Kaunis syyspäivä

Risuku oli lähtenyt kotoaan tutkimaan Aomoria, linnut lauloivat, päivä oli kirkas ja lämmin. Risuku käveli metsässä ja nautti auringonpaisteesta. Risuku harjoitteli muutamia tekniikoita, joita oli oppinut sukulaisiltaan.

// voisimme muuten ottaa Hatsumomo & Koume pelinkin Nagasakissa jossain vaiheessa? (: //

Yukimura

Punaturkin jalat kuljettivat tätä päämäärättömästi eteenpäin. Yukimura huomasikin pian saapuneensa Aomoriin, muttei kääntynyt takaisin. Uros päätti hiukan kuljeskella ja miettiä mennyttä sotaa. Se oli ollut yllättävän helppo. Vaikka sotureita menetettiin, niin loppujen lopuksi Harakiri ei ollut vastuksena kovin kummoinen. Ehkä hän luuli itsestään liikoja.. Yukimura tuumi. Harakiri oli kuvitellut olevansa yksin yhtä vahva kuin veljensä, mutta totuus oli, ettei sakemanni voisi enää taistella samalla tavalla kuin ennen. Yukimura toivoi, ettei Harakiri oppisikaan uutta.

Kauempaa Yukimura kuuli ääniä, jotka kuulostivat jostain syystä siltä, kuin joku taistelisi. Uros hölkkäsi uteliaana kohti ääntä, mutta yllättyikin nähdessään nuoren Risukun harjoittelemassa. Toinen oli kasvanut hurjasti viime näkemästä, ettei punaturkki meinannut ensin edes tunnistaa nuorukaista. "Jaahas, kummipoikako se täällä harjoittelee?" Yukimura kysyi virnistäen, astuessaan esiin mestiköstä.

//Sopii//

"Kyllä, tulin tänne tutkimaan ja päätin harjoitella.", Risuku sanoi yllättyneenä, kun näki kumminsa. Risuku lopetti harjoituksensa ja käveli Yukimuran luokse. "Katso tätä.", Risuku sanoi virnistäen ja lähti juoksemaan kohti oravaa, joka kiipesi puuta pitkin. Risuku ponnisti puusta vauhtia ja muutamalla viillolla tappoi oravan. Risuku odotti mitä Yukimura sanoisi hänen kehityksestään.

Yukimura

Yukimura katseli hymyillen Risukun suoritusta. "Ei huono. Liikkuvaan ja pieneen maaliin on vaikeaa osua. Olet kehittynyt." Punaturkki kehui, ja istuutui. "Mitä muuta olet oppinut?" Yukimura kysyi. Se tahtoi katsoa myös hiukan kriittisin silmin toisen suoritusta, jotta voisi ehkä opettaa nuorukaista lisää. Hänestä tulee vahva soturi.. Yukimura ajatteli itsekseen.

"Katso.", Risuku sanoi ja suoritti Neji Kin puuhun, puuhun tuli iso jälki. Risuku laskeutui maahan ja hymyili. "Tuon enempää en ole vielä harjoitellut.", nuorukainen sanoi. Risuku kävi makuulle ja kuunteli lintujen laulua.

Yukimura

Uros hymyili katsoessaan Risukun suoritusta. "Ei lainkaan huono. Olet kehittynyt hurjasti." Punaturkki kehui, ja nousi sitten taas jaloilleen, kävellen lähemmäs nuorukaista ja venytellen. Yukimura haukotteli leveästi, mutta samalla tämän vatsa murahti äänekkäästi. Sekarotuinen tajusi, ettei ollut syönyt pitkään aikaan.

"Mitäs jos metsästäisimme vähän jotain syötävää? Minulla on kamala nälkä!" Punaturkki sanoi, ja katsoi sitten Risukua kysyvästi. Samalla toinen pääsisi hiomaan lisää metsästystaitojaan.

"Hyvä on, mennään sitten.", Risuku sanoi ja lähti juoksemaan Yukimuran edelle. Hetken kuluttua Risuku huomasi peuran. Hiljaa Risuku hiipi peuraa kohti ja yllätti sen. Peura yritti paeta mutta Risuku tarttui peuraa kurkusta ja tukehdutti sen. Risuku alkoi syömään tyytyväisenä.

Yukimura

Punaturkki lähti seuraamaan nopeasti nuorukaista, jolla näytti olevan virtaa kuin pienessä kylässä. Yukimurakin huomasi peuran, ja loikkasi puuhun yllättääkseen peuran ylhäältä päin. Totta puhuakseen Yukimura ajatteli mielessään, että joutuisi saalistamaan peuran yksin, sillä epäili Risukun olevan vielä liian kokematon niin ison saaliin kaatamiseen.

Sekarotuisen yllätykseksi nuorukainen taltutti nuoren peuran melko kevyesti, ja hämmästynyt Yukimura pudottautui alas puusta. "Eihän minun tarvinut tehdä mitään, olet kehittynyt valtavasti. Kuka oikein olet, mitä olet tehnyt Risukulle?" Yukimura vitsaili, mutta nuolaisi sitten nälkäisenä huuliaan ja tarrautui peuran kylkeen, riuhtaisten itselleen sopivan kokoisen palasen.

Risuku nauroi kumminsa kommentille ja jatkoi syömistä. Pian nuorukainen oli kylläinen ja odotti kummiaan.

Yukimura

Uros haukotteli syötyään tarpeeksi. Kun vatsa oli täynnä, alkoi myös väsyttää herkästi. Mutta Yukimura tiesi, että nukkumaan käydessä kaikki ikävät asiat palautuisivat takaisin mieleen, ja siksi energinen uros ei tahtonut asettua makuulle. "Mitäs keksisimme seuraavaksi? Kai minun nyt pitää viettää kanssasi kunnolla aikaa, ennen kuin olet liian vanha ja isokokoinen..." Yukimura sanoi iskien silmää. Toisaalta, se oli kyllä totta. Risukusta tulisi todennäköisesti häntä suurempi, ja olisi hölmönnäköistä jos hän leikkisi aikuistuneen kummipoikansa kanssa ja opettaisi tälle yksinkertaisia tekniikoita.

" Hmm...voisit ehkä opettaa minulle jonkun uuden tekniikan?", Risuku ehdotti. Ennen kuin Yukimura ehti sanoa mitään, Risuku sanoi: "Katso, kehittelin tämän liikkeeen eilen." Risuku tarttui häntäänsä ja alkoi pyöriä Battogaa muistuttavalla tyylillä. Kun hän pääsi erään lahon puun luokse, pyörimisliike katkaisi puun.

Yukimura

Uros katseli Risukun suoritusta. Yukimura näytti yllättyneeltä. "Ei lainkaan paha. Tuotahan voisi melkein kutsua jo battougan jäljitelmäksi." Uros totesi.

Kun Risuku kertoi haluavansa oppia jonkin uuden tekniikan, uros virnisti. "Joko tämä on hallussa?" Uros kysyi, ja suoritti Neck The Killingin puun oksaan joka katkesi helposti. "Metsästystekniikka, mutta tekee viholliseen taatusti pahaa jälkeä." Yukimura kertoi.

"Olen kyllä harjoitellut, mutta en osaa tuota vielä täysin. Kutsun äskeistä tekniikkaa nimellä Hoīru no hakai.", Risuku sanoi ja yritti tehdä Neck the Killingin.

Yukimura

Yukimura nyökkäsi toisen sanoille, ja katseli sitten Risukun yritystä. "Muista, että puremisvoiman täytyy pysyä koko ajan samana, jotta liike myös pyörii tasaisesti. Jos puret liian hennosti, vihollinen ei vahingoitu, tai jos puret liian lujaa, et voi pyöriä sulavasti." Yukimura opasti ja istuutui. Se uskoi, että Risuku olisi nopea oppimaan ja ymmärtäisi kyllä pian tekniikan jujun.

Risuku yritti uudelleen, tällä kertaa hän onnistui. Puusta katkesi iso oksa. Risuku laskeutui maahan ja heilautti korviaan kun kuuli huudon. Risuku meni puskaan piiloon ja katseli kahta akitaa. Toinen oli valkoturkkinen ja sillä oli kaulapanta, toinen oli punavalkoturkkinen, kuten Yukimura. "Pahus, isää ei löydy mistään. Äiti sanoi, että Yukimura viettää täällä välillä aikaa.", punaturkki sanoi. `He puhuvat kummistani, mitä teen?, Risuku ajatteli. Risuku palasi Yukimuran luokse ja kertoi akitoista. "Toinen kutsui sinua isäkseen.", Risuku selitti.

Yukimura

Yukimura oli tyytyväinen Risukuun suoritukseen. "Hienoa! Ei moitittavaa." Sekarotuinen kehui, ja istuutui alas.

Yhtäkkiä Risuku katosi johonkin, ja Yukimurakin kuuli huudon. Uros lähti hölkkäämään ääntä kohti, ja miltei törmäsi Risukuun, joka ilmestyi nopeasti hänen eteensä. "Mitä ihmettä?" Yukimura kysyi hölmistyneenä. Hän ei ollut elämänsä aikana ajautunut läheisiin tunnelmiin yhdenkään nartun kanssa, joten kyseessä oli oltava erehdys.

Punaturkki käveli kohti kahta akitaa, jotka eivät vielä olleet huomanneet häntä. Yhtäkkiä toinen heistä käänsi katseensa Yukimuraan. "Isä!" Toinen huusi ja molemmat lähtivät hölmistynyttä Yukimuraa kohti. "Olethan Yukimura?" Punaturkkinen akita varmisti. Uros nyökkäsi. "Ihanaa, löysimme sinut viimein!" Valkoturkki sanoi ja miltei itki onnesta.

Yukimurasta tuntui pahalta pilata kaksikon ilo. "Öö..olen pahoillani, mutta nyt on pakko olla sattunut jokin väärin käsitys. Minulla ei ole pentua, ei edes puolisoa." Yukimura sanoi. "Älä höpötä, isä! Äitimme Livia tietää kyllä kuka isämme on, ja se olet sinä!" Toinen intti. Livia... Yukimura ajatteli, muttei saanut nimeä hetkeen päähänsä.

"Ahaa, Livia!" Yukimura tajusi äkkiä ja kaksikko näytti toiveikkaalta. Kyseessä oli myöskin punaturkkinen akitanaaras, joka oli aikoinaan ihastunut Yukimuraan. Uros ei ollut kuitenkaan pitänyt Liviasta kuin ystävänä, ja naaras oli suuttunut verisesti. Hän ilmeisesti yrittää kostaa minulle sepittämällä satuja pennuilleen...säälittävää.. Yukimura ajatteli.

"No?" Valkoturkkinen kysyi odottavana, mutta Yukimura pudisteli päätään. "Tiedän kyllä äitinne, mutta olen tavannut hänet ainoastaan kerran, mutta me emme..niin..." Yukimura kierteli. Kyseessä oli kuitenkin kaksi pentua. "Niin mitä?" Punaturkkinen kysyi pettyneenä. "Ei mitään..en ole kuitenkaan isänne, valitan." Yukimura sanoi ja toinen akitoista alkoi itkeä lohduttomana. Yukimura ei tiennyt, mitä sanoisi, joten hämillään se vilkaisi Risukuun.

"Jotenkin minusta tuntuu, että he puhuvat totta.", Risuku sanoi. Valkoturkkinen akitauros selitti että Livia oli eräänä päivänä tullut tahtomattaan raskaaksi vietettyään viikon Yukimuran kanssa. Risuku lohdutti itkevää naarasta. Äkkiä Risuku haistoi vieraan hajun. "Yukimura, löysinpäs sinut.", punaturkkinen akitanaaras sanoi äkäisenä. "Onko hän Livia?", Risuku kysyi yllättyneenä.

// Yukimuralla ei sitten ole pentuja oikeasti : D //

Yukimura katsoi Risukua uudelleen. "Älä höpötä, tiedän kyllä itse, jos olen pamauttanut jonkun nartun paksuksi!" Yukimura sanoi ja alkoi pikku hiljaa hermostua. Akitojen väittäessä vastaan, Livia ilmestyi jostain puskista.

"Sinä! Alahan selittää, mistä tässä on kyse!" Yukimura puuskahti, ja luimisti korviaan punaturkkiselle akitalle. "Rauhoitu, isukki. Pentusi ovat herkkiä." Livia sanoi viekas katse kasvoillaan. Yukimura ärähti. "Uskokaa jo, en ole kenenkään isä!" Yukimura kivahti, ja katseli Liviaa tuimasti. "Ja mitenhän todistat sen? Sana sanaa vastaan. Voin väittää mitä haluan, eikä kukaan epäile minua. Tämä kaikki on siitä hyvästä, miten kohtelit minua silloin ennen." Livia sanoi, paljastaen asioiden todellisen puolen. "Äiti, mitä tarkoitat?" Valkoturkkinen pentu kysyi. "En mitään, Sania, en mitään." Livia vakuutti lämpimällä katseellaan ja äänellään. Mitäpä pieni pentu keskustelusta ymmärtäisi?

Yukimura nielaisi. Livia oli oikeassa. Viattomalta vaikuttava narttu saisi uskoteltua muille mitä tahansa, ja saattaisi täten Yukimuran huonoon valoon antamalla vastuuttoman kuvan tästä muille Ohun sotureille. Punaturkki oli umpikujassa.

//Anteeksi, en tiennyt.//

"Risuku ärähti riidalle ja katsoi Liviaa. "En tiedä mitä roskaa olet pennuillesi väittänyt, mutta valehtelu on rumaa!", Risuku huudahti. Livia katsoi pentujaan ja alkoi sitten itkeä. "Äiti, mikä on?", punaturkkinen naaras kysyi. "Anteeksi että valehtelin teille, Yukimura ei ole isänne, isänne kuoli taistelussa kaksosia vastaan." Nuoret akitat yllättyivät, mutta eivät olleet vihaisia. Sen sijaan he pyysivät Yukimuralta anteeksi ja lohduttivat äitiään. "Voisimmeko ottaa heidät Ohun sotureihin?", Risuku kysyi uteliaana.

// Juu ei mitään, tästä sai kuitenkin hyvää pientä jännitystä mukaan peliin : D //

Yukimura

Punaturkki katsoi Risukua hymyillen, kun toinen puolusti häntä. Temperamenttisuus oli myös vahva piirre Yukimurassa, ja siksi se tunsi samankaltaisuutta nuorukaisen kanssa.

Yhtäkkiä Livia alkoi itkemään, ja Yukimura katsoi tuota hämillään. Nartun tunnustaessa pennuilleen kaiken, tunsi punaturkki pientä sääliä, muttei näyttänyt sitä ulospäin. Risukun ehdotukselle Yukimura ei sanonut hetkeen mitään, mutta päätti sitten suostua ehdotukseen. "Hyvä on. Jos se käy isälleni ja veljelleni." Yukimura sanoi, ja katsoi sitten taas Liviaa. "Ja sinä lupaat, että unohdamme tämän koko jutun. En halua, että valehtelet kenellekään." Yukimura sanoi.

"Hyvä on..minä lupaan..." Livia sanoi hetken hiljaisuuden jälkeen ja uros näki tämän kasvoilla syvää pahoittelua. "Me tästä jatkamme matkaa Ohuun.." Livia sanoi, ja nyökkäsi sitten kaksi pentua mukaansa. Yukimura ei nähnyt, kuinka Livian ilme muuttui hetkeksi ilkeäksi tämän kadotessa pusikkoon. Nartulla ei ollut hyvät mielessä, mutta siitä ei sekarotuinen tiennyt mitään.

Kun Livia oli pentuineen jo lähtenyt, Yukimura kääntyi Risukun puoleen. "Ihme hommaa..." Uros murahti, mutta hymyili sitten. "Mitäs jos jatkaisimme harjoittelua?" Uros ehdotti, ja tunsi taas tutun energian virtaavan kehossaan.

"Jatketaan vain.", Risuku sanoi innostuneena. Risuku kokeili tehdä Neck the Killigin uudelleeen ja kaatoi liikeellä lahon puun.

Yukimura

Uros oli vieläkin hieman ihmeissään äskeisestä, mutta unohti pian tapahtuneen nähdessään Risukun osaavan Neck The Killingin hyvin. Tekniikka oli punaturkille tärkeä, ja Risuku oli yksi niistä, jonka Yukimura tahtoi oppivan sen. Eihän punaturkilla ollut omia pentuja, ja hyvä niin toistaiseksi.

"Osaat sen jo hyvin." Uros kehui hölkätessään. Yhtäkkiä Yukimurakin syöksyi kohti paksua oksaa ja parilla pyörähdyksellä leikkasi sen kahtia. Punaturkki pudottautui maahan ja oksa putosi tämän viereen.

"Hienoa Yukimura.", Risuku kehui kummiaan. Risuku kokeili Neji Kitä erääseen puuhun ja sai aikaan ison jäljen.

Yukimura

Punaturkki virnisti Risukun melkein murskatessa puun. "Vihollisemme tulevat olemaan kovilla kun pääset ensi sotaan mennessä jo taistelemaan itse." Uros sanoi, mutta vakavoitui tajutessaan, että piti jo sotia itsestäänselvyytenä.

Yukimura tajusi, että ehkä olisi jo aika palata takaisin Gajyolle. "Pitäisikö meidän lähteä? Meitäkin voidaan tarvita Gajyolla." Yukimura ehdotti.

Risuku nyökkäsi Yukimuran sanoille ja lähti kävelemään kohti Gajyota. Risuku mietti, millainen tulevaisuus olisi. hän toivoisi että uusia sotia ei enää tulisi.

Risuku poistuu, kiitos pelistä.