Isän jalanjäljillä (Kaksinpeli, Ginlanderz)

Satsujin

Mustaturkkinen susi oli johdattanut poikansa Tokushimaan. Oli kulunut parisen kuukautta siitä, kun Satsujin oli viimein hakenut Kurushimin pois piilolaaksosta. Nyt olisi viimein aika siirtyä vaiheeseen 2. nimittäin opetukseen.

Satsujinin oliivinvihreät silmät vilkuilivat aina silloin tällöin taakseen, varmistaen, seurasiko Kurushimi häntä. Tahti oli kireä, mutta niin oli aikataulukin. "Pian tulemme vuoristoon.." Satsujin ilmoitti. Siellä olisi aika käydä läpi muutama asia liittyen Kurushimin koulutukseen, ennen kuin olisi aika siirtyä jälleen eteenpäin suunnitelmissa.

Kurushimi

Vuoden ikäinen susi ei malttanut odottaa uusien taitojen oppimista, viimeisen 2 kuukauden ajan se oli ollut soluttautuneena Satsujinin laumassa, ja tähän mennessä kaikki oli mennyt hyvin.

Kurushimi oli oppinut laumassa Satsujinin vihollisista ja oli tietoinen keitä vastaan hän tulisi taistelemaan tulevaisuudessa.

Jos oli yksi liike jonka susi halusi oppia, se oli Satsujinin erikoisliike, manaus. Se oli ollut uskomattoman tehokas jo laaksossa kokeiltaessa, mutta Kurushimi oli saanut tuntea tämän todellisen voiman vasta kahden viimeisen kuukauden kuluessa. Useasti tämä oli herännyt painajaisiin ja ahdistukseen öisin, Kurushimi kuitenkin pääsi niistä yli ajan myötä. Pelkkä ajatus liikkeen käyttämisestä johonkin olentoon toi sudelle sadistista nautintoa.

Kurushimi oli seurannut Satsujinia jo jonkun aikaa ripeää tahtia. Satsujinin ilmoitukseen tämä vastasi itsevarmalla nyökkäyksellä. Tällä ei ollut tietoa mitä he tekisivät vuoristossa, mutta oletti että sillä oli jotain tekemistä harjoittelun kanssa.

"Kai saan tappaa jotain?" Tämä kysyi isältään ja virnisti ilkeästi.

Satsujin

Mustaturkkinen susi pysähtyi ennen jyrkkää vuoripolun alkua, ja jäi odottamaan poikaansa. "Pistähän vähän vauhtia, Kurushimi. Meillä ei ole kovin paljoa aikaa." Satsujin hoputti poikaansa kärsimättömästi. Toisen tullessa lähemmäs, musta susi virnisti paholaismaisesti toisen sanoille. "Kaikki aikanaan..." Satsujin sanoi salaperäisellä äänensävyllä, ja lähti kapuamaan terävästi ylöspäin nousevaa kivipolkua.

Matka ylös olisi pitkä. Siellä Satsujin oli kuitenkin itse opetellut tekniikkansa. Toisaalta, uros tahtoi vain verestää vanhoja muistoja, mutta jollain tapaa musta susi toivoi myös Kurushimin oppivan taitonsa kyseisessä paikassa. Toki ensin tarvittaisiin pieniä toimenpiteitä, mutta olisi äärimmäisen tärkeää, että toinen saisi tutustua harjoittelupaikkaansa.

Tuuli yltyi, kun Satsujin pääsi suojattomaan kohtaan polulla. Missään ei ollut mitään, joka olisi suojannut tuulelta. Joka puolella oli hyvin laakeaa ja tasaista maisemaa. tässä kohtaa oli vuoren tasainen kohta, noin puolessa välissä, jonka jälkeen se taas jyrkkeni kohti huippua, ja huipulla odottavaa luolaa. Uroksen täytyi pitää askeleensa vakaina, sillä niin kova tuuli riepottelisi helposti suurempaakin kohdetta.

Kurushimi

Nuorempi susi seurasi Satsujinia ja lähti kapuamaan jyrkän rinteen kivipolkua pitkin. Hetken kapuamisen jälkeen tuuli alkoi yltyä ja Kurushimi pysähtyi hetkeksi tarkastelemaan tilannetta.

Edenpänä oleva Satsujin oli suojattomassa kohdassa ja tilanne näytti vaaralliselta. Nuorempi susi jatkoi varmemmin ja tarkemmin askelin polkua pitkin. Kurushimi horjahti astuessaan irtokivien päälle, mutta sai palautettua tasapainonsa nopeasti. Susi seurasi katseellaan kun irtokivet putosivat alas polkua pitkin.

"Oletko varma tästä?" Tämä kysyi hieman epävarmalla äänellä, tosin ei ollut varma kuulisiko toinen sen kovassa tuulessa. Kurushimi katsoi edespäin ja huomasi polun jatkuvan vielä pitkälle.

//Pahoittelut hieman myöhäisestä jatkosta, olen tapellut yhden ohjelman kanssa koko viikon >_<//

// ei se mitään ^^ //

Satsujin

Mustaturkki puski läpi tuulen päättäväisesti, ja pysähtyi vasta päästyään takaisin polulle, jossa kallionseinämät muodostivat tuulensuojan. Se ei jäänyt turhaan odottamaan Kurushimia; nuoren uroksen oli selviydyttävä itsenäisesti, jotta voisi jatkaa Satsujinin jalanjäljillä.

Kurushimin sanat kantautuivat Satsujinin korviin, ja saivat uroksen kääntymään poikaansa päin. "Tietenkin olen!" Uros murahti, se ei tahtonut toisen epäröivän lainkaan. Satsujin kääntyi jälleen menosuuntaansa, ja lähti hölkkäämään rinnettä ylöspäin. Kyljessä oleva Ginin aiheuttama haava oli jo umpeutunut, mutta sitä kirveli aina välillä. Satsujin ei kuitenkaan välittänyt, vaan loikki vielä viimeiset metrit luolalle, ja jäi läähättäen odottamaan Kurushimia sen suulle.

// No niin. Aika palata takaisin. Kiitos kärsivällisyydestä. //

Kurushimi

Nuorempi susi kulki ylöspäin Satsujinin perässä, yhtä varmasti ja päättäväisesti, mutta hitaammin. Vähän matkaa ylöspäin Kurushimi huomasi Satsujinin jättävän tämän jälkeen. Uroksen kasvoille nousi hermostunut ilme tämän päätellessään toisen testaavan häntä. Mitä ikinä hän tänään oppisi, Kurushimin täytyisi näyttää olevansa valmis siihen, eikä tämä aikonut jäädä jälkeen.

Susi nopeutti tahtiaan kovasta tuulesta huolimatta, vielä kiinnittäen suurta huomiota jokaiseen askeleeseen. Tuuli olisi joskus ollut suuri haaste nuorelle sudelle, mutta kova koulutus ja harjoittelu olivat tuottaneet tuloksia ja vaikka tämä ei vielä parhaassa iässään ollut, Kurushimi oli hyvin vahva ikäisekseen. Usean metrin jälkeen tämä huomasi Satsujinin pysähtyneen, ilmeisesti odottamaan tätä.

Tämän huomatessaan Kurushimi kulki viimeiset metrit vielä nopeammalla tahdilla ja hyppäsi luolan suojaan, se oli varmasti Satsujiniakin väsyneempi, mutta teki parhaansa piiloittaakseen sen. Nuorempi susi seisoi varmana isänsä edessä, valmiina kuulemaan seuraavat ohjeet.

Satsujin

Rautaiset kynnet kalahtelivat vasten kylmää luolan lattiaa, kun Satsujin seurasi poikaansa tuulensuojaan. Susi hengitti hiukan kiivaammin, mutta poikansa tavoin peitteli väsymystään. Satsujin oli tyytyväinen Kurushimin suoritukseen, ja ilmaisi tämän nyökkäämällä hyväksyvästi. Mustaturkki lähti etenemään syvemmälle luolaan. "Tule." Satsujin sanoi matalasti, ja katosi kulman taa.

Luola oli pimeämpi kuin mustaakin mustempi yö, mutta herkistyneiden silmiensä ansiosta Satsujin kykeni erottamaan heikosti luolan seinämät ja suurimmat lohkareet, joka olisi monelle tavalliselle koiralle tai sudelle täysin mahdotonta. "Ole varuillasi." Satsujin sanoi, vaikkei ollut varma, seurasiko Kurushimi. Uros huomasi tumman kohdan edessäpäin, otti vauhtia, ja loikkasi. Parin metrin liidon jälkeen uroksen etujalat tapasivat kovan kivisen maan, ja Satsujin käännähti ympäri. "Parimetrinen kuilu edessä. Arvioi etäisyys ja hyppää. Mutta älä putoa, pudotusta on noin viitisenkymmentä metriä." Satsujin sanoi, ja vastausta odottamatta kääntyi kylmästi ympäri, jatkaen matkaansa. Kurushimi tuskin erottaisi juuri mitään pimeässä, ainakaan vielä. Silti mustaturkki ei jäänyt odottamaan. Mikäli Kurushimi selviäisi perille asti, hänet oli tarkoitettu tähän tehtävään. Mikäli ei, noh, sitten Satsujin jatkaisi yksikseen.

Pian luola muuttui matalammaksi, ja Satsujin alkoi miltei ryömiä eteenpäin. Muutoin katosta törröttävät terävät tippukivet saattaisivat viiltää tai pahimmillaan irrota ja pudota päälle. "Mene matalaksi noin 10 metriä kuilun jälkeen, ja etene siten 20 metriä." Satsujin sanoi taakseen, vaikkei tiennyt edes, oliko Kurushimi päässyt kuilun ylitse. Kun matala osuus loppui, Satsujin suoristautui taas koko pituuteensa, ja käveli lopun matkaa, kunnes tunneli avartui ja valo tuli näkyviin.

Ympyrän muotoinen "aula" oli tuttu sudelle, ja Satsujin tunsi kylmiä väreitä katsoessaan ympärilleen. Katossa oli halkeamia, joista tuli valoa luolaan juuri sopivasti. Luolan seiniä vasten lepäsi vanhoja vaalenneita luita, joita uros oli aikoinaan kalunnut yksin ollessaan. Satsujin istuutui alas ja jäi odottamaan. Vaikka Satsujinin kyky tuntea lämpimiä tunteita oli olematon, niin silti uros toivoi, että Kurushimi selviäisi perille saakka.

Kurushimi

Satsujinin nyökätessä nuorempi susi virnisti voitokkaasti, jos Satsujin oli testannut tätä aiemmin, Kurushimi oli suoriutunut testistä.

Vanhemman suden lähtiessä liikkeelle Kurushimi seurasi tätä muutaman askeleen päässä. Pitemmälle kuljetessa Kurushimi huomasi välittömästi luolan pimenevän nopeasti kaksikon ympärillä, täydelliseen pimeyteen asti. Pian nuorempi susi ei nähnyt enää mitään muutamia erittäin haaleita, lähes tunnistamattomia muotoja lukuunottamatta. Ainoa asia joka ohjasi Kurushimia täydellisessä pimeydessä oli Satsujinin rautakynsien kalahtelut luolan lattiaa vasten. Jokainen kalahdus ja askel kaikuivat luolan seinissä susien ympärillä.

Satsujinin ääni rikkoi miltei rytmikkään rautakynsien kalahtelun ja Kurushimi vaistomaisesti säpsähti odottamattoman äänen takia. Varuillani mitä? Susi ajatteli itsekseen. Miltei välittömästi nuoren suden edessä oleva kalahtelu ja askeleet nopeentuivat ja kaikkonivat kauemmas pimeyteen, jättäen Kurushimin jälkeen. Susi välittömästi pysähtyi ja keskittyi kuuntelemaan tapahtumia. Pienen matkan päässä askeleet loppuivat kuin seinään ja Kurushimi oli hetken yksin pimeydessä. Ennen kuin susi ehti reagoida tapahtumiin, vielä pitemmän matkaa edestäpäin kantautui kova rautakynsien kalahdus ja takajalkojen tömähdys maahan. Kurushimi seisoi hetken paikoillaan pimeydessä, kunnes Satsujinin ääni kantautui kuilun toiselta puolelta.

Sanat kuilun syvyydestä saivat Kurushimin hengittämään hermostuneesti kun tämä ajatteli mahdollisia skenaarioita. Pian kuullessan jo tutun kalahtelun loittonevan, susi löi molemmat etutassunsa kylmään kivilattiaan ja kulki eteenpäin tuntien maan jalkojensa alla. Muutaman sekunnin kulkemisen jälkeen tämä tunsi kuilun kylmän, kovan reunan. Kurushimi nosti katseensa eteensä, muttei nähnyt mitään uutta. Hän ei edes tunnistanut kuilua muusta pimeydestä. Susi perääntyi rauhallisesti ja varmasti taaksepäin, pitäen huolta ettei kääntynyt yhtään sivuun lähtösuunnastaan. Susi pysähtyi, otti lähtöasennon ja hengitti syvään, Satsujinin rautakynnet kuuluivat yhä kauempaa ja kauempaa.

Yhtäkkiä Kurushimi ampaisi juoksuun, arvioiden kuilun reunan etäisyyttä mielessään, susi aikoi pelata varman päälle ja hypätä hyvin ennen kuilun reunaa, minimoidakseen mahdollisen juoksun kohtalokkaaseen pudotukseen. Kurushimi loikkasi eteenpäin, kulkien ainakin tarvittavat pari metriä, mutta tietämättä olisiko taitettu matka tarpeeksi. Susi suoristi epätoivoisesti etujalkansa näkymätöntä laskeutumisalustaa kohti ja varautui laskeutumiseen.

Silmänräpäyksessä ilmalento oli ohi ja Kurushimin etujalat laskeutuivat kovaan kivilattiian, takajalat seurasivat heti perässä, osuen myös kovalle alustalle, susi otti välittömästi tukevan asennon ja hengitti helpottuneena, ei ollut kuitenkaan aikaa levähtää, äänien perusteella Satsujin oli huomattavasti kauempana. Adrenaliinin voimalla Kurushimi puski eteenpäin pimeydessä, aavemaista kalahtelua kohti.

Kurushimi oli puolivälissä kuilulta Satsujinin luokse, mutta pysähtyi kun tämä kuuli vanhemman suden neuvon ryömiä.

Ryömiä? Miksi? Kurushimi ajatteli. Susi ei ollut varma kuinka monta metriä se oli kulkenut kuilulta, joten tämä päätti alkaa ryömimään välittömästi. Ryömiminen oli hitaampaa kuin nuoren suden aikaisempi liikehdintä, mutta tämä ei halunnut ottaa mitään riskejä, olihan aikaisempi haaste ollut hengenvaarallinen.

Pienemmän koonsa ansiosta Kurushimilla ei ollut Satsujinia enempää ongelmia haasteen kanssa. Nuorempi susi ryömi eteenpäin Satsujinin kynsien aiheuttamaa ääntä kohti, samalla laskien päässään metrejä. Tämä kuuli Satsujinin nousevan ylös ja aloittavan taas kävelemisen.

Kurushimi ryömi kaiken varalta 25 metrin verran ja nousi sitten hitaasti ylös. Kaikki näytti olevan hyvin. Uros huokaisi helpotuksesta ja jatkoi matkaansa eteenpäin. Pian nuori susi vannoi näkevänsä valoa edessäpäin eikä ollut alkuun uskoa sitä, koska vaikutti siltä että sudet olivat kulkemassa syvemmälle luolaan. Satsujinin askeleet ja rautakynsien kalahtelu olivat loppuneet ja Kurushimi oletti tämän odottavan valoisella alueella.

Valon kirkastuessa Kurushimi näki seuraavan, ympyrän muotoisen alueen, jossa Satsujin näytti jo odottavan.

Kurushimi asteli esiin pimeästä luolasta valoon ja kohdisti katseensa Satsujiniin, sanomatta sanaakaan, tällä kertaa selvästi raskaasti hengittäen, sillä adrenaliini virtasi vielä suden suonissa.

Satsujin

Kylmä tuuli laskeutui pyörteenomaisesti katon halkeamasta, ja levittäytyi pitkin pyöreänmuotoista luolaa. Musta susi odotti liikkumatta poikansa saapumista. Oli hiljaista. Hyvin hiljaista. Satsujin luimisti hiukan toista korvaansa taaksepäin. Vieläkään ei kuulunut mitään. Uros huokaisi syvään, hiukan pettyneen oloisesti. Kurushimi ei selvinnyt.

Sitten, aivan yhtäkkiä, tarkat korvat erottivat äänen, joka muistutti raahautumista. Pian Satsujinin kuuloaisti poimi myös Kurushimin jännittyneen hengityksen, ja suden suupielet venyivät pelottavannäköiseen virnistykseen. Juuri niin, poikani.. Satsujin ajatteli, ja kääntyi sitten ympäri juuri, kun hänen lähes identtinen jälkeläisensä astui esiin.

"Normaaliaistiseksi selvisit oikein hyvin." Satsujin kehui. Uros osasi jakaa kehuja, mutta vain, kun siihen oli aihetta. Mustaturkin mielestä nyt oli sellainen hetki. "Tuo ei kuitenkaan ollut vielä mitään verrattuna siihen, mitä tulet kokemaan." Susi jatkoi sitten, antaen ymmärtää, että vielä jotain pahempaa oli tulossa.

"Katso minuun!" Satsujin huudahti, loikaten kohti poikaansa. Rautakynsi yritti ottaa toisen tekniikkansa valtaan, jämähtämällä hypyn jälkeen paikalleen, ja yrittämällä keskittää Kurushimin täysin itseensä. Hypnoosin ja illusion voima oli vahvamielisen suden käsissä pelottava ase, ja uros tahtoi palavasti saada sen myös Kurushimin käyttöön. "Sinun on totuttava painajaisiin ja henkiseen kipuun..." Uros sanoi, ennen kuin lopetti puhumisen ja keskittyi täysin tekniikkaansa.

Kurushimi

Satsujinin ääni rikkoi nyt jo lähes luonnollisen hiljaisuuden. Kehuja kuullessan Kurushimin kasvoille nousi häijy omahyväinen ilme. Kehut tämän elämässä olivat erittäin harvassa, susi tiesi onnistuneensa testistä hyvin.

Satsujinin jatkaessa Kurushimin ilme kuitenkin vaihtui lievään huolestuneeseen ilmeeseen.
Mitään verrattuna siihen, mitä tulen kokemaan? Nuorempi susi ajatteli hieman huolestuneena.

Kurushimi keskitti katseensa isäänsä tämän käskystä. Satsujinin mainittua painajaiset ja henkisen kivun, nuoremman suden muistissa välähtivät kuvat tätä piinanneista painajaisista ja tapahtumista Satsujinin piilolaaksossa kuukausia aikaisemmin. Henkiset kuvat aikaisemmista tapahtumista olivat tarpeeksi kääntämään suden katseen pois. Mutta vain hetkeksi, sillä tämän mieli täyttyi ajatuksilla liikkeen käytöstä taistelussa. Henkinen kipu ja painajaiset olivat liikkeen hinta.

Päättäväisesti Kurushimi käänsi katseensa takaisin Satsujiniin, tämän oliivinvihreisiin silmiin, valmiina kohtaamaan valtavan ahdistuksen ja henkisen kivun. Susi myös otti varman ja taisteluvalmiin asennon, täysin valmiina kokemukseen.

Hetkeen tämä ei tuntenut mitään erityistä, mutta pian Kurushimi näki painajaisistaan tutun hohdon Satsujinin silmissä. Susi tiesi että nyt ei olisi perääntymistä. Hypnoosin edetessä Kurushimin varmat ja jännittyneet jalat alkoivat hitaasti tärisemään, suden hengitys kiihtyi ja tämän syke nousi.

Susi tajusi pian ettei tämä kerta ollut samanlainen kuin aikaisemmin, tällä kerralla jokin oli toisin. Satsujin oli tosissaan, täysin keskittynyt liikkeeseen. Nuoremman suden totinen ja päättäväinen ilme särkyi ja muuttui sekoitukseksi paniikista ja pelosta. Kurushimi yritti vaistomaisesti katsoa pois, muttei pystynyt, tämä oli täysin Satsujinin liikkeeen kourissa.

Aikaisemmin koettu ahdistus oli palannut moninkertaisesti ja Kurushimin jalat miltei pettivät alta. Vain sekuntteja oli kulunut, mutta sudelle se tuntui ikuisuudelta. Kurushimi yritti puhua, huutaa, muttei saanut sanaakaan sanomatta.

Nuorempi susi oli täysin Satsujinin hypnoosin kourissa.

Satsujin

Satsujin keskittyi tekniikkaansa täysin. Heidän ympärillään olisi voinut pomppia vaikka lauma Ohun sotureita, eikä susi olisi huomannut noita hetkeen. Mustaturkin katse Kurushimissa ei hellittänyt. Vaikka Satsujinin silmiin alkoi sattua, ei uros aikonut päästää toista helpolla.

Kun Kurushimi alkoi tosissaan olla hypnoosin vallassa, Satsujin ajatteli lopettaa, mutta jostain syystä ei vielä kyennyt siihen. Susi tunsi luissaan, että Kurushimi kestäisi paljon enemmän. Tai oikeastaan joutuisi kestämään paljon enemmän. Rautakynsi ei antaisi toiselle armoa, vaikka Kurushimi olikin hänen oma poikansa. Tekniikan ydin piili sen taitavassa illuusion luomisessa ja mielenhallinnassa. Satsujinin mieli ja silmät näkivät asioita, joita useimmat eivät osanneet kuvitellakaan.

Kun uros tunsi, ettei kykenisi enää suurentamaan tekniikkansa voimaa, Satsujin piti sitä vielä hetken yllä, ja hitaasti alkoi hellittää otettaan. Mitä kevyemmäksi tekniikka kävi Kurushimille, sen tuskallisemmalta se tuntui Satsujinista. Lopulta uroksen pää valahti alas, ja Satsujin hengitti raskaasti, tuijottaessaan maata jalkojensa alla. Silmiin sattui, kuin ne olisivat olleet tulessa. Koskaan aikaisemmin uros ei ollut käyttänyt tekniikkaansa niin suurella teholla, tai niin pitkää aikaa.

Mustaturkin oli pakko istuutua, ja vetää muutaman kerran syvään henkeä. Silmien kipu alkoi hellittää nopeasti, ja uros nosti katseensa tarkistaakseen Kurushimin tilan. Vasta nyt Satsujin alkoi hahmottaa, miten vahva tekniikka hänellä oli hallussaan. Se oli myös pidettävä hallussa, sillä susi tajusi, että se saattaisi helposti riistäytyä hallinnasta. Uroksen olo normalisoitui ja palautui nopeasti tekniikan jälkeen, mutta Satsujin tiesi, että seuraava yö olisi painajaismainen Kurushimin lisäksi myös hänelle itselleen.

Kurushimi

Hypnoosin vallassa ollut Kurushimi tunsi tekniikan vain pahentuvan joka sekunnilta, susi oli suuressa henkisessä kivussa eikä voinut tehdä mitään. Tämä hädin tuskin pysyi jaloillaan Satsujinin jatkaessa hypnoosia. Susi yritti vaistomaisesti siirtää katseensa ja koko päänsä eri suuntaan, muttei kyvennyt, vaan oli lamaantunut ja täysin hypnoosin kourissa. Yllättäen Satsujin kuitenkin lopetti ja Kurushimin lamauttanut hypnoosi loppui kuin seinään.

Nuorempi susi veti katseensa välittömästi pois, vielä toimien täysin vaiston varassa. Kurushimin katse harhaili määränpäättömänä vuoren seiniä pitkin alas, kivilattiaan suden jalkojen alla. Tämän raskas hengitys kaikui luolan seinissä ja pian Kurushimin vapisevat ja rasittuneet jalat alkoivat pettää tämän alta. Uros horjahti eteenpäin, mutta susi katkaisi pudotuksen ottamalla toisen huterista etujaloistaan hallintaansa ja asettamalla sen kivilattiaa vasten. Kurushimin nykyinen asento muistutti kumartumista.

Susi pysyi kumartuneessa asennossa hetken aikaa, hengittäen raskaasti. Tämä tunsi sydämmensä tykyttävän raskaasti ja nopeasti, nopeammin kuin ikinä aikaisemmin. Susi tunti ainoan kykenevän raajansa alkavan myös pettää tämän painon alla. Kurushimi antoi periksi ja kaatui kyljelleen luolan kivilattialle.

Kurushimi makasi lattialla muutaman sekunnin ajan, valtava ahdistus ja henkinen kipu olivat hitaasti mutta varmasti katoamassa ja tämä tunsi saavansa raajansa takaisin hallintaansa. Susi tajusi olleensa täysin taistelukyvyttömänä usean sekunnin ajan ja pyrki nousemaan jaloilleen. Kurushimi yritti nousta hitaasti ja vaivalloisesti jaloilleen. Tämän hengitys oli tasaantunut hieman, mutta vielä raskas normaaliin verrattuna.

Kurushimin onnistui nousta suorille jaloille ja hetken hiljaisuudeen jälkeen tämä nosti päänsä ja kohdisti katseensa Satsujiniin. Kurushimin silmistä kohdistuva katse oli erillainen kuin aikaisemmin koko päivänä, vihainen, identtinen tämän elämän ensimmäiseen raivopurkaukseen, kun Satsujin oli tappanut Kurushimin emon. Tapahtumat eivät tosin liittyneet toisiinsa, eikä Kurushimi edes muistanut emoaan.

Susi paljasti hampaansa ja keskitti kaiken energiansa palauttamaan tämän aikaisemman taisteluvalmiin asennon, Kurushimilla ei ollut energiaa hyökätä, ei ainakaan vielä, mutta olisi valmis tekemään niin.

// EDIT: Pahoittelen 8 päivän hiljaisuutta. Kouluprojekti oli työn alla XP //

// ei se mitään! ^^ //

Satsujin

Mustaturkkisen katse pysyi koko ajan Kurushimissa, kun tuo pääsi viimein irti tekniikan vallasta. Palautuminen kesti, mikä oli luonnollista, mutta Satsujin odotti. Se katsoi Kurushimin sekavaa hoippumista, ennen kuin toinen sai hetkellisesti tukevan asennon turvautumalla etujalkaansa. Satsujinin silmät pistivät merkille sen heikonlaisen tärinän, kun vahva raaja sinnitteli pitääkseen rasittuneen Kurushimin kehon pystyssä. Viimein kuitenkin nuori uros rojahti kyljelleen maahan. Satsujin seisoi edelleen aloillaan, ja edelleen vain odotti, katse nauliutuneena poikaansa.

Kun Kurushimi pääsi takaisin jaloilleen, Satsujin ei osannut odottaa toisen seuraavaa reaktiota. Sen sijaan, että nuori uros olisi ollut järkyttynyt äskeisestä kokemuksestaan, näki Satsujin toisen silmistä suoranaisen raivon, jota tehostivat pimeässä heikosti vaaleina erottuvat, paljastetut hampaat. Se sai oliivinvihreät silmät välähtämään innosta, ja suden suupielet kääntymään hiukan ylöspäin. Mustaturkkinen painautui hiukan matalampaan asentoon, ja lähti hitaasti kävelemään kohti Kurushimia.

Rautakynsien kalahtelu kaikui piinaavasti luolan seinämistä, kun Satsujinin ja Kurushimin välimatka lyheni. Susi piti tahallaan askeleensa hitaina, kuin matka toisen luo kestäisi ikuisuuden. Satsujinin silmien polttava katse ei hellittänyt Kurushimista hetkeksikään, kunnes yllättäen uros pysähtyi aloilleen, täysin liikkumatta. Satsujinin hengitys lakkasi hetkeksi, ja tämän silmät nauliutuivat Kurushimin (?) silmiin. Uros virnisti, ja hetken jo näytti siltä, että Satsujin aloittaisi tekniikkansa uudestaan.

Kuului kamala, riipaiseva ääni, kun Satsujin ponnisti kaikin voimin vauhtia luolan lattiasta, ja rautakynnet laahautuivat kalliota vasten. Susi syöksyi kohti Kurushimia kovalla voimalla, ja yritti iskeä toisen vasten kalliota. Satsujin ei antaisi armoa; muuten nuorukaisesta ei tulisi mitään. Mustaturkki tahtoi nähdä, kuinka nopeasti Kurushimi palautuisi taisteluvalmiuteen hypnoositekniikan jälkeen.

Kurushimi

Nuorempi susi toipui vielä hypnoosista Satsujinin alkaessa kävelemään tätä kohti, eikä voinut tehdä muuta kuin tuijottaa tätä tuimasti. Satsujinin nopeus kävi Kurushimin eduksi, sillä hitaasti tämän keho toipui aikaisemmasta hyökkäyksestä, Satsujinin otettua muutaman askeleen lähemmäs, Kurushimi alkoi miltei tahdissa ottamaan hitaita ja vielä hieman huteria askeleita taaksepäin, irrottamatta tuimaa katsettaan isästään.

Vanhemman suden pysähtyessä Kurushimi tunsi olevansa valmis hyökkäykseen, mutta pohti seuraavaa siirtoaan tarkasti, sillä Satsujin selvästi juoni jotain.

Kurushimin uhkaava olemus katosi hetkeksi tämän huomatessa Satsujinin painajaismaisen katseen ja virnistyksen, sillä tämä näytti yrittävän hypnoosia uudelleen. Kurushimi käänsi katseensa sivuun isästään, ja juuri silloin Satsujin ampaisi syöksyyn tätä kohti. Kurushimin keho ei ollut vielä täydessä taisteluvalmiudessa, mutta tämän reagointikyky oli miltei ennallaan ja uros syöksyi sivuun kaikin voimin, aikeinaan väistää Satsujinin voimakas hyökkäys.

Nuoren uroksen mahdollisuudet väistää olivat senttimetreistä kiinni, ottaen tämän nykyisen kunnon. Jos tämä onnistuisi väistämään hyökkäyksen, Kurushimi ponnistaisi välittömästi omaan syöksyynsä Satsujinia kohti.

// Annan sinulle päätösvallan mitä tässä tilanteessa tapahtuu, helpompaa jatkaa sillä tavalla Kannattaa huomioida, että Kurushimi tuskin saisi väistön jälkeisessä kunnossa kovin tehokasta hyökkäystä aikaan. //

// Ymmärrän Satsujinin ei ole kuitenkaan tarkoitus kuin testata Kurushimia ^^ //

Satsujin

Uroksen vauhti ei ollut nopeimmasta päästä, sillä Satsujin pyrki iskeytymään Kurushimiin osittain rinta ja kylki edellä, saadakseen iskuun kovemman voiman. Kurushimin kuitenkin onnistui viime hetkellä siirtyä iskun tieltä, ja Satsujin tunsi hipaisevansa poikansa turkkia omallaan.

Vahvat jalat ponnistivat vauhtia luolan seinästä; Satsujin oli korjannut ilmassa asentonsa, ettei iskeytyisi vasten kovaa kalliota. Samassa Kurushimi oli käynyt jo vastahyökkäykseen, mutta niin äkkiä kuin uros oli hyökkäyksensä aloittanutkin, lopetti tämä sen kuin seinään, ja loikkasi kauemmas. Myrkynvihreät silmät ottivat oitis tarkkailuunsa kiihtyneeltä vaikuttavan Kurushimin, ja hiljaisuus laskeutui jälleen luolaan.

"Läpäisit testin." Satsujin sanoi matalalla äänellä, melko hiljaa. Susi ei kuitenkaan reagoinut enää Kurushimin vihanpurkaukseen millään tavalla, vaan käänsi selkänsä pojalleen. "Lepää nyt. Lähden metsälle, ja kun heräät, olen jo palannut. Sitten lähdemme." Mustaturkki sanoi neutraalisti, ja lähti kävelemään heidän tulosuuntaansa. Rautakynsien äänet kaikuivat vielä pitkään Satsujinin kadottua kulman taa pimeyteen, kunnes hiljenivät suden edettyä tarpeeksi kauas pojastaan.

Kurushimi

Nuoren uroksen onnistui juuri ja juuri väistää Satsujinin hyökkäys. Kurushimin syöksyttyä sivuun, tämän jalat tömähtivät äänekkäästi maahan, susi lähti heti vastahyökkäykseen, kääntyen nyt selin olevaa Satsujinia kohti yhdellä nopealla liikkeellä ja ampaisi syöksyyn isompaa sutta kohti. Kurushimin kokoama energia oli miltei kokonaan käytetty, mutta tämä ei välittänyt. Väistely ei veisi mihinkään, suora hyökkäys oli ainoa vaihtoehto.

Satsujin oli ponnistanut luolan seinästä lähtösuuntaansa ja Kurushimi oli törmäyskurssilla tämän kanssa, nuoremman uroksen valmistautuessa kontaktiin, Satsujin yllättäen lopetti syöksyn ja hyppäsi kauemmas, tuhoten Kurushimin ainoan mahdollisuuden hyökkäykseen. Susi laskeutui kohtaan, jossa Satsujin oli lopettanut syöksynsä.

Selvästi rasittunut Kurushimi seisoi paikoillaan ja silmäili isäänsä, melkein odottaen uutta hyökkäystä.

Satsujinin ääni rikkoi hetken kestäneen hiljaisuuden ja Kurushimin raivo kaikkosi nopeasti. Testin? Tämä ajatteli. Susi näytti hieman yllättyneeltä. Kivun ja jännityksen välillä tämä oli kokonaan unohtanut syyn miksi nämä olivat ylipäätänsä luolassa. Satsujinin lakattua puhumasta, Kurushimi asettui istumaan kivilattialle.

"Selvä, isä." Tämä sanoi tottelevaisella äänellä. Yrittäen näyttää uskolliselta. Satsujinin kadotessa pimeään luolaan, Kurushimi asettui makuulle, aikeinaan levätä kun vielä pystyi. Suden katsoessa Satsujinin perään, tämä vannoi näkevänsä himmeät oliivinvihreät silmät pimeydessä, mutta tämän pudistettua päätään, silmät katosivat. Kurushimi hengitti hermostuneena ja laski päänsä alas, yrittäen levätä.

Satsujin

Matka takaisin oli raskas kovan tuulen vuoksi. Nyt oli myös alkanut pyryttää lunta, joka vaikeutti näkemistä, ja pakotti keskittymään tarkasti ylös johtavaan polkuun. Satsujin roikotti suussaan lintua, jonka sydän sykki vielä viimeisiä lyöntejään. Sen siivet eivät kuitenkaan löisi ilmaa enää koskaan. Terävät hampaat olivat lävistäneet linnun kaulavaltimon, ja saalis teki kuolemaa suden hampaissa, silmien sulkeutuessa juuri viimeisiä sekunteja ennen linnun kuolemaa.

Satsujinin matka takaisin luolan läpi oli helppo. Uros oli kulkenut reitin useaan otteeseen, ja muisti sen ulkoa. Myös reitti oli syy siihen, ettei Satsujin tuonut lintua suurempaa saalista. Se olisi ollut täysin mahdotonta saada leveän rotkon ylitse.

Päästyään tippukivikäytävän lävitse, Satsujin saapui viimeinkin pyöreän muotoiseen luolan päähän. Susi näki poikansa makaavan (?) sen toisessa päässä, ja mustaturkkinen oli tyytyväinen. Jokainen lepominuutti olisi nyt tärkeä, nuoren uroksen henkisen ja fyysisen jaksamisen kannalta.

Rautakynnet ilmoittivat Kurushimille lähestyvästä Satsujinista, kun tämä asteli lähemmäs poikaansa. Susi heitti saaliin poikansa eteen, ja käveli sitten vähän matkan päähän, asettuen maahan makaamaan. Uros ei sen kummemmin kehottanut poikaansa syömään, vaan laski päänsä tassujensa väliin levätäkseen hetken. "Kun olet valmis, lähdemme." Susi vain totesi, ja ummsti silmänsä.

Kurushimi

Nuori susi oli levännyt koko Satsujinin metsästysreissun ajan, muttei yrittänyt nukkua. Tämä tiesi sisimmissään että uni olisi tuskaa aikaisemman kokemuksen jälkeen ja vältti sitä parhaansa mukaan. Tämä vain makasi luolan lattialla, tuijottaen pimeyteen ja hengittäen tasaisesti. Ajoittain Kurushimi vannoi näkevänsä Satsujinin silmät himmeästi hohtaen pimeydessä, mutta kuten aikaisemmin, tämän pudistaessa päätään ne katosivat.

Satsujinin palatessa takaisin luolaan, Kurushimi kuuli tämän rautakynsien kalahtelun jo ennenkuin tämä tuli näkyviin. Nuorempi susi nosti päänsä ja keskitti katseensa äänten suuntaan. Tämän silmät olivat alkaneet tottua pimeyteen. Kurushimi seurasi katseellaan lähestyvää Satsujinia ja huomasi välittömästi toisen kantaman linnun.

Susi huomasi olevansa nälkäinen vasta Satsujinin heittäessä linnun tämän eteen, Kurushimi käänsi katseensa kerran kysyvästi isäänsä kohti, ennen kuin iski hampaansa linnun elottomaan ruumiseen. Tuore liha yhdistettynä luolan pimeyden kanssa toi hämärän muistikuvan tämän lapsuudesta. Uros lopetti syömisen ja tuijotti linnun ruumista epämääräisesti hetken ajan. Tämä muisti erittäin hämärästi syövänsä toista, isompaa sutta pienenä jossain luolassa, mutta ei muistanut mitään muuta. Tämä vilkaisi hetkellisesti lepäävää Satsujinia kohti.

Uros lipaisi huuliaan ja iski hampaansa takaisin raatoon. Hetken päästä linnusta ei ollut paljon jäljellä. Lepo ja linnun lihasta saatu energia palauttivat Kurushimin kutakuinkin ennalleen, ainakin fyysisesti.

Nuori uros nousi ylös ja suoristi jalkansa venytelläkseen. Tämä oli täynnä uutta puhtia.

Kurushimi kääntyi Satsujinia kohti, joka oli todennäköisesti jo huomannut tämän valmistelut.

"Olen valmis." Tämä sanoi isälleen itsevarmalla äänensävyllä.

Satsujin

Oliivinvihreät silmät katsoivat pimeydestä Kurushimia, joka iski hampaansa ahnaasti tuoreeseen lihaan. Satsujinilla ei itsellään ollut nälkä, mutta tuoreen veren tuoksu luolassa sai sen aistit vahvistumaan ja pään miltei sekoamaan. Jostain syystä uroksen alkoi tehdä mieli lajitoverinsa lihaa, mutta nyt siihen ei ollut mahdollisuutta, ja omaa poikaansa mustaturkki ei sentään alkaisi syömään.

Satsujin nousi hitaasti jaloilleen, kun Kurushimin syömästä linnusta ei ollut enää paljoa jäljellä. Pian toinen ilmoittikin olevansa valmis, ja susi nyökkäsi. "Liikkeelle sitten. Lähdemme kohti kaupunkia. Siellä etsimme sinulle sopivat ihmiset, ja toivon mukaan heidän kanssa vietetyn ajan jälkeen olet valmis." Mustaturkki totesi päättäväisesti, ja katosi mutkan taa.

Päästyään leveän rotkon yli, Satsujin hölkkäsi loppumatkan ulos luolasta suoraan kirkkaaseen päivänvaloon. Uros ei paljastanut enempää pojalleen, ettei toinen enää perääntyisi. Satsujin ei tiennyt, mistä löytäisi eläinkokeita suorittavia henkilöitä, tai miten nuo ylipäätänsä ottaisivat Kurushimin käyttöönsä. Lisäksi Satsujinilla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä testejä nuorelle urokselle edes tehtäisiin, mutta muuta vaihtoehtoa ei ollut. Jos Kurushimi koskaan oppisi tekniikkaa, tämä oli sille ainoa edellytys.

Satsujinin luolalla vierailulle ei näyttänyt olevan järkevää syytä. Mustaturkki kuitenkin tiesi, että sinne Kurushimi haluaisi ensimmäisenä, jos kokeet onnistuisivat. Pimeydestä tulisi nuoren suden paras ystävä, ja suurin vihollinen.

Kurushimi

Nuori susi oli valmiina lähtöön, mutta kuultuaan Satsujinin suunnitelmista, tämä yllättyi. Kurushimi luuli kahden lähtevän takaisin lauman luokse ja  pohti hetken mitä kaupunkiin meneminen tulisi merkitsemään. Tämä keräsi ajatuksensa Satsujinin hävitessä pimeyteen ja riensi tämän perään, Kurushimi oli painanut muistiinsa luolassa olevat esteet juuri sitä varten, että joutuisi kulkemaan samaa reittiä ulos. Kurushimi näki pimeässä paremmin kuin alunperin luolaan astuessaan, mutta oli silti kahdesta sudesta huonommassa tilanteessa ja jäi huomattavan paljon jälkeen.

Luolan matala osuus sujui nuoremmalta ongelmitta, mutta tämä hidasti vauhtiaan lähestyessään kuilua. Kurushimi kuuli pitemmällä edessäpäin Satsujinin laskeutuvan kuilun toiselle puolelle ja hölkkäävän loppumatkan ulos. Susi lähestyi kuilun reunaa hitaasti, tunsi reunan tassuillaan ja laski askelia taaksepäin. Edellistä kertaa varmempana, mutta silti varovaisena Kurushimi ampaisi muutaman askeleen juoksuun ja hyppäsi edellistä vaivattomasti kuilun yli. Susi laskeutui kuilun toiselle puolelle ja huokaisi hieman helpottuneena. Tämä osaisi nyt kulkea molempiin suuntiin.

Kurushimin lähestyessä luolan sisäänkäynnistä hohtavaa päivänvaloa, tämä pysähtyi hetkeksi miettimään. Uros ei ollut oikein nähnyt ihmisiä aikaisemmin, mutta oli kuullut näistä laumassa ollessaan ja inhosi näitä pelkkien tarinoiden perusteella. Susi myös tiesi että ihmisillä oli jotain tekemistä Satsujinin rautakynsien kanssa. Kurushimi keskitti ajatuksensa nykyhetkeen ja hölkkäsi luolan suuaukkoa kohti.

Päivänvalo häikäisi suden silmiä hetken ajan, mutta nämä tottuivat pian. Kurushimi näki Satsujinin odottavan tätä luolan sisäänkäynnin ulkopuolella (?) ja riensi tämän luokse välittömästi.

Satsujin

Mustaturkin rautaiset kynnet pureutuivat tiukasti routaiseen maahan, tuulen piestessä paksua turkkia ankarasti. Muutama lumihiutale oli eksynyt sen vietäväksi, ja suden oli pakko siristää silmiään, jotta ne eivät sumentaisi näkökenttää.

Satsujin kuuli askelia takaansa, ja kääntyi katsomaan juuri saapuvaa Kurushimia. Uros oli vaikuttunut siitä, että toinen oli selviytynyt ongelmitta luolan haasteellisesta käytäväverkostosta. Sen takia mustaturkki olikin hyvin luottavainen poikaansa kohtaan.

"Seuraa minua." Satsujin sanoi, lähtiessään kävelemään vuoristoista polkua takaisin alas. Sen juurella sijaitsi ihmisasutus, josta mustaturkki toivoi löytävänsä etsimänsä. Uroksella ei ollut hajuakaan eläinkokeiden laboratorioista, mutta sijainnin kannalta olisi kätevää löytää se läheltä luolaa. Suurien käpälöiden askellus oli varman oloista, huolimatta siitä, että Satsujinin ajatukset eivät olleet tässä hetkessä.

Entä jos Kurushimi ei oppisi tekniikkaa? Sitten täytyisi keksiä jotain muuta. Entä jos toinen sokeutuisi, tai vammautuisi muuten? Satsujin vilkaisi nopeasti takanaan kulkevaa (?) Kurushimia, kunnes keskittyi taas seuraamaan polkua katseellaan. Jos niin käy, hänet on tapettava. Susi ajatteli. Satsujin kuitenkin toivoi ettei niin tarvitsisi tehdä. Uuden jälkeläisen kasvatukseen menisi liian kauan aikaa. Mustaturkki aavisteli sisimmässään, että Kurushimi kuitenkin tulisi suoriutumaan haasteesta.

Pian he saapuivat (?) asutuksen laitamille. Satsujin pysähtyi hetkeksi aloilleen, ja antoi hetkeksi vallan hajuaistilleen. Herkistynyt nenä poimi lukemattomia tuoksuja; ihmisiä, ruokaa, kissoja ja koiria, jätettä, pakokaasuja....kunnes yhtäkkiä uroksen silmät laajenivat ja niskakarvat nousivat pystyyn. Jokin heikko tuoksu muistutti urosta liiankin hyvin hänen menneisyydestään. Tuon sen on oltava. susi ajatteli, ja katsoi sitten poikaansa.

Kurushimi

Suden lähestyessä isäänsä, tämä oli epävarma Satsujinin reaktiosta, sillä susi oli kuluttanut turhaa aikaa miettimiseen aivan tunnelin sisäänkäynnin lähellä, mutta vanhempaa sutta ei näyttänyt haittaavan jäljessä tuleminen.

Satsujinin käskettyä seuraamaan, Kurushimi nyökkäsi vastaukseksi ja lähti seuraamaan vuoristopolkua pitkin.

Alas kuljetessa nuorempi susi käveli pää alhaalla ja tämän ajatukset harhailivat tulevaan. Uros tiesi sisimmissään pahemman olevan edessäpäin ja epäili hetken valmiuttaan. Satsujinin vilkaistessa Kurushimin suuntaan, tämä nosti päänsä ja kohdisti katseensa isäänsä. Satsujinin katse hermostutti nuorempaa sutta.

Kaksikon saapuessa asutuksen laitamille, Kurushimi näki kaupungin niin läheltä ensimmäistä kertaa. Kaupungista saapui lukuisia tuntemattomia ääniä ja hajuja eikä nuorempi uros voinut olla ihmettelemättä hetken aikaa. Kurushimi vilkaisi pikaisesti Satsujinin suuntaan ja huomasi tämän haistelevan ilmaa.

Yhtäkkiä Satsujin näytti haistavan jotain erityistä, tämän olemus muuttui kokonaan hetkeksi, eikä Kurushimi ollut ikinä nähnyt isäänsä sellaisena.

"Mitä nyt?" Nuorempi susi kysyi hieman hämmentyneenä Satsujinin katsoessa tätä kohti.

Satsujin

Mustaturkin kasvoilla oli hullu ilme sen katsoessa edelleen Kurushimia. Uroksen jokainen solu tuntui liikahtavan tämän kehossa, ja korvat olivat painautuneet tiukasti niskaan. Hännän asento sen sijaan oli voimakkaan dominoiva, ja niskakarvat olivat piikkisuorat, jatkuen selkää pitkin hännän tyveen asti.

Kurushimin sanat saivat uroksen ikään kuin havahtumaan transsissa, johon Satsujin oli hetkeksi vajonnut. Mustaturkki tajusi paljastaneensa hampaansa, ja rautakynnet oli kaivettu niin syvään maahan, että se teki kipeää varpaisiin. Hetken aikaa uroksen keho oli vielä jännittynyt, ja sitten silminnähden lihakset palautuivat takaisin levollisempaan asentoon.

"Taisin löytää etsimäni." Uros totesi, ja katsoi pelottavalla virneellään poikaansa, ennen kuin lähti hölkkäämään kohti asutusta. "Pysyttele näkymättömissä, mutta älä eksy!" Uros murahti taakseen, ja katosi pian ensimmäisen rakennuksen taa.

Susiuros hiipi hiljaa keskustan reunaman poikki, seuraten itsepintaisesti hajua, joka sai sen aistit villiksi ja muistot pintaan. Satsujin ei huomannut etenevänsä turhan varomattomasti, mutta onneksi kukaan ei huomannut häntä. Urosta alkoi melkein oksettaa sen saapuessa laitakaupungin syrjäiselle rakennukselle, josta inhottava haju leijaili. Terävöityneet aistit olivat tällä hetkellä todella epäkäytännölliset.

Satsujin tutki rakennusta, muttei löytänyt viittauksia eläinkokeisiin. Mustaturkki ei edes ajatellut, seurasiko Kurushimi, kun susi saapui rakennuksen takapihalle. Kaamea löyhkä tuli vastaan melkein heti, ja susi näki kaksi metallista suurta laatikkoa, joihin oli heitelty ruumiita. Eläinten ruumiita.

Pian uros havahtui etäisesti kuuluvan tuskaisaan ulinaan ja vinguntaan, joka samaan aikaan sai Satsujinin tuntemaan valtavaa epämiellyttävyyden tunnetta ja sairaalloista nautintoa. "Olemme perillä..." Uros sanoi hiljaa, katsoen perässä seurannutta poikaansa (?). Toinen ei tainnut juuri aavistaakaan, mihin tulisi joutumaan.

Kurushimi

Äkillinen muutos vanhemman suden olemuksessa oli vähintäänkin hermostuttanut Kurushimia ja hetken ajan tämä luuli toisen hyökkäävän. Satsujinin havahduttua ja palattua normaaliin tilaansa, Kurushimi hengähti hiljaa helpotuksesta. Tasavertaisesti hermostuneena ja hämmentyneenä, tämä halusi kysyä äskeisestä "kohtauksesta" mutta ei ehtinyt sanoa mitään ennen kuin Satsujin ilmoitti seuraavista suunnitelmista. Nuorempi susi lähti välittömästi seuraamaan isäänsä tämän hävitessä läheisen rakennuksen taakse.

Perässä pysyminen ei ollut kovin hankalaa, sillä kaksikon kulkema reitti oli aika yksinkertainen eikä alueella näkynyt paljon ihmisiä. Kurushimi ei voinut vastustaa ympäristöönsä tähyilemistä, koska ei ollut aikaisemmin nähnyt samankaltaista paikkaa. Nuori uros myös haisteli ilmaa jatkuvasti, yrittäen löytää Satsujinin seuraaman hajun, mutta ei voinut tietää mikä se oli kaikista ympärillä olevista hajuista. Pian tämä kuitenkin haistoi jotain epäluonnollista, jotain mitä tämä ei ollut koskaan ennen luonnossa haistanut. Susi pysähtyi hetkeksi hämmästelemään hajua, mutta jäädessään jälkeen tämä kiirehti sulkemaan kertyneen etäisyyden Satsujinista.

Kurushimin saavuttaessa isänsä, tämä oli saapunut oudon rakennuksen takapihalle. Nuori susi seisahtui pihan reunalle haistaessaan metallilaatikoista johtuvan vahvan löyhkän, miltei välittömästi tämän jälkeen suden korvat poimivat lähistöltä kantautuvan tuskaisan ääntelyn. Tilanne toi sudelle outoa luonnollista nautintoa ja mielenkiintoa, mutta samalla lisäsi tämän hermostuneisuutta, sillä tilanne oli muuttunut huomattavasti aikaisemmasta oudommaksi.

Uros alkoi kävelemään Satsujinin luokse.

"Mitä nyt tapahtuu?" Tämä kysyi, tarkkaillessaan ympäristöään.

Satsujin

Uroksen ilme oli hyytävä sen tuijottaessa Kurushimia. Toisen sanat saivat jostain syystä mustaturkin oikein kaipaavan ihmisiä kiduttamaan poikaansa kuin häntä itseään aikoinaan. Satsujin tahtoi nuorukaisen ymmärtävän täydellisesti, miltä tuntui olla niin paha ja syvällä pimeydessä, kuin uros itse oli. "Odota vain...pian se selviää..." Satsujin sanoi matalalla äänellä, ja hiippaili sitten lähemmäs rautaisia kontteja, tarkistaakseen hiukan, mihin syihin nuo olivat kuolleet.

Väkevä shampoon ja hajuvesien tuoksu tulvi uroksen kirsuun, ja Satsujin nyrpisti nenäänsä. Liikaa muistoja yhdellä kertaa. Uros kurkkasi mätänevää ruumiskasaa, jonka päällä oli myös tuoreempia uhreja. Osan silmät olivat vereslihalla, osalla niitä ei ollut ollenkaan. Osalla oli muita ruumiin vammoja, mutta erityisesti uros tarkkaili toisten silmiä. Urokselle riitti tieto siitä, että täällä tehtiin oikeanlaisia kokeita, joten mustaturkki laskeutui takaisin alas. Olisi parempi, jos Kurushimi ei näkisi uhreja vielä.

"Nyt pitää vain odottaa." Satsujin sanoi mystisesti, ja näki sivusilmällään liikettä rakennuksen ikkunoissa. Mustaturkki käveli vähän matkaa pihan keskelle, ja kompastui tahallisesti, päästäen tuskallisen ulvahduksen. "Aih...nyrjäytin jalkani..." Satsujin sanoi irvistellen. Vaivihkaa mustaturkkisen oliivinvihreät silmät tarkkailivat rakennuksen takakuistia. "Sinun on kannettava minut pois täältä..." Uros jatkoi uskottavasti valheitaan. Pian Satsujin näki ihmisen kyykistyvän hitaasti ulkokuistin kaiteen taa, ja kohottaen jotain olalleen. Nyt.... uros ajatteli, kun kuuli pienen napsahduksen. "Olen pahoillani, poikani...mutta minun on tehtävä tämä." Satsujin sanoi hymyillen, ja kun kaksi nukutusnuolta syöksyi ilman halki heitä kohti, uros nousi ylös, ja yritti tönäistä Kurushimin niiden eteen. Nuorukaisen oli jäätävä tänne.

Satsujin itse loikki nopeasti pihan poikki, ja pääsi konttien taa suojaan. Uros ei aikaillut, vaan syöksyi metsään, ja piiloutui puiden lomaan. Mustaturkki toivoi, ettei Kurushimi ehtinyt väistää. Ulvahduksen tarkoitus oli ollut houkutella ihmiset paikalle, ja saada Kurushimi hämääntymääm niin, että tämä jäisi vangiksi. Loppu oli pelkkää esitystä.