseen myönnetty. Se sijaitsi lähellä Gajyota, mutta oli silti hiukan syrjemässä ja piilossa puiden lomassa. Luola itse oli varsin tilava. Ensin oli tilava käytävä, joka jatkui luolan perälle. Siellä oli heinää ja yleensä siellä olivat haavoittuneet. Tila oli todella iso ja sinne mahtui parikymmentä kerrallaan. Ennen tätä tilaa oli kuitenkin matkan varrella toinen käytävä, missä Miyu itse piti yrttejä ja valmisti käytettäväksi. Koirasusi itse ei sitä tiennyt, mutta eräs tämän luolan käytävistä oli salakäytävä myös suoraan Gajyon sisään.

Nyt koirasusi vain kuunteli ääniä ja toivoi, että sota olisi viimeinen. Äänet hiljenivät iltaa myöten ja alkoivat vaimentua. Se toi koirasudelle toivoa, että tämä sota oli tällä erää voitettu. Tämä ei kuitenkaan halunnut ottaa riskiä vihollisen kohtaamisesta, jos olisi lähtenyt kuulostelemaan tilannetta itse Gajyolle. Se oletti jonkun tulevan kertomaan uutiset lauman parantajalle.

Muutama Fean soturi saapui Gajoylle. Desert käveli joukon kärjessä. "Hei, Miyu. Pidäthän huolen heistä? Minun pitää lähteä perheeni luokse.", tämän sanottuaan Desert juoksi pois.

Miyu

Koirasusi valpastui, kun kuuli askeleiden lähestyvän tämän luolaa. Naaras nousi seisomaan ja oli valmiina juoksemaan Gajyolle päin. Tuuli kuitenkin toi se kuonoon Desertin hajun. Tämä tunnisti sen ja hymyili lämpimästi urokselle. "Voit lähteä huoletta perheesi luokse. Tulkaa peremmälle vain" Viimeiset sanat se osoitti viidelle soturille, jotka lähtivät seuramaan koirasutta sisälle luolaan. Naaras ei voinut olla mietimättä miksi uros ei ollut jäänyt antamaan tarkempia tietoja. Nyt se ei kuitenkaan ajatellut asiaa tarkemmin vaan keskittyi sotureihin.

Nämä kävelivät aivan luolan päähän ja käänsi kasvonsa näiden suuntaan. "Voitte levätä täällä ja voin hakea rauhoittavia yrttejä. Kukaan ei tunnut ainakaan olevan pahasti haavoittunut." Hiljainen lempeä ääni kaikui luolassa ja samassa se oli lähtenyt kulkemaan takaisin käytävää pitkin yrttien luokse. Miyu haisteli hetken yrttejä ja mietti tilanteeseen sopivan vaihtoehdon. Soturit olivat selvästi väsyneitä, mutta haavoja näillä ei ollut. Koirasusi otti rauhoittavia yrttejä jokaiselle ja ne takaisivat syvän unen.

Naaras otti yrtit mukaansa ja lähti takaisin sotureiden luokse. Nämä olivat hieman rauhoittuneet, mutta silti hiukan jännittyneitä vielä äsken käyneestä sodasta. Miyu käveli näiden eteen ja laski yrtit maahan. "Nämä ovat rauhoittavia ja takaavat teille syvän unen seuraavan yön ajaksi. Uni parantaa usein enemmän, kuin uskoisi." Miyu puhui tarkoituksella vakuuttavasti ja lempeästi. Se ei tiennyt mitä nämä olivat kokeneet. Jokainen näistä nousi vuorollaan ja kävi hakemassa oman yrtti osansa. "Nämä maistuvat tosi oudolle" Eräs sanoi ja Miyu vain hymähti takaisin. Tämä oli odotti jokaisen pureskelleen annoksensa ja lähti sitten käytävää kohti. Pian näistä jokainen olisi syvässä unessa ja koirasusi valvoisi näiden unta. Tämä itse palasi takaisin luolan suuaukolle ja odotti, jos vielä tulisi lisää vieraita.

Seuraavana aamuna soturit heräsivät ja huomasivat omaistensa tulleen hakemaan heitä. Myös Desert oli palannut. Eräs kultaisennoutajan pentu tärisi peloissaan. "Michie näki viime yönä painajaista.", pennun emo selitti. "Voisitko jutella Michien kanssa. Hän on niin peloissaan, ettei pysty puhumaan meille."

Miyu

Koirasusi oli koko yön nukkunut luolan suuaukolla ja heräsi jälleen kävely askeliin. Myös luolastosta alkoi kuulua heräämisen merkkejä ja ääniä liikehdinnästä. Naaras venytteli pikaisesti lihaksiaan ja valmistautui sitten ottamaan vastaan vieraita. Joukosta erottui Desert, jonka hajun Miyu oli painanut mieleensä. Yhden aistin puuttuessa, muista tuli huomattavasti tarkempia. Soturit saapuivat luolasta ja menivät oitis omaistensa luokse. Iloinen puhesorina täytti hetkeksi hiljaisuuden, jonka ympärillä parantaja oli oppinut elämään.

Miyu käänsi kasvonsa naaraan suuntaan, joka näytettävästi puhui tälle. "En tiedä olenko ehkä paras vaihtoehto, koska arpeni voivat pelottaa vielä Michietä" Se kertoi ajatuksensa, mutta halusi yrittää puhua penulle. "Tule tänne lähelleni Michie. Täti ei näe sinua" Se puhui rauhoittavasti ja odotti. Hetken kuluttua se kuuli jonkun tulevan sen luokse ja istuvan sen eteen. "Mistä täti on saanut pelottavan näköiset haavat?" Pieni ääni kysyi ja Miyu oli pienen hetken ajan hiljaa. "Michie ne eivät ole haavoja. Ne ovat muisto menneisyydestä" Koirausi puhui ja laski hopeanvärisen kuononsa lähelle toista. "Mikä sinua pelottaa? Voit kertoa kyllä meille" Se puhui pennulle lempeämmin mitä yleensä sotureille. Pienet pennut reagoivat eniten äänen sävyyn ja siksi tämä tiesi olla lempeän rauhallinen. Pentu selvästi epäröi pienen hetken ja siirtyi sitten lähemmäksi kuiskaamaan parantajan korvaan. "Hmm nyt ymmärrään. Kiitos, kun kerroit Michie" Tämä sanoi ja pentu lähti takaisin emonsa luokse. "Michie oli nähnyt unta, että ei onnistuisi ensimmäisessä metsästyksessä" Miyu kertoi pennun emolle ja käänsi pienesti päätään.

"Kyllä sinä varmasti onnistut.", pennun emo sanoi. Kaikki kannustivat Michietä, kun tämä juoksi metsään. Hetken kuluttua Michie palasi ja sillä oli mukanaan kani. "Täti saa tämän kiitokseksi avusta."; Michie sanoi ja vei kanin Miyulle.

Hatsue ja Weed.

Hatsue oli kuullut siitä että taistelu Gajyolla oli loppunut ja saapunut sinne takaisin, huomattuaan hirveästi ruumiita hän järkyttyi hieman, yhtäkkiä maasta nousi yksi viellä elossa oleva joka yritti käydä pentuun käsiksi, Hatsue onnistui juuri väistämään ja iski nyt hampaansa vihollisen kalloon murtaen sen ja tappaen vihollisen, pennulla oli iästään huolimatta vahvat leuat ja vihollisen kallo oli jo muutenkin vaurioitunut.

Pian metsästä löntysti surullinen Weed, akita ei muista välittänyt vaan asteli hiljaa luolaansa, Weed kävi hiljaa makuulleen ja laski päänsä jalkoihinsa, Weed nukahti melkein heti, hän näki, painajaista, unessa hän oli hyvin sumuisessa paikassa, joka puolella kuului taistelun ääniä, hän ei nähnyt mitään aluksi mutta yhtäkkiä hänen edessään oli silmäpari. Weed heräsi huohottaen, aamu sarastikin jo mukavasti, Hatsuekin oli mennyt nukkumaan ja huuteli nyt Weediä ulkona.

Miyu

Juoksu askeleet kertoivat koirasudelle tlanteen ja se odotti itsekkin mitä Michielle kävisi. Parinkymmenen minuutin kuluttua pentu juoksi takaisin metsästä ja oli saanut kanin kiinni. Kani haisi vielä todella voimakkaasti, koska se oli tapettu vasta hetki sitten. Michien ääni oli aidosti vilpitön, kun se halusi antaa ensimmäisen saaliinsa tälle. Koirasusi ei halunnut ottaa vastaan tälläistä kiitosta tai oikeastaan minkäänlaista lahjaa. Se riitti, että se oli puhelillaan saanut pennun kannustettua pelkonsa yli. "Kiitos kovasti Michie näin suuresta lahjasta. En kuitenkaan voi ottaa vastaan ensimmäistä saalistasi. Se on sinun ja muistan itsekkin vielä hetken, kun sain ensimmäisen saaliini." Miyu kertoi ja siirsi tassullaan kania Michietä kohti.

"Voi kiitos.", Michie kiitti ja alkoi syödä kaniinia. Weedin ja Hatsuen saapuessa Michie ihmetteli, mikä ylipääliköllä oli. "Ylipäälikkö, oletteko kunnossa?", Desert kysyi.

Weed.

Weed ei välittänyt nyt ystävästään vaan makasi paikoillaan, kuitenkin pian hän vastasi sudelle,''Tiedätkö Dasuton paholaisten laumasta?, Hän on setäni ja kuoli haavoituttuaan ihmisen luodista ja meidän taistelijamme hoiti loput, hän todisti kuitenkin ennen kuolemaa että jokaisessa elää ripaus hyvyyttä.'', akita huokaisi ja käänsi päänsä takaisin kohti seinää miettien, hän oli aluksi menettänyt poikansa ja nyt setänsä.

''Järjestämme pienet hautajaiset luultavasti, mutta ajattelin että vain meidän sukumme osallistuu niihin niin voisitko pitää huolen siitä ettei kukaan häiritse silloin?'', Weed kysyi ystävältään mutta ei kuitenkaan hirveästi jaksanut toista kuunnella.

Desert nyökkäsi ja oli pahoillaan. "Minä voin hoitaa sen.", Desert sanoi. Desert käveli luolan suulle ja lähti fealaisten kanssa kertomaan viestiä Ohun laumalle.

/Deser poistuu, kiitos pelistä./

Miyu

Koirasusi kuunteli toisten puheita ja paikalle saapui ylipäällikkö Weed. Kunnioituksesta toista kohtaan naaras piti kasvonsa tämän suuntaan kohti. Uros kuitenkin vaikutti todella väsyneeltä ja surulliselta. Syy selvisikin pian ja koirausi meinasi sanoa ottavansa osaa. Jokin tunne kuitenkin esti tätä. Miyu pysyi hiljaa ja tunsi Desertin kävelevän tämän ohi luolaansa. "Onko luolassani salakäytävä?" Tämä ajatteli ja lähti metsän suuntaan. Tätä ei näytettävästi nyt tarvittu ja moni tiesi sen löytyvän metsästä tarpeen vaatiessa. Koirasusi halusi käydä hakemassa lisää yrttejä ja myös olla hetken kuulostelemassa luontoa. Sodan aikana linnut ja eläimet olivat tuntuneet menevän piiloon.

//Miyu poistuu. Kiitos kaikille pelistä//

Gin & Yukimura

Gin saapui Gajyolle Yukimura vanavedessään. Tämä kantoi läähättäen lihaksikkaan akitan ruumista. Dasuton kantaminen kävi voimille, mutta Yukimura tahtoi olla jotenkin avuksi sodan jälkeen. Tällä kertaa se ei tahtonut ajatella pelkästään itseään.

Gin näki poikansa omassa luolassaan saapuessaan Gajyolle. Tuo kuuli Weedin sanat ja hymyili itsekseen. Nuoreen ikäänsä nähden Weedillä oli hyvä sydän, ja paljon järkeä sanoissaan. Akita asteli nyt näkyville, ja katsoi poikaansa hetken hiljaa. "Hautaamme Dasuton samaan paikkaan kuin Rikin, Gajyon pohjimmaiseen kammioon." Akita ilmoitti, ja poistui luolasta. Tämän perässä käveli Yukimura Dasuton ruumis selässään. Punaturkki pysähtyi Weedin luolan suulle, ja katsoi veljeään nopeasti surullinen ilme kasvoillaan. Hetken päästä Yukimura jatkoi matkaansa isänsä perässä kohti pohjimmaista luolaa.

Weed, Hatsue ja Detra.

Weed oli nukahtanut hetkeksi mutta heräsi kuullessaan isänsä ja veljensä saapuneen, haavoittunut akita kampesi itsensä vaivalloisesti ylös ja lähti seuraamaan Giniä. Weed tuijotti hiljaa maata kävellessään toisten perässä, hän ei saannut sanaakaan suustaan vaan pysyi vain vaiti,''Jos käy, hautaan myös Akuman, vaikka hänkin oli paha tiedän sisimmässäni ettei hän sitä aina ole ollut, hautaan hänen ruumiinsa Fukushimaan.'', Weed sanoi isälleen toivoen saavan vastauksen siihen, Weed ei halunnut että edes Akumaa jätettäisiin haaskalinnuille ruoaksi.

Hatsue katseli Akita suvun jäsenten perään hiljaisena, tämä oli kuullut toisten sanat. Pentu käänsi päänsä nähdäkseen juuri muutamien haavoittuneiden paholaisten viellä raahautuvan paikalta, pentu ei siitä välittänyt vaan siirsi katseensa takaisin siihen suuntaan mihin Gin oli mennyt, Malcom tuli istumaan nuorukaisn vierelle myös melko hiljaa.

Detra oli saapunut pentujensa kanssa takaisin Gajyolle, onneksi iso osa ruumiista oli jo raahattu haudettavaksi joten pentujen ei tarvinnut katsella verisiä koiria, ruudin haju oli viellä vahvasti ilmassa ja se ei ehkä tulisi häviämään koskaan, se oli merkki ihmisten voimasta.

Blue

Blue oli lähtenyt Sergeyn ja Igorin kanssa Ohun alueelle tiedustelemaan.Sota oli tehnyt karua jälkeä.Kolmikko makoili korkealla puunlatvustossa ja kuunteli keskusteluja.

Fubuki ja John
Fubuki saapui Gajoulle hieman myöhemmin. Valkoinen uros oli käynyt kylässä tapaamassa perhettään ja oli nyt saapunut takaisin. Fubukin turkki oli vieläkin kuivuneen, punaisen veren peitossa, ja sen etutassu oli niksahtanut mutta se ei Fubukia haitannut. Valkoinen akita asteli sisälle ontuen. Uros nyökkäsi Hatsuelle ja Malcolmille kävellessään sisälle. Akita huomasi isoveljensä ja veljenpoikansa ja lähti seuraamaan heitä. Kyyneleet valuivat alas uroon poskia kun näki Dasuton ruumiin. Fubuki asteli hiljaa Yukimuran vierellä, seuraten isoveljeään pohjimmaista kammiota kohti. Fubuki ei koskaan ollut käynyt siellä, mutta tiesi että hänen isänsä oli myös siellä.

John saapui paikalle ja katsoi kun akitasuku käveli sisälle. Johnia kävi sääliksi. Ajat olivat nykyään kovat. Sakemanni ei mennyt sisälle vaan kävi makuulle Gajoun ulkopuolelle. Se ajatteli Rosea, ja sen omia pentuja keitä John ei koskaan saanut tavata. Sitten Johnin ajatukset ajautuivat sen veljeen ja kahteen siskoon. John oli saanut kostettua Geminin kuoleman, mutta hän ei tiennyt mitään toisesta siskostaan tai veljestään. John sulki silmänsä ja nukahti.

Gin & Yukimura

Gin katseli kumpua, jonka alla makasi Suuri johtaja, hänen isänsä, Riki. Harmaan akitan silmäkulmaan ilmestyi kyynel, joka valui hitaasti pitkin poskea ja putosi tassujen eteen maahan. Gin ei sanonut mitään astellessaan lähemmäs Rikin hautaa, ja alkaen kaivaa tuon vierelle kuoppaa. Heikko Gin ei kuitenkaan saanut paljoa aikaan, vaan alkoi läähättää jo muutaman vedon jälkeen. Yukimura huomasi tämän, ja laski Dasuton ruumiin varovasti maahan, ja kiiruhti isänsä avuksi. "Anna minä.." Punaturkki sanoi hiljaa, ja alkoi kaivaa joutuisammin maata, kuopan syventyessä entisestään.

Pian kuoppa oli tarpeeksi syvä. Gin nyökkäsi pojalleen, joka haki Dasuton ruumiin, ja käveli kuopalle. Yukimura huokaisi hiljaa, ja laskeutui sitten lähemmäs kuoppaa, kierittäen Dasuton viimeiseen leposijaansa hyvin varovasti. Yukimura perääntyi kuopalta muutaman askeleen, ja katsoi sitten isäänsä.

"Hyvästi veli...isämme pitää sinusta huolen siellä missä oletkin. Olen onnellinen, että saimme sovittua vanhat kaunamme ennen kuin lähdit luotamme..toivottavasti olet saanut rauhan." Gin sanoi, ja sulki hetkeksi silmänsä. Sitten harmaa akita käänsi katseensa muihin akitasuvun jäseniin. "Haluatteko te sanoa jotain?" Gin kysyi.

Weed.

Weed seisoi vain hiljaa isänsä takana kyyneleen valuessa hänen poskelleen, Weed nielaisi kuuluvasti, tuntui kun hänen kurkussaan olisi ollut suuri möykky,''Hyvästi setä.'', nuori akita sanoi hiljaa antaen päänsä valua kohti maata, akita suku oli kokenut kovia lähiaikoina ja nyt heidän henkensä oli viellä suuremmassa vaarassa.

Weed katsoi isäänsä kysyvästi, hän halusi mennä pian viemään Akuman ruumiin pois Futago solasta tai muuten Weed ei saannut koskaan rauhaa painajaisilta, akita ei jäännyt odottamaan vastausta vaan asteli hautajaisten jälkeen hiljaisena ulos.

Weed asteli Akuman ruumiin lähelle tutkien tätä, hän ei tiennyt miten saisi kuljetettua painavan koiran Fukushimaan mutta hän yritti, Weed nosti vaivalloisesti ruumista hieman muttei jaksanut sitä kantaa, jotkut rivisotilaat tarjoutuivat auttamaan.

Fubuki
Valkoinen akita katsoi kyyneleet silmissään isoveljeään ja kumarsi päänsä.
"Isoveli... Voit levätä rauhassa. Kukaan ei häiritse untasi täällä." Fubuki sanoi käheästi ja jäi tuijottamaan Dasuton hautaa. Fubuki ei yleensä itkenyt, mutta Dasuton kuolema oli hieman eri asia. Fubuki katsoi myös Rikin hautaa ja ajatteli isäänsä, ketä hän ei ollut koskaan tavannut.

John
John heräsi kun nuori setteri yskäisi hänen vieressään. John nosti päänsä ja tuijjotti setteriä.
"Niin? Mitä asiaa?" Sakemanni kysyi setteriltä. Setteri katsoi alas nolostuneena.
"Anteeksi häiriö, John-Herra, mutta eräät kotikoirat kyselevät sinua kylässä. He haluavat että menet tapaamaan heitä." Setteri kertoi. John huokaisi ja nousi ylös.
"Mitäköhän ne lemmikit haluavat..." John huokaisi ja lähti seuraamaan setteriä kohti kylää.

//John häippäsee//

Yukimura & Gin

Yukimura peitti huolellisesti Dasuton haudan loppuun asti ja katsoi sitten isäänsä, veljeään ja Fubukia. "Vaikka kaikki eivät olleetkaan paikalla, niin mikään ei estä heitä käymästä katsomassa Dasuton hautaa.." Gin sanoi hiljaa. Yukimura ei reagoinut toisen sanoihin mitenkään, vaan käveli hitaasti ulos luolasta.

Punaturkki käveli mietteliäänä metsää kohti, ja lähti sitten juoksemaan. Yukimura päätti hiukan selvittää ajatuksiaan rauhassa.

// Yukimura poistuu //

Weed.

Nuori akita katseli ympärilleen, yhtäkkiä pusikosta kuului rasahdus ja juoksuaskelia, Weed käveli lähemmäs ja huudahti kovaanääneen nähdessään mitä inhottavimman näyn, maassa oli kasa päitä, kaikista puuttui silmät ja kielikin oli revitty pois, Weed oksensi katsoessaan tuota kuvottavaa näkyä ja perääntyikin hieman.

Muitakin koiria tuli paikalle kuultuaan Weedin huudon, muutamat laskivat alleen nähdessään näyn,''Kuka voisi tehdä tälläistä?'', nuori saksanpaimenkoira kysyi kummissaan irvistäen samalla, ''Tuoreet jäljet, en tunnista hajua.'', Weed sanoi kummissaan ja höristeli korviaan, tämä havahtui nähdessään maassa yhden silmänmunan.

Weediä kuvotti ajatus siitä mitä näille koirille oli tehty ja kauhistui tunnistaessaan yhden koiran kasvot, ''Vanha Jikoru, entinen liittolaisemme.'', akita kauhistui ja perääntyi taas, mikään ei voisi tehdä tälläistä jälkeä.

Yhtäkkiä Weed kuuli lisää haukuntaa, joku oli löytänyt uuden ruumiin, tällä kertaa se ei kuitenkaan ollut koira vaan ihminen joka oli näköjään raahattu Gajyolle, erikoisinta asiassa oli että tällä kertaa ei löytynyt päätä.

Gin

Akita lähti järkyttyneenä äänen suuntaan kuultuaan ulkoa meteliä. "Mitä täällä tapahtuu?" Gin kysyi, ja puski tiensä läpi koirajoukkion. Nähdessään päitä ja yhden päättömän ihmisen, vanhan akitan järkytyksen kykeni näkemään suoraan tämän kasvoilta.

"Kuka hirviö tekee tällaista?" Gin kysyi, enimmäkseen itsekseen. "Tämä ei ole Harakirin tekosia...siitä olen varma..." Akita jatkoi ja katsoi sitten Weediä, jonka huomasi seisovan vieressään vähän matkan päässä.

Weed.

Weed oli itsekkin hämillään, kukaan ei tiennyt että maanalla piili pahuus joka odotti vain pääsyä tekemään pahojaan, Weed katseli ympärilleen, joku oli täällä viellä, pusikosta erottui tumma hahmo joka yritti paeta, Weed hyppäsi koiran niskaan, se oli tuntematon dobermanni joka virnisti akitalle,''Keitä te olette ja mitä te teette Ohussa?'', Weed kysyi raivoissaan paljastaen hampaansa, dobermanni ei pelännyt akitaa ollenkaan vaan kylmästi virnisti tälle,''Tämä oli vasta alkua, te saatte saman kohtalon.''

Samaan aikaan lähistöllä, piilossa olevassa luolassa odotettiin salamurhaajia, joukon johtaja istui hiljaa tyynenä paikallaan ja kun salamurhaajat saapuivat tämä kysyi että miten homma sujui,''Säikyttelimme hiukan Ohua jättämällä päät syömättä lukuun ottamatta silmiä ja kieliä, veimme päät näytille Ohun rakeille.'', sotilaat sanoivat virnistäen.

Weed kuunteli kauhuissaan dobermanni mutta päätti päästää tämän menemään, dobermanni luikki metsään ja Weed kääntyi muita kohti nähden myös isänsä,''Minusta alkaa tuntua että Harakiri ei ole enään ainoa uhkamme.'', akitan keho värisi tämän ajatellessa noiden koirien kohtaloa.

//Voin paljastaa että tämä on alkua Rain ja tämän isän suunnitelmille, päätimme Hopsun kanssa yhteistuumin että lauma koostuu kannibaaleista.

Ps. Sovimme myös että Rain isä on se ''isopomo.'' ja Rai varapomo koska hänen isänsä on kuitenkin paljon kokeneempi johtaja.

Fubuki
Fubuki kuuli ääniä ulkopuolelta ja seurasi Giniä ulos. Fubuki kauhistui nähdessään ruumiit. Fubukin niskakarvat nousivat pystyyn kun näki dobermannin ja sen joukot. Fubuki astui eteenpäin ja meinasi jo antaa doberille opetuksen, mutta pian koirat kääntyivät pois. Valkoinen akita ihan tärisi pelosta ja katsoi Weediä.
"Taidat olla oikeassa..." Fubuki totesi ja katsoi Giniä. "Isoveli... Lähden varoittamaan Mustulaisia. Kisaragi, Hazuki ja Uzuki varmaan haluavat tietää tästä." Fubuki sanoi ja lähti juoksemaan pohjoista kohti. Yhtäkkiä Fubuki pysähtyi. Ai niin... Aichaku ja pennut ovat vielä kylässä! Fubuki kääntyi ja lähti kylää kohti. Hän ei antaisi tuommoisen hirviön tappaa perhettään.

//Fubuki poistuu//

Gin

Akita katseli dobermannia ilmeettömänä. Gin ei tehnyt elettäkään hyökätäkseen, tai sanonut mitään. Se vain katsoi Weedin ja dobermannin sanaharkkaa sivusta, kunnes dobermanni pian poistuikin metsään. Akita huokaisi voimattomana, ja painoi päänsä hetkeksi alas. "Niin kauan, kuin koirien paratiisi on olemassa, niin kauan sen puolesta joutuu taistelemaan..." Gin sanoi, ja nosti sitten taas katseensa. Se vilkaisi nopeasti Fubukiin, ja nyökkäsi tälle. "Laittakaa sana kiertämään. Tämä hullunmylly on saatava kuriin ennen kuin se alkakaan." Gin sanoi, ja lähti sitten kävelemään Gajyolle.

Koska sota ei ollut kovin pitkäkestoinen, oli Ohun joukoista vielä reilusti yli puolet jäljellä, noin 2500 soturia. Arviolta 1500 oli menettänyt henkensä, mikä oli hirvittävä määrä. Ohulla ei kuitenkaan ollut aiemmin jäänyt yhtä montaa taistelukykyistä soturia eloon, ja siksi akita oli luottavaisempi tulevaisuuden suhteen.